Conan Exiles -pelin taival ei ole ollut helppo. Ruuhkaisille Steamin ”early access -peli, jossa moninpelataan, craftataan ja taistellaan” -markkinoille tunkenut Conan-peli sai kehitysversionsa myötä todella tylyn vastaanoton. Eikä aiheetta, sillä kun itse pelailin sen PC-versiota noin vuosi sitten, peli oli melkoista tuubaa ja tuntui vaikealta kuvitella, että siitä koskaan hyvää tulisikaan. Mahtaisiko päästä edes pois early accessista ennen kuolemaansa?


Esikuvana toimineen barbaarin tavoin pelin kehitystiimi ei kuitenkaan luovuttanut, vaan puri hammasta ja puski eteenpäin valtavat hartialihakset pullistellen. Conan Exiles pääsi kuin pääsikin julkaisuun asti, ja nyt tulee se todellinen shokki: se on nykyään hyvä peli.



Conan Exilesin maailma on karu. Pelaaja herää Conanin tyyliin ristiinnaulittuna keskeltä aavikkoa. Tämä ei karskia barbaaria edes hidasta, sillä kun hetki on hahmonluonnissa naureskeltu lerssin kokoa säätelevälle liukurille, on aika hypätä keskelle hiekan ja vaaran maailmaa. Pelaaja on heti alusta saakka keskellä valtavaa avointa maailmaa ja voi teoriassa lähteä mihin suuntaan haluaa. Pelata voi joko yksin tai kaverin kanssa omalla koneella hostatulla pikkuserverillä, tai netissä pyörivillä muutaman kymmenen pelaajan servereillä.


Nettipelissä on tarjolla sekä pelaajien välisen mätön sallivia että estäviä servereitä, joista kannattaa alkuun valita se jälkimmäinen. Kyyti PVP-servereillä voi nimittäin olla aika kylmää, kun itselleen huipputason kamat ja 60. kokemustason grindanneet veteraanit pyyhkivät lattiaa nyypillä.

Kuten käytännössä kaikki muutkin genren pelit, myös Conan Exiles antaa pelaajalle paljon vastuuta. Peli ei kamalasti selittele, mitä siinä pitäisi tehdä saati sitten miten. Sankarin matkana tunnettu tehtäväketju tarjoilee kyllä vihjeitä hyvin löyhien ”nylje eläimen ruumis nylkyveitsellä” -henkisten tavoitteiden myötä, mutta koska peli ei sen tarkemmin opasta, miten esimerkiksi se nylkyveitsi tehdään tai mistä sen raaka-aineet pitäisi etsiä, edessä on paljon opettelua ja wiki-sivustojen selailua.


Ark: Survival Evolvedin tapaan myös Conanissa kaikki mahdollinen tekeminen – oli sitten kyseessä raaka-aineiden kerääminen, esineiden craftaus tai vihollisten tappaminen – kerryttää kokemuspisteitä, joiden avulla noustaan tasoilla. Kokemustasot tuovat kallisarvoisia kykypisteitä, mutta myös pisteitä, joiden avulla avataan käyttöön uutta teknologiaa. Täten jos haluaa vaikka tehdä rautaisia aseita, on ensin kivuttava kokemustasoja ja avattava aiempia turhakkeita välistä pois.

Kokemustasojen kertyminen on rytmitetty hyvin. Pelatessa on koko ajan sellainen olo, että uudet asiat ja mahdollisuudet odottavat kulman takana. Progressio on tasaista ja laajaa, sillä erilaista craftattavaa on aivan kamalasti. Aseiden ja panssareiden ohella pelaajat voivat oppia rakentamaan rakennusten osia, alttareita jumalille, erilaisia craftaustyöpisteitä ja lukemattomia muita juttuja. Kaikkea tuskin pystyy itse ainakaan helposti opettelemaan, joten jossain vaiheessa olisi syytä lyödä hynttyyt yhteen muiden pelaajien kanssa ja muodostaa klaani.



Conan Exiles on hyvä ja viimeistellyn oloinen avoimen maailman selviytymisseikkailu. Tämä tarkoittaa, että edessä on kymmenien tuntien edestä kivien ja malmin louhimista, puiden kaatamista, alligaattoreiden nylkemistä ja muuta pientä puhdetekemistä.


Conan-pelistä kun on kyse, mukana on myös hieman arveluttavampia elementtejä. Kukkuloilla asustavia barbaareita voi toki murhata ja ryöstää raaka-aineiden toivossa, mutta myös orjuuttaa. Kun barbaaria kalauttaa miekan sijaan nuijalla ohimoon, tämän voi raahata takaisin kotiinsa ja pistää pakkotöihin, kunnes henkinen selkäranka murtuu ja orja on kesytetty. Tämän jälkeen poloisia voi nakittaa pyörittämään erilaisia tuotantopisteitä, jolloin ei itse tarvitse odotella vartin verran vaikka sulattamon äärellä valtaisan malmilastin muuttumista harkoiksi.

Craftailun, kamojen parantelun ja niiden avulla yhä kauemmas alkualueilta liikkumisen ohella pelissä ei ole kamalasti mitään järjestettyä tekemistä. Ideana on selvästi ollut, että pelaajat itse tekevät hupinsa joko keksimällä itselleen tavoitteita tai vielä mielummin sotimalla toisia pelaajien heimoja vastaan. Hyvässä porukassa PVP-serverillä pelaaminen onkin varmasti riemastuttavaa puuhaa pelaajien käydessä ryöstöretkillä ja polttelemassa naapureiden kyliä tai sotiessa yhdessä vaikkapa pelialueen laidalla sijaitsevia eläviä kuolleita vastaan.


Tämä ei toki ole niinkään Conan Exilesin kuin koko selviytymispeligenren ongelma, sillä tällaisiahan ne tuppaavat olla. Maailma on laaja, mutta ei kovin syvällinen, ja tavoitteet täytyy keksiä itse. Ehdin jo esimerkiksi innostua löydettyäni kotini läheltä jättimäisten hämähäkkien asuttaman Skittering Cavern -luolaston. Sisun ja vastamyrkkyjen avulla sain lopulta raivattuani tieni loputtomien hämppilaumojen läpi luolaston perälle, jossa minua odotti ... tyhjä huone. Tiettävästi pelin lopussa olisi tarjolla joitakin suuren porukan pomomatseja ja luolastoja, mutta ne on skaalattu suurille pelaajamäärille, joten yksinäinen ei niistä hirveästi saa irti, vaikka saisikin varusteensa ja hahmonsa tuunattua viimeisen päälle.



Tähän saakka Conan Exilesista on nautittu vain PC:n puolella, mutta julkaisuversio on tuotu myös konsoleille. PC-versio on ottanut melkoisia harppauksia sitten bugisten ja tökkivien early access -päiviensä ja pyörii nyt sangen mainiosti näyttäen myös hyvältä. Konsoliversiot eivät jää kamalasti jälkeen, sillä testissä ollut PlayStation 4 -versio pyöri ainakin PlayStation 4 Pro -konsolilla jouhevasti.


Pelaaminen sujuu myös pad-ohjaimella ihan asiallisesti, ainakin kunhan käyttöliittymän salat on jaksanut opetella. Oikeasti, pelinkehittäjät: vaikka selviytymispelien kuuluukin olla HC:tä, ”miten hitossa saan tämän kirveen pikavalintarullaan” ei ole kiinnostava tai toivottava haaste.
Yhdessä suhteessa konsoliversiot kuitenkin jäävät kauas jälkeen PC:stä, ja se on modituen puute. PC-versioon on jaossa lukemattomia modeja, jotka tuovat peliin tuunauksia ja uusia ominaisuuksia. Konsoleilla näitä ei tietenkään nähdä, mikä on jo nyt harmillista ja tulee varmasti muuttumaan vielä harmillisemmaksi modivalikoiman kasvaessa ajan myötä.

Koska kyseessä on sosiaalinen peli ja Conan Exiles on parhaimmillaan kaveriporukan kanssa koettuna, kannattaa tietenkin valita se alusta, jolla kaveritkin pelaavat, mutta jos suinkin mahdollista, kannattaa ehkä yrittää ylipuhua kaveritkin pelaamaan PC:llä.

Alustasta riippumatta Conan Exilesissa riittää harmillisesti bugeja. Vihollisten tekoäly ja fysiikat tökkivät urakalla ja taistelut ovat välillä aivan kamalaa sähellystä vihollisten ja pelaajien pyöriessä villisti toistensa ympäri tai liukuen pitkin mäkiä ja rinteitä. Mukana on myös todella harmillisia bugeja, kuten välillä mystisesti häviäviä respawn-pisteitä ja muita ikävyyksiä, joista tulee välillä ikävästi takapakkia peliin.


Ongelmistaan huolimatta Conan Exiles tekee paljon oikein. Olen itse jo aika leipiintynyt koko selviytymispelien genreen ja esimerkiksi Ark saa aikaan lähinnä voimakasta pahoinvointia. Conania jaksoin silti vääntää vajaat 20 tuntia hyvillä mielin ja jos mukana olisi omistautunut kaveriporukka, jaksaisin varmasti enemmänkin. Kyllä, se on jälleen yksi tällainen peli, mutta ainakin se on yksi niistä paremmista tällaisista peleistä.