Panzer General iskosti aikoinaan hauskat kevytstrategiat kertalaakista suuremmankin yleisön tajuntaan. Pitkään meni, että sille saatiin kunniallista ja vähintään yhtä hauskaa jatkoa, ja nyt sille on kaksikin modernia jälkeläistä. Matrix Games / Slitherinen julkaisema Order of Battle -pelisarja on selvästi lainannut sekä Generalista että sen tuoreemmasta Panzer Corpsista, ja molemmat tarjoavat samantyyppistä laadukasta, viihdyttävää kevystrategiaa.

Order of Battlessa ja Panzer Corpseissa on kuitenkin mielenkiintoinen käytännön ero. Order of Battlen perusohjelman voi näet ladata ilmaiseksi. Se on kuin laaja demo, joka tarjoaa ilmaiseksi yhden täysimittaisen harjoittelukampanjan. Lisäksi jokaisen DLC-lisäkampanjan ensimmäisen tehtävän voi pelata ilmaiseksi. Panzer Corpseissa ostetaan ensin pääpeli, minkä jälkeen lisäkampanjat ostetaan kukin erikseen.

Orderin tapa jakaa ilmaiset maistiaiset kaikesta sisällöstä on koukuttava, sillä monituisten kampanjoiden erilaiset näkökulmat toiseen maailmansotaan niin Euroopan kuin Tyynenmeren tuntuvat aina vain houkuttelevammilta, kun niitä on vähän tyyppäissyt. Porttiteoria toimii. Se toki, että ilmaisten tötsyn jälkeen 10-20 euroa maksaviin kampanjoihin voikin upota raha jos toinenkin. Niitä kun on julkaistu kirjoitushetkellä jo yhdeksän kappaletta, kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkee:




Tekniikaltaan eri kampanjat toimivat samantyyppisesti. Orderin sodinta on perinteistä vuoropohjaista heksailua, jossa molemmat osapuolet siirtävät kaikki yksikkönsä kerralla vuoronperään. Varsinaista mittakaavaa yksiköillä ei ole, kunhan ovat vain erilaisia jalkaväki-, panssari-, tykistö- ja ilmayksiköitä. Lähinnä laivaston alukset edustavat yksittäisiä laivoja. Pelaajilla on käytössään sekä ydinyksiköitä, jotka siirtyvät kampanjassa taistelusta toiseen kokemusta keräten, että kertakäyttöisempiä apujoukkoja. Ja tietysti hiljalleen karttuvia tai täydentyviä resurssipisteitä, joilla voi sekä korjata taistelussa kärsineitä yksikköjä. Näillä voi myös päivittää yksiköitä sekä taistelun aikana että niiden välissä - vanhemmasta vuoden 1939 jalkaväkiyksiköstä tulee paljon tehokkaampi kun sen pätsii 1944 standardiin. Lisäksi taistelujen välissä voidaan käyttää erilisiä kehityspisteitä, joilla voi muokata laajemmin armeijan tai komentoportaan ominaisuuksia.


Japanin yllätysisku vyön alle.

Peli onkin valtaosiltaan suorastaan tuttua peruskauraa. Pelimekaniikat avautuvat välittömästi, jos genre on etäisestikään tuttu eikä peliin sukeltaminen vaadi liikoja nyypältäkään. Ilmainen harjoittelukampanja on fiksu vekotin ja avaa salat ensikertalaisellekin.

Tuttuun kuosiin on kuitenkin upotettu myös roppakaupalla omia oivalluksia ja virityksiä. OoB on kuin turboboostattu Panzer General / Corps. Sen tekijät ovat maistelleen genren pelejä kaikilta osiltaan ja miettineet, että miten näiden pelaamisen saisi vielä sulavammaksi. Ja parannettavaa löytyikin roppakaupalla. Esimerkiksi käyttöliittymä on poikkeuksellisen miellyttävä, käyttäjäystävällinen ja informatiivinen, ja yksiköistä näkee aina minne asti ne voivat liikkua, miten ja millaisia tuloksia taistelusta on noin suurin piirtein odotettavissa. Useiden lähistöllä olevien yksiköiden tarjoama tulituki huomioidaan aina automaattisesti, ja esimerkiksi panssariyksikön hyökätessä jalkaväen kimppuun lainaa jalkaväen vieressä oleva pst-yksikkö tulivoimaansa taisteluun. Osalla yksiköistä on erikoistoimintoja, kuten pioneerien miinoitukset ja siltojenräjäytyksen, ja joukot myös kaivautuvat paikallaan ollessaan parempiin puolustusasemiin.


Punapalluroita Pearl Harborin taivaalla.

Lisäsyvyyttä mutta ei suinkaan monimutkaisuutta tulee eritasoisista komentajista, joita voi liittää yksiköihin, sekä maa-, meri- ja ilmavoimien komentopisteistä, jotka ovat pelin kenties taktisinta puolta. Pelaajan armeijaa tai kampanjassa taistelusta toiseen siirtyvien ja kokemusta keräävien ydinyksiköiden määrää kun ei varsinaisesti rajoiteta. Ihan loputtomia armeijoita kentälle ei silti saa, sillä kentälle saatavat joukot määräytyvät komentopisteillä. Saisinko 50 komentopisteellä maajoukkoja ja kymmenellä ilmavoimia, kiitos. Mitä suurempi ja tehokkaampi yksikkö, sitä enemmän sen kentälläpito vaatii komentopisteitä. Jalkaväen ja tykistön arvo nousee pisteellä, jos sen motorisoi. Ja niin edelleen. Ja onhan joukot huollettavakin. Jos käytössä ei ole riittäviä huoltolähteitä ja reittejä, niin etpä laita kentälle uusia yksiköitä nääntymään. Komentopisteet ovat siis ihan erillisiä resurssipisteisiin nähden, jälkimmäisillä näet sitten ostetaan yksiköt ja paikataan niiden tappioita.

Ja niin edelleen. Ei voi kuin ihailla, miten näppärästi Orderissa on onnistuttu pitämään kiinni nopean kevytstrategian ideasta, mutta miten siihen on samalla tuotu vaivattomasti omaksuttavaa syvyyttä ja hyviä mekaniikkoja. Kevytstrategioista yleensä puuttuva huoltojärjestelmäkin huoltolinjoineen löytyy sopivan huomaamattoman mutta toimivan toteutuksen kera. Nälkä, bensa ja patien puute väsyttää vahvimmankin yksikön.


Motintekoa Raatteentiellä.

Yhdessä aseveljien kanssa marssimme näin.

Liikkuminen, taisteleminen, taistelun jälkeinen eteneminen ja muut toiminnot etenevätkin joutuisasti. Vuorot soljuvat vauhdikkaasti ja kampanjoiden pienemmät yhteenotot eivät kauheasti aikaa vaadi. Pidemmissä yhteenotoissa toisaalta puhutaan toisaalta jo useamman tunnin yhteisrupeamista, mikä voi olla haastavaa iltamyöhän sotimisissa. Vielä yksi vuoro -faktori pitää tiukasti otteessaan, mikä saattaa aamulla kaduttaa.



Orderin monipuolinen kampanjavalikoima kuljettaa pelaajia ympäri maailmaa toisen maailmansodan pyörteissä. Yhdessä seurataan Saksan sotalaivaston, Kriegsmarinen, kahakoita Euroopan sotanäyttämöllä, toisessa taas Japanin sotaa Tyynellämerellä Pearl Harborista alkaen.

Ja mikäs sen kiintoisampaa näin suomipojan kannalta, kuin sukeltaa oikein kunnolla Order of Battlen Winter War -kampanjaan? Lumipuku päälle ja motteja puhkomaan! Mittava, värikäs ja moneen suuntaan kulkeva kampanja alkaa kohtalokkaasta päivästä vuonna 1939, kun Suuri ja Mahtava ylittää rajan vapauttaakseen kapitalismin ikeessä kituvat Suomen työläiset. Nämä eivät kuitenkaan ymmärrä parastaan ja pistävät hanttiin.

Ja hyvinhän he pystyvät, sillä kun kyse on kuitenkin viihteellisestä pelistä, niin eihän sotiminen voi ihan viimeisen päälle historiallista ylivoimaa vastaan kituuttamista olla. Neuvostojoukkojen eteneminen kohti Viipuria ja Mannerheim-linjan ryskäminen ovat toki suomipelaajalle kiperää puolustustaistelua, joka nojaa paljolti kiinteisiin asemiin, mutta ei se silti aivan täyttä paikallaanistumista välttämättä ole. Oman armeijansa kokoonpanoa voi muokata taktiikoidensa mukaan, ja painopisteen siirtyminen suuriin mottitaisteluihin ja niiden puhkomiseen tuo sotimiseen lisäväriä. Silloin näet suksilla liikkuvat joukot ovatkin sutjakkaina liikkujina kerrassaan arvokkaita. Ja kuten aamua seuraa päivä, niin talvisotaa seuraa jatkosota ja rinnalle tulevat saksalaiset aseveljetkin. Ja niin lyödään taas päätä päin Karjalan mäntyä, kun taistelut suuntautuvat välillä kohti Mursmanskin rataa suomalais-saksalaisten joukkojen rynnistyksessä tai kun Karjalaa vapautetaan oikein tosissaan. Asemasotavaiheen aikana puolestaan piipahdetaan Somerin kauniilla majakkasaarella, tosin ei auringonoton merkeissä.


Tali-Ihantala.

Kampanjan taistelut ovat yllättävän kivoja ja koukuttavia. Tavoitteet ovat suomipelaajalle suhteellisen lempeitä ja monipuolisiakin. Joskus saa olla rehellisesti hyökkääjä ja ylivoimainen, joskus taas aivan kertakaikkisen alakynnessä. Etenkin kesäsota 1944 tarjoaa haastavia tilanteita, kun massiivinen neuvostoarmeija höökii kaikin voimin ja puhkaisee puolustuslinjan toisensa perään. Avainsanaksi nousee eteneminen taaksepäin, fiksu joukkojensa säästäminen, lyhyet puolustustaistelut ja pakenevien joukkojen suojaaminen niin, että ne pääsevät taka-asemiin lepäämään, täydentämään tappioitaan ja ottamaan pian vuorostaan vastaan äsken vetäytymistä suojanneet yksiköt. Miten nopeasti ja minne vetäydyt, mihin laitetaan puolustusasemia, poltetaanko sillat ja kylät, kylvetäänkö miinoja ja onko jossain vaiheessa oivaa tilaisuutta tarttua vastahyökkäykseen?

Taktiikkavaihtoehtoja ja pelityylejä löytyi kokeilemalla runsaasti, ja joitakin skenaarioita oli pakko pelata uudestaan ihan vain siksi, että oli pakko päästä testaamaan pelin aikana mielessä muhivia uusia taktiikoita.




Orderin monipuolisuus, toimivuus ja sujuva pelattavuus nappaavat mukaansa kertalaakista. Ei voi kuin tykätä ja tykätä isosti. Siitäkin huolimatta, että onhan siinä pari juttua, jotka voisivat olla paremmin. Lentokoneita on välillä vaikea bongata kartalta muiden yksiköiden lomasta, joten joskus on pakko etsiä hukkaantuneet lentokoneet yksikkölistan kautta tai Next unit -nappia naputtamalla. Lisäksi on pikkasen mälsää, ettei skenuja voi pelata yksinpelissä kuin kampanjan suunnittelemalla puolella. Kyllä minä niin mieleni tästä pahoitin, sillä haluaisin mielelläni johtaa punapanssarit Viipuriin ja kauemmas. Tai koettaa evakuoida saksalaisjoukot onnistuneesti Lapista. No, semmoiset sotapelurit joilla on ystäviä sentään voivat nauttia matseista kaksinpelinä.

Lue myös: V2.fi haastatteli: Klotzenin panssarit jyräävät Panzer Generalien telaketjunjäljissä