Dillon's Dead-Heat Breakers on western-vyötiäisen kolmas seikkailu 3DS-käsikonsolilla ja harvoin mitään peliä on yhtä vaikea kuvailla tai pukea sanoiksi, kuin tätä teosta. Koittakaa siis pysyä kärryillä.



Kyseessä on tornipuolustukseen perustuva peli, jossa on lisäksi ajopelin elementtejä sekä reaaliaikaista toimintaa. Jos tällainen mikstuura tuntuu kaukaa haetulta yhdistelmältä, ei tilannetta auta se, että kyseisen synteesi on kuorrutettu heittämällä mukaan hämmentävä läjä minipelejä. Pakko myöntää, tällainen sarjaan tutustumaton uuvelo oli alkumetreillä aivan hukassa Dillonin kanssa.

Yksinkertaisuudessaan kupletin juoni on se, että post-apokalyptista maailmaa riivaavat Grockseiksi kutsutut kivimonsterit. Nimestä ja kannesta huolimatta pelin päähenkilö ei ole Dillon, vaan pelaaja pääsee luomaan omasta Mii-hahmostaan antropomorfisen turri-olennon. Itse sain uivelon näköisen lampaan, jolla oli onneksi siisti nahkarotsi.

Juonella on Dead-Heat Breakersissä vain vähän sijaa. Pelattavan hahmon kotikylä on traagisesti joutunut Grocksien hyökkäyksen kohteeksi ja pakomatkallaan hän törmää jatkuvasta angstista kärsivään vyötiäiseen, eli Dilloniin ja hänen suulaaseen mekanikkoon Russiin. Yhdessä koko joukko ryhtyy auttamaan paikallisia kyliä ja kaupunkeja taistelemaan kivimonstereiden invaasiota vastaan.



Peli muodostuu useammasta eri vaiheesta ja jos seuraava kuvaus Dead-Heat Breakersistä tuntuu hämmentävältä, niin sitä se myös on: Ennen varsinaista toimintaa pelaajan tehtäviin kuuluu kerätä omalle jengilleen resursseja seuraavan päivän taistelua varten. Tämä toteutetaan pelaamalla tuhoutuneen maailman suurimmassa kaupungissa “The Cityssä” minipelejä. Hauskoihin duuneihin kuuluu kassahenkilökuntana toimiminen, arcade-pelien tahkoaminen, ralli-kisat ja jätteiden lajittelu.

Päivän kääntyessä illaksi tulee pelaajan koota yhteen huippu-tiimi paikallisista pyssyttelijöistä, jotka roikkuvat paikallisen hotellin ala-aulassa. Hupsulla tavalla kaikki pyssyniekat pohjautuvat konsolin muistista löytyviin Mii-hahmoihin, esimerkiksi StreetPass-tutut löytää kuppilan penkeiltä, mutta eläimellisissä hahmoissa. Kun jengi on saatu kasaan ja hinnasta sovittua, alkaa varsinainen toiminta.

Aamun koittaessa koko jengi siirtyy puolustettavaan kyläpahaseen. Tussarityypit sijoitetaan puolustustorneihin ja kartan keskellä on viimeinen linnoitus, jonne kivikamut eivät ole tervetulleita. Taistelun alettua pelaaja siirtyy pois hahmonsa saappaista ja pääsee ohjailemaan itseään Dillonia. Toiminta on toteutettu ajopeliä muistuttavalla kaavalla, Dillon heittäytyy palloksi ja turbomoottorien ansiosta hän pinkoo moottoriteitä pitkin salaman vauhdilla ja tuhoaa kivihirviöitä törmäämällä, grindaamalla, sekä hakkaamalla heitä käpälillään.

Kesken taistelun alkaa jälleen uusi vaihe. Grock-hirviöt saavat pyörät alleen ja ryhtyvät körryyttelemään ympäri karttaa. Tämän periodin aikana Dillon yrittää töniä ja hakata näitä autoilevia kivi-heeboja. Mikäli kaikki järkäleet eivät tuhoudu kurvailun aikana, muuttuu heistä super-kivi-henkilöitä, jotka jälleen pyrkivät kohti suojeltavaa päämajaa. Jep jep.



Olen itse pelannut 3DS:llä viimeaikoina lähinnä hidastempoisia roolipelejä ja olin positiivisesti yllättynyt siitä miten hiotun tuntuista Dillonin ohjastaminen oli. Käsikonsolin rajattu näppäinvalikoima riitti hyvin Dead-Heat Breakersin tarpeisiin ja kaahailu oli pelin parasta antia. Tämän lisäksi tekele näytti yllättävän skarpilta näin konsolin elinkaaren ehtoopuolella.

Pelimaailma on puolestaan ankea katsoa. Tuhoutunut miljöö on mielikuvitukseton ja täynnä ruskean eri sävyjä. Mii-hahmojen hyödyntäminen hahmoina on toteutettu hauskalla tavalla ja antaa lähes kaikille NPC-hahmoille oman veikeän olemuksen. Kuitenkin jostain syystä kaikkien olentojen puhe kuulostaa enemmän tai vähemmän demonien mutinalta. Ääniraita on ilmeisesti toteutettu kääntämällä tavallista puhetta väärinpäin ja olen varma että toisin päin soitettuna olisi itsensä sielunvihollisen viestejä kuultavissa.

Dead-Heat Breakers on hyvin hämmentävä kokonaisuus. Peli tuntuu tarjoavan paljon kaikenlaista puuhaa, mutta sen keskiössä oleva tornipuolustus ei valitettavasti sisällä tarpeeksi syvyyttä, joka oikeuttaisi muun päälle liimatun tilpehöörin. Dillonilla kaahailu tornien lomassa on sinänsä hauskalla tavalla toteutettu ja hitsautuminen kiviheebojen kylkeen vyötiäspallona toimii. Taisteleminen alkaa tästä huolimatta todella nopeasti toistamaan itseään, eivätkä haahuilevat Grockit riitä herättämään välitöntä uhan tunnetta.