Kolmisen vuotta sitten julkaistu Warhammer End Times: Vermintide oli melko liberaalisti Valven Left 4 Dead -pelien konseptia lainaava rottamiesten lahtaamiseen keskittyvä toimintapeli. Neljä pelaajaa tai bottia yhdistivät voimansa Warhammerin maailmaan sijoittuvissa suoraviivaisissa tehtävissä, joiden lopuksi on jaossa parempia varusteita ja kokemuspisteitä. Ensimmäisen pelin ihan viihdyttävää kokonaisuutta tahrivat kauneusvirheet niin teknisellä puolella kuin pelisuunnittelussa. Jatko-osa taklaa niistä suurimman osan oikein onnistuneesti.




Pahaa ei ikinä ole voitettu, rottamiehet ovat edelleen ilkeitä ja heitä on edelleen paljon. Onneksi pelin pointti on jossain ihan muussa kuin tarinassa. Kunhan kaiken on pelannut lävitse kerran, yhteensä 13 tehtävästä saa valita mieleisensä vapaasti. Varusteita on jaossa hieman avokätisemmin jos antaa pelin valita puolestaan satunnaisen tehtävän. Kaikki sisältö on säädettävissä niin vaikeustasoilla kuin erityisillä haastemoodeilla, joissa pelaajien tekemisiä rajoitetaan erilaisin kikoin, palkintojen parantuessa.


Meno on puhdasta toimintaa tehtävien alusta loppuun. Perusvastustajat lakoavat yksittäisistä iskuista laumoittain - ja isoja laumoja totisesti on tarjolla - mutta menoa tahditetaan huomattavasti haastavammilla erikoisvastuksilla, jotka ottavat varomattoman pelaajan hengiltä sekunneissa. Ilahduttavasti jatko-osassa on hieman monipuolisemmin erilaista lahdattavaa.

Toinen merkittävistä parannuksista ensimmäiseen peliin verrattuna ovat tehtävien kartat. Aiemmin pääosassa olleiden synkkien kaupunkien ohelle on ilmestynyt laakeita alueita, luolastoja sun muuta. Tätä myöten peli tuntuu tuoreelta esikoista pidempään ja valitulla tehtävällä on enemmän merkitystä kun jokainen putka ei näytä ja tunnu samalta.




Kullakin pelin hahmoluokista on oma, voimakas erityistaitonsa ja liuta taistelun tuoksinnassa ylikäytettyjä repliikkejä. Suurin osa teurastuksesta on käytännön pakon edessä suoritettava lähitaisteluaseilla, sillä jaossa on rajatusti ammuksia. Lätkimisen ja ammuskelun lisäksi pelaajan hahmo osaa väistellä, torjua ja töniä. Kokonaisuutena pelattavuus on aivan huippukuosissa ja ainoa merkittävä valitukseni on siinä, että perusiskut ovat aina samanlaisia riippumatta pelaajan senhetkisestä liikehdinnästä. Erilaiset iskut ja kombot toisivat pelaamiseen ja animaatioihin kaivattua monipuolisuutta.

Aivan kuten pelin edellisessä osassa, tiimi on elämä. Jos kaikki pelaajat kuolevat tai lamaantuvat samanaikaisesti, on tehtävä aloitettava alusta ja varustepäivitykset jäävät saamatta. Yksin ei yksinkertaisesti pärjää, sillä monet erityisvastustajat omaavat kykyjä joilla yksittäinen pelaaja menettää toimintakykynsä ennen kuin edes tajuaa, että on uhkaavassa tilanteessa. Ainoa ratkaisu on toisen pelaajan tai botin avustus, joten peli aikalailla pakottaa tiimin puhaltamaan yhteen hiileen. Kuten ensimmäisessä osassa, tahti on hurja ja satunnaisille keskeytyksille ei ole tilaa ainakaan satunnaisten ihmisten kanssa pelatessa.


Ihan alkumetreillä vaikeustaso jopa helpoimmalla asetuksella on aika kova, joskin asianlaita helpottaa pian, kun hahmolle alkaa kertyä kokemustasoja ja parempia varusteita. Varusteet jaetaan vihattujen loottilaatikoiden keinoin, joskaan Vermintidessä näitä laatikoita ei voi ostaa oikealla rahalla. Mitä paremmin tehtävä sujuu, sitä todennäköisempää on, että laatikosta löytyy jotain hyvää. Mielestäni tämä toimii ihan hyvin, kun oikeaa rahaa ei ole sotkettu mukaan.



Kullekin hahmoluokalle on kerättävissä 25 kokemustasoa, joiden myötä saa käytettäväkseen pari alihahmoluokkaa ja muutaman valinnaisen, passiivisen taidon. Aliluokat tai taidot eivät tuo mitään massiivisia eroavaisuuksia pelikokemukseen, mutta pienikin vaihtelu perusmekaniikoissa tekee näin suoraviivaisessa pelikokemuksessa ison eron.


Kaikilla hahmoluokilla on mahdollisuus käyttää useampia erilaisia lyömä- ja ampuma-aseita, joten pientä vaihtelua on tarjolla myös varusterumban puolelta. Mukana on kaikkea musketeista varsijousiin ja valtavista kahden käden kirveistä piskuisiin miekkoihin. Pelituntumaa ei kannata tyrmätä ensimmäisen muutaman minuutin perusteella, sillä kokemus muuttuu melkoisesti varsinkin lyömäaseen valinnan mukaan. Aseiden lisäksi tarjolla on muutaman slotin verran muita varusteita, jotka vaikuttavat pelikokemukseen lähinnä passiivisin tavoin. Tarpeettomat varusteensa voi ja kannattaa pistää palasiksi, sillä näistä palasista voi koostaa niin uutta varustusta kuin parannuksia vanhaan roinaan.

Erittäin positiivinen yllätys minulle oli pelin pelaajakunta, ainakin toistaiseksi. Siinä missä ensimmäisessä pelissä lähinnä turhauduin hiljaisuudessa turbovauhtia tehtäviä läpijuokseviin grindaajiin, muutokset jatko-osan konseptissa tuntuvat tuoneen ihmisistä esiin parempia puolia. Keskimääräisessä pelissä jopa kommunikoidaan sivistyneesti, eikä lähdetä luettelemaan asioita kanssapelaajien äideistä heti ensimmäisen mutkan tultua matkaan. Syitä en sen tarkemmin uskalla lähteä arvuuttelemaan, mutta toivottavasti jengin käytöstavat eivät karise pelin saadessa ikää.




Teknisesti Vermintide 2 korjaa edeltäjänsä rasittavimman ongelman, eli laidasta laitaan heittelehtivän ruudunpäivityksensä, ainakin suorituskykyisellä järjestelmällä. Siinä missä ensimmäistä peliä ei yksinkertaisesti saanut sulavaksi kaikissa tilanteissa mitenkään, vaikka alla oli aikansa huippurautaa, jatko-osan tekniikka pysyy kasassa myös kaikista hektisimmissä taisteluissa. 1440p-resoluutiolla jouduin tosin laskemaan asetukset toiseksi korkeimmalle pykälälle, jotta kaikista ruuhkaisimmat taistelut pysyivät sulavina. Tämä kehu tulee ottaa kuitenkin vastaan hieman skeptisesti, jos käytössä on vanhempaa tai halvempaa rautaa, sillä testisysteemini oli vallan pirtsakka: i7-6700k @ 4.5Ghz, 1080Ti, 16Gt RAM, Gsync ja peli SSD:llä. Kuten näissä peleissä yleensä, yksi pelaajista toimii pelipalvelimena. Homma on tuntunut testijaksoni ajan pelaavan hyvin niin kauan, kunnes palvelimena toimivan pelaajan netti pätkäisee. Tämä johti turhan usein koko homman kaatumiseen sen sijaan, että peli siirtyisi onnistuneesti jonkun muun isännöitsemäksi.

Vermintide 2 on hyvä jatko-osa. Kaikki mikä oli hyvää ekassa pelissä on edelleen hyvää tai vieläkin parempaa ja lähes kaikkea sitä mistä ensimmäisessä pelissä oli nokan koputtamista on monipuolistettu tai paranneltu. Mieltymys suoraviivaiseen toimintaan, varusteiden keräämiseen, yhdessä pelaamiseen ja brutaaliin väkivaltaan ovat kaikki vaatimuksia pelistä nauttimiselle, mutta jos nuo kaikki ovat ruksittuna, on tätä helppo suositella. Varsinkin kun hinta on kohtuullisesti jo nyt alle 30 euron.