Tuorein sisältö

Kerbal Space Program: Making History Expansion

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Simulaatiot
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Squad
Julkaisija: Private Division
Julkaisupäivä: 13.03.2018
Pelin kotisivut
Matias Puro

02.04.2018 klo 14.34 | Luettu: 5668 kertaa | Teksti: Matias Puro

Oon kerbalisti, alan rakettihommii
Jokaisen keittiöastronautin rakkain fysiikkalelu Kerbal Space Program (KSP) on kivunnut aikamoisen vuoren päästäkseen nykyiseen asemaansa. Lojaali fanikunta on tehnyt realismiin nojaavasta raketinrakentelupelistä tarpeeksi suositun, jotta avaruuteen voi ampaista tietokoneen lisäksi myös konsoliohjain kädessä. Konsolikäännöksen valmistuttua pelintekijät päättivät aktivoida jo valmiiksi luovan fanikuntansa: PC:lle julkaistavassa lisäosassa tehdään paitsi historiaa, myös omia kenttiä.

Ota tai jätä, mutta älä puuhaa puolivillaisesti


Henkilökohtaista historiaani Kerbalin parissa voisi kutsua vähintäänkin haastavaksi. Yli puolet peliajasta kuluu yleensä pähkäillessä, on kyseessä sitten monimutkaisempi telakointi tyhjiössä tai yksinkertaisen pikkuraketin kasaaminen. Kerbal on peli joka vaatii, mutta myös antaa paljon: aikaa ja aivotoimintaa uhraamalla KSP tarjoaa kenties kokonaisvaltaisimman NASA-simulaattorin mitä Telluksella on nähty, aina rakettien rakentelusta oman avaruuskeskuksen pyörittämiseen. Samanaikaisesti Kerbal myös vaatii edellämainittua aikaa ja aivotoimintaa, muuten pelin vanhanaikaiset käyttöliittymät, koko näppäimistön täyttävät komentolistat sekä näennäisrealistiset fysiikat rankaisevat armotta. KSP on peli, jossa pelkän harjoitusraketin ampaiseminen atmosfääriin on saavutus.

Kerbal Space Program laajenee nyt ensimmäisellä virallisella lisäosalla, Making Historylla. Making Historyn sisältö jakautuu nimensä mukaisesti historiallisiin raketteihin, uusiin tehtäviin sekä kenttäeditoriin. Tehtävät vaihtelevat vaikeudeltaan hurjasti, mutta sekä tehtävien että uusien osien sisällytys tuntuu paitsi antiklimaattiselta, myös turhalta. Tehtävät eivät sisällä minkäänlaisia tutoriaaleja tai vinkkejä vaikeusasteesta riippumatta, vaikka osa tehtävistä on selkeästi suunnattu aloitteleville kerbalisteille. Allekirjoittaneen aiempi rakettiretkeily tapahtui noin puolisentoista vuotta sitten, joten olin pelin äärellä kuin täysi ummikko: en muistanut yhdenkään mittarin, nappulan, näppäimen tai vekottimen käyttötarkoitusta, joten tehtävissä oli mahdotonta edetä ilman useamman tunnin harjoittelua. Koska useamman tunnin harjoittelu innosti minua yhtä paljon kuin ajatus kolonoskopiasta, tyydyin googlettelemaan jokaisen vastaantulevan ongelman.


Tämä herättää suuremman kysymyksen tehtävien perimmäisestä pointista. Onko tehtävät suunnattu aloitteleville pelaajille, vanhoille veteraaneille vai satunnaisesti raketteja rakenteleville? Kohderyhmästä riippumatta tehtävät eivät toimi niin hyvin kuin voisivat. Veteraaneille suurin osa tehtävistä tarjoaa lähinnä entuudestaan tuttua lentelyä, eivätkä aloittelevat pelaajat tai sunnuntaisuharit selviä ilmakehän tuolla puolen. Tehtävät eivät sinällään ole huonosti tehtyjä: mielenkiintoiset premissit mukailevat tosielämää tai tunnettuja elokuvia, eivätkä tehtävät useinkaan seuraa alkuasetelmaansa ilman juonenkäänteitä. Tavoitteet vaihtuvat monesti lennosta, sillä jokin tuntuu aina menevän mönkään. Harmillisesti uudet pelaajat eivät pääse nautinnon pariin ilman perinpohjaista perehdytystä, enkä tiedä miten paljon jännitystä tehtävät tarjoavat veteraaneille.

Samanlaisia ongelmia löytyy myös uusista raketeista: jo muutaman minuutin googlettelulla löytää vuosikausia sitten luotuja, epävirallisia modeja, jotka ovat lisänneet Making Historyssa nähdyt vekottimet peliin jo aikapäiviä sitten. KSP:n fanit ovat modanneet peliä jo vuosia, eivätkä viralliset versiot eroa aiemmista juuri mitenkään. Totta kai virallisen lisäosan lataaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin modiarkistojen selaaminen, mutta pitkäaikaisia faneja uudet häkkyrät eivät palvele.

Pieni lisäys pelivalikkoon, suuri lisäys pelille



Lisäosan suurin potentiaali on kuitenkin tehtäväeditorissa. Making Historyn editori tuntuu aluksi hyvin rajalliselta, mutta mahdollisuudet aukeavat jo lyhyen tutustumisen jälkeen. KSP:n editori pohjautuu erilaisten noodien rakenteluun. Editori osaa itsenäisesti mukauttaa noodien informaation pelin sisään, jolloin säästyy monelta hanttihommalta: jos pelaaja haluaa tehdä esimerkiksi lyhyen tehtävän, jossa pelaaja laskeutuu omatekoisella raketilla toiselle planeetalle, jo kaksi noodia riittää tehtävän suunnitteluun. Yksi noodi tehtävän aloitukselle – jonka parametreihin merkitään olosuhteet aloitukselle – sekä toinen laskeutumiselle, jonka lisätietoihin määritellään kohteen kaltaiset tavoitteet. Jos tehtävää haluaa monimutkaistaa yllätyksenä tulevalla ilmoituksella, jossa pelaajaa pyydetään tekemään tieteellinen tutkimus ilmakehässä ennen laskeutumista, yhden noodin lisääminen aiempien väliin riittää.


Halutessaan noodeja voi lisäillä yhteen tehtävään kymmeniä, jolloin monimutkaisten ja -tuntisten seikkailujen luominen on mahdollista. Pelaaja voi lisätä tietyissä tilanteissa tapahtuvia katastrofeja, vaihtoehtoisia läpäisykeinoja tai vaikkapa aikarajoitettuja sivutehtäviä, kunhan mielikuvitusta löytyy ja aivot pysyvät tehtävän rakenteesta kärryillä. Suuremmissa projekteissa noodit alkavat muistuttaa monimutkaista hämähäkkiverkkoa, jolloin vähemmän insinöörimäinen rakentelija saattaa mennä sekaisin; samasta syystä johtuen erilaisten välivaiheiden lisääminen jälkikäteen on huono idea. Editoria tästä ei kuitenkaan voi syyttää, kyse on enemmänkin jokaisen henkilökohtaisesta kyvystä hahmottaa suurempien kokonaisuuksien pienempiä syy-seuraus-suhteita.

Kohti tuntematonta ja sen yli



Lisäosan suosittelu on kiinni jokaisen kerbalistin henkilökohtaisesta pelaamistavasta. Jos tykkää pelailla kampanjaa omilla ehdoilla, Making History ei juuri lisää peliarvoa. Yksittäisistä tehtävistä kiinnostuneille, mutta fanitekoiset modit ohittaneille löytyy uusia aluksia sekä tehtäviä usemmaksi illaksi – erityisesti jos tavoitteeton kampanja ei nappaa. Lisäosan erinomainen kenttäeditori on joka tapauksessa napakymppi pelille, jonka fanikunta on jo entuudestaan luonut satojen tuntien edestä ylimääräistä pelattavaa.

Allekirjoittanut on sen verran hurahtanut humanistisiin hömpötyksiin, etten innostunut ilmakehän läpäisemiseen vaaditun fysiikan laskemisesta, mutta jos olet katsellut Chris Hadfieldin Space Oddity -videota haikein silmin, Making History kannattaa rustata ostoslistalle.

V2.fi | Matias Puro

Kerbal Space Program: Making History Expansion (Tietokonepelit)

Making Historyn historiaosuudet eivät tuo peliin mitään uutta, mitä fanikunta ei olisi modannut jo aikapäiviä sitten, mutta helppokäyttöinen kenttäeditori tekee lisäosasta nappiostoksen.
  • Erinomainen editori
  • Lisäosan muu sisältö saatavilla epävirallisina modeina

Pelikuvat

< Far Cry 5... Warhammer: Vermintid... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova