Sonyn PlayLink-pelit ovat kiinnostava idea, niissä kun käytetään peliohjaimena kännykkää tai tablettia. Sellainenhan jokaisella on, mutta neljää PlayStation 4 -ohjainta ei välttämättä niinkään. Lisäksi ainakin teoriassa kännykän erillinen ruutu mahdollistaa jos jonkinlaisia elementtejä, jotka perinteisellä ohjaimella eivät ole mahdollisia, kuten salaista tiedonvälitystä vain yhdelle tai muutamalle pelaajalle.


Tuore Frantics todistaa, että vaikka ideassa voi olla lupausta, siinä on myös ongelmia, eikä se yksinään riitä kantamaan peliä maaliviivalle asti.



Franticsin perusidea on hyvin simppeli. Se on neljälle pelaajalle tarkoitettu minipelikokoelma, jossa hassut muovailuvahaelukat kisaavat milloin konttorituoli-curlingissa, milloin estejuoksussa. Tarkoituksena olisi tietenkin voittaa mahdollisimman monta lajia ja täten koko kilpailu. Siinä sivussa keräillään kolikoita, joilla saa vähän väliä huutaa juontajana toimivan alkoholistiketun marketista huijausesineitä, heitellään keppejä kavereiden rattaisiin ja niin edelleen.

Paperilla idea on ihan toimiva ja mukana on myös joitain toimivia minipelejä, mutta valtaosa tuntuu vähemmän kiinnostavilta. Esimerkiksi samalla pienellä pelialueella toisiin törmäilyn ja tuuppimisen ympärille on rakennettu useampikin minipeli, joissa erot ovat kovin pieniä.


Osa minipeleistä on myös suoranaisen huonosti suunniteltuja. Pikajuoksussa elukat juoksevat esteradan läpi piikkejä ja seiniä väistellen, sekä toisiaan niihin tuuppien. Maaliin selviytyjät saavat pisteitä sen mukaan, monenko kestopisteen kanssa pääsi perille.

Ongelmana on kuitenkin, että edessä on usein koko radan peittäviä esteitä, joiden avaaminen vaatii kahden elukan seisovan yhtä aikaa napeilla. Jos kaikki paitsi yksi ovat jo kuolleet, ei sillä yhdelläkään ole toivoa päästä maaliin ja niin kukaan ei saa pisteitä. Tällainen on hyvin turhauttavaa. Mitä hyötyä siitä oli, että olin muita parempi, koska en kuitenkaan saa mitään?




Minipelit kärsivät myös kännykkäohjauksesta. Franticsin minipelit eivät sisällä mitään sellaisia elementtejä, joita ei olisi voinut toteuttaa paremmin perinteisellä ohjaimella. Välillä liikutetaan hahmoa liu’uttamalla sormea kosketusnäytöllä, toisinaan aktivoidaan esineitä tai hypitään painelemalla ruudulla olevaa nappia. Kontrollit ovat epätarkat ja lisäksi kohtalaisen pienten nappien sohiminen kännykän ruudulta, samalla kun pitäisi itse kuitenkin seurata silmät tarkkana telkkarissa itse peliä, on kovin epäluotettavaa.

Joku voi nyt huutaa takarivistä, että ei tällaisia pelejä pitäisi tosissaan ottaa, ja tämä on tietenkin totta. Minun kirjoissani tämä ulottuu kuitenkin vain siihen, ettei tirpaise turhan kovalla paineella pissivää kaveria ohimoon pelivälineellä, eikä suinkaan paina villaisella huonoa pelisuunnittelua ja tökkiviä kontrolleja.




Tehdään vielä lopuksi yksi asia selväksi: Frantics on puhdas moninpeli. Sitä VOI teoriassa pelata myös tekoälyn botteja vastaan, mutta se on hyvin tylsää. Bottien taidot tuntuvat vaihtelevan täysin kädettömästä yli-inhimilliseen terminaattori-tasoon sattumanvaraisesti, eikä bottien kanssa voi kuittailla, mikä vesittää heti suuren osan pelin teoreettisesta viehätyksestä.

Niinpä, jos Franticsia aikoo pelata, mukana täytyy käytännössä olla kolme kaveria. Näin koettuna pelin sympaattiset muovailusavihahmot, silloin tällöin humoristinen kirjoitus ja puhdas kaaos voivat tarjota viihdettä muutamaksi pelikierrokseksi, mutta ainakaan itse en jaksaisi toistamiseen pelin pariin palata.