Monta hyvää peliä luonutta Evolution Studiosia ei käynyt PS3:n julkaisun yhteydessä kateeksi. Sonyn yli-innokas mainososasto kun oli esitellyt heidän ensimmäistä PS3-tuotostaan näyttävillä videoilla jo ennen kuin pelistä oli riviäkään koodia valmiina. Näiden uskomattoman hienojen visioiden perusteella piti sitten käydä toimeen ja tuottaa uutuuskonsolin julkaisuun tajunnan räjäyttävä kokemus. Lopputulos oli juuri sitä, mitä saattoi odottaakin: peli oli sinällään ok-tasoinen aavikkorälläys, mutta alkuperäisen videopätkän nähneiden ja sen kaltaista peliä odottaneiden reaktioista nousi pikemminkin Shit- kuin MotorStorm.

Onneksi asia ymmärrettiin puolin ja toisin, ja Evolution sai mahdollisuuden palata asiaan. Pacific Rift välttää fiksusti varsinaisen kakkosnumeron käyttöä nimessään, sillä kyseessä onkin pikemminkin päivitys ja laajennus kuin jotakin aivan uutta ja mullistavaa.



Autokilpailuja Järjestävä Taho (tm) on tällä kertaa viritellyt Tyynenmeren saarille kilpailufestarit, joihin ottavat osaa erilaiset maastoajoneuvot, moottoripyöristä mönkijöiden kautta monsteriautoihin. Tavoite on senkin verran ylevä kuin tulla ensimmäisenä maaliin, jolloin saa eniten pisteitä ja avattua uusia kulkupelejä ja ratoja. Ne radat sinälläänkin ovat ehkä enemmänkin reittejä, sillä valmiiksi aurattua polkua odottavat joutuvat pettymään - kisa käydään vedessä, laavassa, tuhkassa, vuoren seinämillä ja huomattavan usein myös ilmassa.

Tuttuun tapaan on menovehkeisiin ruuvattu nitropalikat, joilla valmiiksi kohtuullisen vaarallisesta lajista saadaan älyttömän vaarallista. Turhan liberaalisti nitroa koneelleen syöttävä kuski kun pääsee grillijuhliin, joissa on itse pääruokana. Kun vielä radat ovat täynnä erilaisia risteyksiä ja kaikenlaista krääsää, on luvassa runsaasti pellin ruttausta ja vääntyneitä vetoakseleita. Burnout-tyyliin kovimmat kolaukset näytetään hidastuksena, mutta autot keräävät vahinkoa myös pienemmistä pusuista. Kolarointi on myös kisoissa toimiva taktiikka, ja pienemmillä moottoripyörillä ajavat saavatkin varoa niskaan jyrääviä isopyörämonstereita.



MotorStorm: Pacific Rift on siis ensisijaisesti kevyt ja nopeatempoinen ajopeli. Sellaisen eräs perusvaatimus on hyvä ja sulava grafiikka, ja tämä kriteeri täyttyykin loistavin arvosanoin. Kentissä on todella paljon yksityiskohtia ja vaihtelua - ainoa yhtäläinen piirre on, että ne vyöryvät silmille sulavasti ja suurella nopeudella. Evolutionin pitkä kokemus suhteellisen uudesta alustasta näkyy, piirtorutiini on hiottu laadukkaaksi eikä tahmailua esiinny.

Tästä päästäänkin sitten siihen, että tavaraa on jo hiukan liikaa. Monipuoliset kentät ovat toki hyvä asia, mutta kun suuressa nopeudessa törmää ties kuinka monennen kerran johonkin pikkuesineeseen, jonka olemassaoloa ei ehtinyt edes havaita, toivoo että detaljiruuvi olisi ollut edes hiukan pienemmällä (tai enimmät silmäkarkit sitten vaikka radan reunoilla). Törmäysanimaatiot tulevat varmasti jokaiselle pelaajalle erittäin tutuksi. Vielä suurempi haitta tämä on jaetun ruudun pelissä, jolloin tilaa havaita irto-osia on vielä vähemmän.

Yksinpelinä MS:PR on sitten melko totista vääntämistä. Aikaa maisemista nauttimiseen ei juuri jää, kun AI-autot viilettävät miljoonaa ja perässä pysyäkseen saa ohjainta puristaa tosissaan. Kuherruskuukausi loppuu jo parin ensimmäisen kisan jälkeen, siitä eteenpäin ajetaan verissä päin ja pienestä ajovirheestä tai väärästä autovalinnasta rankaistaan ankarasti. Muutenkin tarjolla on vain se perinteinen sarja kisoja palkintoineen, ei sen kummempaa tarinaa. Pelkän offline-pelin perusteella MotorStorm keräisi ehkä jotain 75 pisteen tienoilta, senkin lähinnä sulavan grafiikkansa ansiosta.



Siirryttäessä verkkoon löytyvät kuitenkin Pacific Riftin varsinaiset pelilliset vahvuudet. Käytössä on fiksu kokemussysteemi, jonka perusteella peli muodostaa eriä keskenään samantasoisista pelaajista. Kokemuspisteitä saa myös silloin kun ei voita kisaa, mutta luonnollisesti vähemmän. Tämä synnyttää mielekkäitä kamppailuita myös muista kuin mitalisijoista. Järjestelmän toiminnasta on todisteena se, että 12 pelaajan erät olivat EU-verkossa käytännössä jatkuvasti täynnä, ja kisan loppuun ajettiin huomattavasti useammin kuin mihin PSN-verkossa on tottunut. Parhaimmillaan vääntö oli juuri silloin, kun 12 erilaista ja erikokoista ajoneuvoa kaahasi joenuomassa tai tunnelissa pienessä nipussa: pienet yrittivät puikkelehtia karkuun, isot jyrätä muita alleen ja muut vain olla poissa tieltä, kun se väistämätön iso kolari sattui. Aulassa on käytössä helppo äänestyssysteemi, jolla valittavaksi tarjottavan radan voi hylätä - mutta vain kerran, mikä laittaa harkitsemaan äänensä käyttöä.

Sony-tyyliin peli on myös suomennettu. Työn laatu on kohtalaista, mutta suomi istuu huonosti MotorStormin tosi viileeseen maailmaan. Etenkin ratojen kuvaukset ovat paikoin koomisia, ja todennäköisesti eri syystä kuin copywriter tarkoitti.



Ensimmäinen MotorStorm oli kuten julkaisu- ja bundlepelit usein: kohtalaisen hyvän näköinen, melko sisällötön ja nopeasti unohtuva. Pacific Rift on jo erittäin hyvän näköinen, mutta yksinpelinä se ei edelleenkään koukuta kuin kroonisinta autopelikuumepotilasta. Verkkopeli on kuitenkin toista maata - sen parissa vierähtää helposti ilta poikineen. Älykäs ottelusysteemi mahdollistaa oman tasoisten vastustajien löytämisen nopeasti, eikä mainetta kerätäkseen tarvitse voittaa jokaista kilpailua. Jos pidit ykkösosasta, pidät tästä paljon enemmän; jos taas se jätti kylmäksi, mutta aihepiiri sinällään kiehtoo, tämä kannattaa koeajaa.