Jos Titan Questin nimi kilisyttelee kelloja, ei ihme: Iron Lore Entertainmentin peli ilmestyi tietokoneille jo 2006, joten pelin ilmestyessä lapsen saaneet lähettävät jo untuvikkojaan yläkouluun. Imetyksen ja nukuttamisen välissä satyyreja hakanneet voivat lähteä nyt nostalgiatripille, kun Titan Quest julkaistiin pari kuukautta sitten Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle. Jopa Nintendo Switch -versio on työn alla.




Titan Quest on vanhan koulukunnan roolipelaamista. Hack ‘n’ slash -alagenreen kuuluva Diablo-klooni on juuri sitä, mitä termi lupaa: kymmeniä taitoja ja hahmoluokkia, satoja vihollisia tapettavaksi sekä tuhansia lootteja kerättäväksi. Jos inventaario ei täyty ensimmäisen viiden minuutin aikana eikä jännetuppitulehdus uhkaa, pelaat peliä väärin. Titan Quest ei ole kuitenkaan mikään vanha, unohdettu helmi: fanikunta on pysynyt klassikon äärellä niin aktiivisena, että 12 vuoden aikana on tehty paitsi useita lisäosia – joista uusin ilmestyi viime vuonna – myös käännöksiä mobiilialustoille.

Mutta mitä Titan Questissa sitten tehdään? Isometrinen roolipeli on sitä diablointa Diabloa. Hahmoa naksutetaan eteenpäin avoimessa maailmassa, joka on vihamielisten örmelöiden täyttämä. Antiikkiin sijoittuvassa seikkailussa jumalat ovat menettäneet hermonsa ihmiskuntaan, joten jokainen pelto, metsä ja kaupunki on mytologisten hirviöiden riivaama. Pelaajan tehtävänä on paitsi selvittää miksi jumalat ovat herpaantuneet, myös puhdistaa sivupolkuja infestoivat hirviöt. Tappotyötä ei tarvitse tehdä ilmaiseksi, sillä lähes jokainen kaadettu satyyri, muumio ja käärmesmies tiputtaa kilokaupalla kannettavaa kuollessaan. Pelaajan suurimmaksi haasteeksi muuttuukin inventaarion hoitaminen. Kapsäkkiä saa lajitella Kreikan niemimaan lisäksi muillakin historiallisilla alueilla, kuten Egyptissä.




Konsoliversion testaus hoidettiin Xbox Onella. Kasvonkohotukset tai pelilliset muutokset ovat minimaalisia, joten sitä aitoa ja alkuperäistä Titan Questia kaipaavat voivat huokaista helpotuksesta. Suorasukainen porttaus ei kuitenkaan onnistu ongelmitta: esimerkiksi tekstilootat ja fonttien koot ovat niin pieniä, ettei suuremmallakaan televisiolla meinaa nähdä uuden jousipyssyn tilastoja. Silmiä kelpaa kyllä tihrustella väkästen vuoksi, sillä yli kymmenvuotiaaksi peliksi Titan Questia on yllättävän nätti katsella. Eihän tällä ulkoasulla mitään palkintoja voiteta, mutta kunhan kamera ei lepää suoraan sankarin olkapäällä vaan hieman kauempana, meno on tarpeeksi näyttävää ja selkeää nykypäivänkin mittapuulle.

Koko ei ole tekstilootien ainoa ongelma: jostakin syystä laatikoissa vierivää tekstiä ei ole osattu synkata puheen vauhtiin, jolloin hitaampi laahaa jatkuvasti perässä. Tämäkään ongelma ei olisi itsessään suuri, mutta kun hahmojen horinat aiheuttavat kevyen kooman kuuntelijassa, toivoisi että saman informaation voisi lukaista nopeasti tekstimuodossa. Nyt ainoa vaihtoehto on laskea ohjain alas ja kuunnella viiden minuutin avautuminen okran kasvuvauhdista.


Muutamia erheitä lukuunottamatta Titan Quest on kääntynyt mukiinmenevästi. Konsoliohjaimen rajat tulevat selkeimmin vastaan valikoissa: esimerkiksi kokemuspisteiden lisääminen hahmolle on pienen työn takana, varusteiden selailu vaivalloista ja valikosta toiseen siirtyminen epäintuitiivista. Myös maailmaa samotessa huomaa tattien tönkköyden. Taisteluista suurin osa menee peliohjaimen X:ää rämpyttäessä, mutta rämpytys ei toimi yhtä luontevasti padilla kuin hiirellä. Alkuperäisessä Titan Questissa hiiri vietiin vihollisen päälle ja aloitettiin rämpytys, mutta konsoliversio valkkaa automaattisesti yhden vihollisista hakattavksi. Tämä ei kuitenkaan toimi läheskään niin hyvin kuin toivoisi, sillä peli tuntuu valitsevan aina sen vihollisen, kenestä on vähiten harmia. Kun päällä on pomovihollinen ja viisi kätyriä, peli ei anna minun kiusata rivivihollisia ensin; vastaavasti jos vastassa on muutama jousimies ja iholle käyvät kirvesmiehet, Titan Questin mielestä on tärkeintä hoidella ensin sadan metrin päässä pönöttävät jousimiehet.

Pelihahmo tuntuu myös liikkuvan todella herkästi, eikä hahmo pysähdy heti tatista irroittaessa. Tämä vaikeuttaa paitsi kaupungeissa liikkumista ja juttelua, myös tiettyjen tavaroiden noukkimista. Lootin organisointi on muutenkin kuin juoksuhiekassa tarpomista, jolloin arvokkaat tavarat jättää monesti suosiolla maahan maatumaan. Rahasta on harvemmin pulaa, joten miksi kuluttaisin jokaisen taistelun jälkeen minuutin inventaariossa sähläämiseen? Lueteltuja ongelmia lukuunottamatta konsoliversio toimii juuri niin hyvin kuin toivoisi.




Titan Quest on yksi genrensä klassikoita, eikä syyttä. Monipuolinen hahmonluonti, näennäisen simppeli taistelu sekä 30-tuntinen kampanja pitävät vielä nykypäivänäkin pintansa. Peli on kuitenkin oman aikakautensa tuotos, myös pahassa: tarina on välttävää hömppää, peli tuntuu hyvin staattiselta sekä autiolta, dialogi on puisevaa ja rämpytys ranteita rampauttavaa.

Suunnilleen 30 euroa kustantava Titan Quest ei rokota lompakkoa liiaksi, mutta titaaneja jo aiemmin kaataneille ei ole mitään uutta tarjolla. Tietokoneversio on paremman ohjaustapansa lisäksi myös halvempi, joten Titan Questia uskaltaa lähinnä suositella varauksetta, jos katon alta löytyy pelkkä konsoli ja Diablo 3:n pelitunnit alkavat muuttua nelinumeroisiksi.