Maan äärissä sijaitsee kielletty maa, johon kenenkään kuolevaisen ei ole sallittua astua. Maahan kuitenkin saapuu yksinäinen ratsumies. Hänen tähtäimessään on kielletyn maan keskipisteessä oleva temppeli, jonka henget voivat huhujen mukaan herättää kuolleetkin takaisin eloon. Juuri tälle huhulle olisi nyt käyttöä, sillä yksinäinen ratsumies kantaa mukanaan kuolleen tytön ruumista.


Aluksi penseät henget innostuvat kun ne huomaavat sankarin kantavan mukanaan hyvin erityistä miekkaa. Henget lupaavat, että ehkä tytölle voisi vielä tehdä jotain, mutta vain jos ratsumies auttaa ensin heitä ja käy tuhoamassa 16 kiellettyssä maassa vaeltavaa jättimäistä kolossia.

Näin alkaa yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä, Shadow of the Colossus.



Shadow of the Colossus julkaistiin alkujaan PlayStation 2:lle vuonna 2005. Kunnianhimoisen pelin toteutti erinomaisesta Icosta ja sittemmin The Last Guardianista tunnettu Team Ico. Peli keräsi julkaisunsa jälkeen runsaasti kehuja ja palkintoja ja myi välittömästi hyvin, vuosien aikana vielä paremmin. Siitä kun tuli yksi pelaamisen todellisista kulttiklassikoista.


Jos alkuperäinen peli sattui aikanaan menemään ohi, sen uudelleenkokeminen on vuosi vuodelta muuttunut hankalammaksi. Himoittu peli ei ole se kaikkein halvin, eikä ostoksen jälkeen se kaikkein helposti lähestyttävin. Team Ico vaati PlayStation 2:ta liikoja, joten tuloksena oli varsinkin nykysilmin kankea ja töksähtelevä pelikokemus. Rosoisten reunojen alla piilee kuitenkin uniikki tarina ja peli, joka modernienkin pelaajien kannattaisi kokea.
Nyt jos koska on aika tehdä juuri näin, sillä pelin tuore PlayStation 4 -uusintaversio on täyttä rautaa. Se näyttää sikamaisen kauniilta, pyörii hyvin ja sisältää pinon pieniä uudistuksia, joiden ansiosta pelaaminen on sujuvampaa kuin koskaan. Itse pelailin PlayStation 4 Pro -konsolilla, jonka omistajat saavat valita, haluavatko he 60 FPS:n ruudunpäivityksen ja 1080P-resoluution vai 4K-resoluution 30 FPS:n nopeudella. Molemmat vaihtoehdot toimivat.

Merkittävin uudistus on se, että pelin kontrollit on vihdoin järkeistetty. Enää ei tarvitse hyppiä kolmionäppäimellä tai taistella muiden muinaisten japanilaisvitsausten kanssa, joskin Agro-hevosen ohjaus on yhä turhan kiikkerää, varsinkin tiukoissa paikoissa.


Muut uudistukset ovat pieniä, mutta merkittäviä. Pelin voi nyt tallentaa missä haluaa, ja mukana on myös tiheä automaattitallennus. Karttaa on tuunattu paljon helppolukuisemmaksi ja sillä on nyt jopa käyttöä. Läpipeluun jälkeen saa uusia haasteita ajastetun boss rush -tilan myötä ja onpa mukana myös erinomaisen toimiva valokuvamoodi. Ristiohjainta painamalla pelin voi milloin tahansa pysäyttää, minkä jälkeen kameraa voi vapaasti pyöritellä ja liikutella, kuvaan voi heitellä erilaisia efektejä ja niin edelleen.
Kun kyseessä on peli, joka näyttää jatkuvasti kuin elävältä taideteokselta, tämä on kova juttu.

Sitä tärkeintä ei ole kuitenkaan tarvinnut uudistaa, sillä Shadow of the Colossuksen pelillinen sisältö on yhä yhtä huikeaa kuin aikanaan.




Shadow of the Colossus sijaitsee valtavassa raunioituneessa maailmassa, jonka kauniisti kumpuilevat kukkulat kätkevät varjoihinsa viittauksia muinaisesta sivilisaatiosta. Raunioiden keskellä asustaa myös 16 jättimäistä kolossia, jotka pelaajan pitäisi tappaa.

Temppelin henget määräävät aina seuraavan kohteen, minkä jälkeen pelaajan tulee etsiä tiensä kolossin piilopaikalle ja sitten pistää tämä päiviltä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä jokainen kolossi on kuin uniikki, noin 10-20 minuutin mittainen puzzle. Ennen kuin kolossia voi satuttaa – tappamisesta puhumattakaan – pitäisi onnistua luovimaan tiensä jossain korkeuksissa sijaitsevien heikkojen kohtien luokse.


Joskus tämä tarkoittaa pelkkää kiipeilyä ja tasohyppelyä pitkin kolossien ruumiita. Wander-ratsumies osaa tarttua ja kiipeillä pitkin kolossien karvaturkkeja, roikkua niiden luisilta panssareilta ja hyppiä kuin mikäkin. Tämä on kuitenkin hyvin haastavaa, sillä kolossit liikkuvat jatkuvasti ja yrittävät myös häätää Wanderia kimpustaan huitomalla, heilumalla ja ravistelemalla. Otetta kuvaava mittari kutistuu sekunti sekunnilta ja seuraava turvallinen paikka pitäisi löytää ennen sen loppumista tai edessä on pitkä pudotus.

Alun jälkeen tämäkään ei riitä, sillä muutaman ensimmäisen tutoriaalinomaisen kolossin jälkeen pitää keksiä jokaiselle kolossille keinot, joilla niiden panssareita ja suojauksia voi heikentää ennen kuin kiipeily on edes mahdollista.


Jokainen taistelu on uskomattoman vaikuttava kokemus. Pelin grafiikat mallintavat erinomaisesti mittakaavaa ja suurten objektien liikkumista, joten vuoren kokoiset kolossit näyttävät ja tuntuvat todella vaikuttavilta vastuksilta. Kun heiluu kiinni kolossin olkapäässä jossain 15. kerroksen korkeudessa, tunnelma on erinomaisen huikea.

Tämä kaikki olisi jo yksistään erikoista ja kiehtovaa koettavaa, mutta Team Icon tyylille uskollisesti Shadow of the Colossus on myös tunnelmaltaan uniikki tapaus. Vaikka kolossit ovat selvästi pelaajan vastuksia, ne on kuvattu arvokkaasti ja kunnioittavasti. Kun kolossi on voitettu ja se hitaasti romahtaa vain kasaksi kuollutta kiveä, sen silmissä palavan valon hitaasti sammuessa ja koskettavan soundtrackin paisuessa, en ainakaan itse tuntenut voittajan fiiliksiä vaan alati kasvavia epämukavia tunteita siitä, mitä olen tekemässä. Onko tämä oikein?


Jälleen Team Icon tyylille uskollisesti peli ei mitenkään hakkaa pelaajaa päähän näiden kysymysten ja tunteiden kanssa, vaan antaa pelaajan tehdä itse omat tulkintansa ja johtopäätöksensä.



Olen rehellinen: minulta Shadow of the Colossus meni aikanaan aika pitkälti ohi. Läpäisin ensimmäiset muutamat kolossit, mutta sen jälkeen tökkivä ruudunpäivitysnopeus ja kämäinen kamera murhasivat pelihalut. Vuonna 2011 julkaistu PlayStation 3 -uusintaversio ei sekään oikein tehnyt vaikutusta, koska se tuntui lähinnä vasurilla väännetyltä välimallin uusinnalta.

Nyt julkaistu peli on täysin toista maata. Melkoisen Colossus-nyypän perspektiivistäkin tarkasteltuna kyseessä on upea, koskettava ja kiehtova peli, joka on edelleen ehdottomasti pelaamisen arvoinen, tai vielä oikeammin kokemisen arvoinen. Vaikka alkuperäisestä julkaisusta on vierähtänyt jo 13 vuotta, Shadow of the Colossus on edelleen uniikki ja vaikuttava kokemus, joka sai ainakin minut hiljaiseksi ja mietteliääksi jo kauan ennen tarinan huipennusta. Kun peli irtoaa vielä selvästi normaalia peliä halvemmalla, PlayStation 4:n omistajilla ei ole mitään syytä jättää Team Icon mestariteosta kokematta.