Kesällä 2016 perustetun 3rd Eye Studiosin väki on tuttua muun muassa Remedyn, RedLynxin ja Bugbearin rivistöistä. Kokemusta löytyy myös animaatioiden puolelta, sillä osaamista on hankittu esimerkiksi Wall-E ja Autot 2 -animaatioelokuvien parista. Helmikuussa 2017 3rd Eye Studios julkaisi virtuaalilaseille ensimmäisen pelinsä Downward Spiral: Prologuen. Nyt noin vuotta myöhemmin studio jatkaa "siitä mihin jäätiin" ja tuo Prologuelle jatko-osan.


Alkuperäisestä osasta poiketen Horus Stationia voidaan pelata myös normaalilla näytöllä, kun taas Prologue toimi ainoastaan virtuaalilaseilla. Arvostelussa emme kuitenkaan päässeet käyttämään VR-laseja, joten arvio perustuu "old school" -pelaamiseen.



Useassa pelissä tarina läväytetään silmille niin, että se ei jää varmasti pelaajalta huomaamatta. Downward Spiral: Horus Station poikkeaa tutuksi tulleista kaavoista, ehkä jopa vähän liikaakin. Alkuvalikosta alkaen pelaaja heitetään avaruusalukseen ilman mitään ennakkotietoja. Nopeasti herää kysymys, miksi täällä ollaan ja mitä on tapahtunut? Yleensä näihin perinteisiin kysymyksiin saadaan vastaus viimeistään lopputekstien kohdalla. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa tapahdu, ainakaan selkeästi. En tiedä edelleenkään tiedä mitä tapahtui ja miksi tein niin kuin peli käski minun tehdä. En myöskään ole varma vihasinko, vai pidinkö epäsuorasta tarinankerronnasta, mutta nyt sen syvin olemus jäi vain omaksi arvailuksi.


Avaruusaluksella poukkoillaan pitkin seiniä huoneesta huoneeseen. Matkan varrella tulee vastaan muutamia erilaisia tehtäviä, jotka ovat lähinnä pientä pulmanratkontaa ja kahvojen avaamisia sekä levykkeiden laittamista asemiin. Tehtävät toistavat itseään ensimmäisen tunnin jälkeen. Voi vain harmitella, miten pahasti pelaajaa on aliarvioitu, sillä esimerkiksi pulmat olisivat voineet olla huomattavasti hankalampia. Myös loputon kahvojen avaaminen käy loppua kohden naurettavaksi.

Ratkomisen lisäksi aluksella tulee surmata kasa vihollisia ja onpa mukana muutama pomotaistelukin. Niistäkin selviää suhteellisen helposti, sillä jokaisen vastustajan taltuttamiseen on looginen keino. Asevalikoima laajenee loppua kohden, mutta sen hulppeudesta huolimatta välineiden käyttö jäi suhteellisen vähäiseksi. Horus Stationin voi pelata läpi myös ilman taisteluita, sillä valittavissa on versio ilman vihollisia. Ominaisuus sopii enemmän VR-puolella käytettäväksi - silloin kun haluaa seikkailla aluksella ilman kuolemanpelkoa.




Alus on todella suuri, mutta harmiksi vain osa ovista aukeaa ja tiloissa olevat suljetut kaapit ovat tyhjiä. Tämä tekee ympäristöstä hieman tylsän. Osa huoneista on selvästi tehty näköalan ihailua varten. VR-lasit päässä aluksen ikkunasta katsominen kohti avaruutta on varmasti kokemisen arvoinen, mutta ilman laseja kokemus jää vajavaiseksi. Avaruusasemalla olisi voinut olla enemmän tutkittavaa ja kerättäviä esineitä. Nyt pelaajan on mahdollista etsiä matkan varrelta 20 kappaletta keltaisia levykkeitä ja saavutuksia, mutta silti kokonaisuus jäi kaipaamaan enemmän pienempiä yksityiskohtia.


Sisätilojen lisäksi vieraillaan hetkellisesti aluksen ulkopuolella, mikä oli pelin jännittävimpiä kohtia. Astronautilla on käytettävissään koukkuase, jolla painovoimattomuudessa liikkuminen on helpompaa. Välineellä voi kiinnittyä kohteeseen ja vetää itsensä lähemmäksi. Ulkoavaruudessa siirtyminen oli hankalaa, sillä välillä kiinnittymispisteet olivat liian kaukana ja hahmo jäi leijumaan pitkin avaruutta ilman päämäärää. Painovoimattomuus vaikuttaa liikkumisen lisäksi myös aseiden tulitusten liikeratoihin. Pidin siitä, että vihollisten tappaminen ei aina ollut helppoa, tulituksen sinkoiltua miten sattuu. Tiimi ei ole päästänyt itseään helpolla, sillä koko matka kuljetaan painovoimattomassa tilassa, mitä ei varmasti ole ollut helppo toteuttaa näin hyvin.



Seikkailu on mahdollista suorittaa kaverin kanssa kahdestaan. Pelaajahaku on kuitenkin antiikkinen ja valikoissa vaaditaan hieman kikkailua ennen kun samaan peliin päästään. Yhteistyötila olisi voitu tehdä huomattavasti helpommaksi ja toimivammaksi. Myös kaveripelin tallennuksissa on ongelmia (vai onko kyseessä ominaisuus?), sillä kesken jäänyttä kohtausta ei voi jatkaa siitä mihin jäi - näin ollen koko osio pitää aloittaa alusta. Automaattitallennus toimi yksinpelissä, joten on kummallista että moninpelissä ominaisuutta ei ollut. Testikerralla jouduimme aloittamaan kolme jaksoa uudelleen, sillä peli joko kaatui kokonaan tai vaihtoehtoisesti grafiikka hajosi kelvottomaksi ja jatkaminen oli mahdotonta.


Tarinakampanjan lisäksi tarjolla on deathmatch- ja vihollisaaltopelimuodot. Ensimmäisessä on kyseessä perinteinen 4 vs. 4 -taistelu ja toisessa tapetaan aalloissa tulevia vihollisjoukkoja. Kummatkin taistelut tapahtuvat kampanjan puolella tutuksi tulleilla tapahtuma-alueilla, joista mieleisen voi valita alkuvalikon kautta. Myös näissä kamppaillaan painottomassa tilassa, mikä tekee esimerkiksi tappomatsiin mukavaa vaihtelua verrattuna muihin perinteisiin deatchmatch-peleihin. Ongelmana kuitenkin on, että verkossa ei ollut kokeiluhetkellä muita pelaajia, joten taistelimme ystäväni kanssa kahdestaan. Vihollisaalto-pelimuoto tuntui hyvinkin keskeneräiseltä, sillä aallon loppumisesta tai uuden alkamisesta ei ilmoitettu selkeästi. Epäselväksi myös jäi, kuinka monta rintamaa olisi pitänyt tuhota, että matsi olisi päättynyt. Molemmat olivat ihan hauskoja ideoita, mutta pelaajien olematon määrä sekä pienoiset keskeneräisyydet haittasivat innostuksen muodostumista.



Suomalaisesta HIM-yhtyeestä tunnettu laulaja ja lauluntekijä Ville Valo on niin aiemman osan kuin Horus Stationin musiikkien takana. Ambient-tyylinen musiikki täydentää hetkittäin avaruustunnelmaa, vaikka suurimman osan ajasta aluksella on suhteellisen hiljaista. Vain tietyissä kohdissa tapahtumia ja tilanteita on vahvistettu musiikilla. Olisin kuitenkin iloiten kuullut Valon tekemiä biisejä enemmänkin. Harmittavasti myöskään soundtrackia ei ole julkaistu missään, joten tuotannosta pääsee nauttimaan ainoastaan pelin aikana.

Ihmettelen hieman, miksi peli on tehty toimivaksi sekä virtuaalitodellisuuslaseilla että normaalilla näytöllä. Heti alusta alkaen huomaa, että liikkuminen, kontrollit sekä valikot on tehty VR-pelaamista varten. Ilman laseja pelattaessa kokemus jää vajavaiseksi ja antaa pahimmillaan täysin väärän kuvan teoksesta. Uskon että VR-ominaisuuden käyttö parantaisi kokemusta, joten en täysin lyttää Downward Spiral: Horus Stationia. Virtuaalitodellisuus ei kuitenkaan muuta pelin sisältöä paremmaksi, mikä on teoksen suurin ongelma. Toivon, että studion osaamista painovoimattomuuden suhteen nähdään jatkossakin, sillä potentiaalia siinä on.

Downward Spiral: Horus Station tukee: PSVR, HTC Vive, Oculus Rift Touch sekä Windows Mixed Reality.

PC-tiedot: Nvidia GTX 1060, 6 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 RAM