Fiktiivisen iskuryhmän toimintaan perustuvan Ghost Reconin ensimmäinen osa oli vuonna 2001 yksi semirealistisen sodankäynnin airuita pelien saralla. Se ei tarjonnut aivan yhtä laajaa pelialuetta kuin esimerkiksi Operation Flashpoint, mutta veti pidemmän korren visuaalisen näyttävyyden osalta. Tom Clancyn käsikirjoittama pelimaailma oli myös asteen mielikuvituksekkaampi, mikä toisaalta aiheutti lievää nenän nyrpistelyä ehdottoman realististen sotapelien ystävissä. Pelisarjan kääntyminen konsoleille aiheutti aktiivisessa fanijoukossa varsin runsaasti pelkoa ja inhoa pelin arcadeistamisesta. Sarjan kakkososan pc-versio päätettiinkin hyllyttää fanien murskaavan palautteen ansiosta. Todennäköisesti juuri tästä syystä Ghost Recon: Advanced Warfighterin konsoli- ja PC-versioita palkattiin tekemään täysin eri tiimit. Noin vuosi sitten ilmestynyt ensimmäinen GRAW saikin varsin mainiota palautetta molemmilla alustoilla, joten eipä liene mikään ihme, että kakkososa ilmestyi näinkin pian. Koska resepti toimi ensimmäisen kerran niinkin hyvin, ei hirmuisen järeitä uudistuksia tässä kakkososassa nähdä. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, sen päättäköön kukin omalla tahollaan.

Pelin tapahtumat keskittyvät edelleen Meksikoon, tarkemmin ottaen Juareziin, jonka pormestari ehtikin jo vetäistä jalopenon nenäänsä peläten, että pelin kaupungille tuoma mainos ei olisi suinkaan positiivista sorttia. Makukysymys sinänsä, mutta itselleni jäi pelistä päälimmäisenä mieleen lähinnä jenkkien yltiösotilaallisuus ja maailmanpoliisin raskas taakka. Ydinaseiden mukanaolo kuulostaa tietysti hirveän ajankohtaiselta ja aina yhtä vaikuttavalta. Pelin varsinainen juoni on kuitenkin melko ohkaista sorttia. Toki pelimaailma on hyvin mietitty ja suunniteltu varsin toimivaksi, melkeinpä uskottavaksi kokonaisuudeksi, mutta juonenkulku itsessään on tehty enemmänkin pelillisin ehdoin kuin Hollywoodin tai kirjojen mukaan. Toiminta on tärkeintä, tarina toissijainen.



Teknisesti GRAW 2 on hyvinkin samaa kauraa kuin ensimmäinenkin osa, mutta joitain pikku uudistuksiakin sentään löytyy. Audiovisuaalinen anti on edelleen erittäin antoisaa, joskin pientä nykimistä ilmenee edelleen silloin tällöin, kun toiminta äityy astetta intensiivisemmäksi. Kentät ovat erinomaisen sujuvasti suunniteltuja. Vaikka pelialue ei ole mitenkään massiivisen kokoinen tai erityisen avara, on putkimaisuuden ja vapaan liikkumisen tasapaino viritetty kohdalleen. Juuri tämän enempää taistelutilaa ei jää kaipaamaankaan. Solttujen aneemiset kiipeilytaidot tuntuvat edelleen toimivan hienoisena tunnelmantappajana. Etenkin aavikkokentissä pelaajalle asetetut liikkumisrajat tuntuvat erityisen keinotekoisilta, kun pienikin nyppylä saattaa koitua erityisjoukkojen koulutetulle sotilaalle ylivoimaiseksi.



Eipä peli olisi teknotrilleri eikä mikään, ellei jännittäviä leikkikaluja olisi tarjolla viljalti. Koska kyseessä ovat sentään USA:n armeijan erikoisjoukot, pääsevät kummitukset kulkemaan tappokonekehityksen terävimmällä aallonharjalla. Erilaisia aseprototyyppejä on yli kolmekymmentä. Tuliluikut myös eroavat toisistaan sopivassa määrin, joten niiden suuri määrä on suorastaan perusteltu. Lisäksi käytettävissä on vihollisen sijainnin paljastavaa, kauko-ohjattavaa vakoilukameraa, helikoptereita, pommikoneita, tankkeja ja ties mitä. Välillä tosin tuntuu siltä, että apuvälineet vievät hommasta hohdon. Toisen maailmansodan räiskintäpelissä vihollisen tankit olisi varmaan tuhottu omakätisesti singolla, mutta haamuryhmäpä taitaa nakittamisen taidon. Sen kun antaa vain pommikoneille käskyn tiputtaa rautaa vihulaisen niskaan, niin ei tarvitse suotta itse hikoilla. Onpa pelissä sentään muutama tehtävä, joista pelaajan täytyy suoriutua vain pelkän pyssyn voimalla, ilman vihollistutkaa tai muita apuvälineitä. Nämä kentät olivat suorastaan piristäviä, sekä tunnelmaltaan paljon intensiivisempiä, kun suurin osa peliajasta ei kulunutkaan miettiessä miten mikäkin lelu toimii.



Moninpelinä Ghost Recon -sarja on aina ollut varsin suosittu. Etenkin muiden ihmispelaajien kanssa yhteistyössä tehtävien suorittaminen on erittäin antoisaa puuhaa. Hieman kivikautisempaa toimintaa voi harrastaa asettamalla ihmispelaajat napit vastakkain. Kaikki vastaan kaikkia -tyyppinen räiskintä ei todellakaan tee pelille kunniaa. Suurin osa niistä ominaisuuksista, jotka erottavat Ghost Reconin muista tusinaräiskinnöistä, on deathmatchissa poistettu. Näistä tärkeimpänä mainittakoon suojautuminen, jonka pois jättäminen tuntuu vähintäänkin järjenvastaiselta. GRAW 2 tarjoaa myös mahdollisuuden pelata samalla konsolilla neljän kaverin kanssa jaetulla ruudulla. Netin välityksellä mittelöön voi osallistua kuusitoista sotilasta, mikä on mielestäni vähintäänkin riittävä määrä.

Ensimmäisen osan korkeahko vaikeustaso pelotti osan potentiaalisesta pelaajakunnasta pakosalle. Kakkososan keveintä tasoa onkin viilattu kosolti helpommaksi. Onkin sanottava, että meni tunti jos toinenkin, ennen kuin omaa tyhmyyttäni sain solttuni ensimmäisen kerran hengettömäksi. Advanced Warfighter kakkosen pelattavuutta onkin kehuttava juuri siksi, että en tuntikausienkaan pelaamisen jälkeen voi sanoa, että olisin kuollut pelissä mistään muusta syystä kuin omasta hätäilystäni johtuen. Kamera ei hortoillut omiaan eikä ukkeli jäänyt kriittisellä hetkellä kenttään jumiin, vaan itsehän ammuin itseäni vahingossa singolla tai juoksin suoraan vihollisen luotiin. Helpoimmillaan peli ei ole kuitenkaan parhaimmillaan. Tyhmennetyt viholliset ampuvat nimittäin suorastaan rikollisen huonosti, mikä syö realistista ilmapiiriä varsin rankasti. Astetta hankalemmilla asetuksilla tunnelma paranee tiivistyessään kummasti, kun suojapaikan merkitys korostuu entisestään.

Ghost Recon: Advanced Warfighter 2 ei uudista suosittua pelisarjaa mainittavassa määrin, mutta liekö se aina niin tarpeenkaan. Vaikka edellisen osan avuja paljon hyödynnetäänkin, en silti kutsuisi jatko-osaa rahastukseksi. Peli on kuitenkin edelleen erittäin laadukas ja viihdyttävä ? pikkuvioistaan huolimatta yksi genrensä parhaita edustajia, jos minulta kysytään. Olisi kai hyvän pelimoottorin haaskausta, jos ei siitä otettaisi kaikkea irti. Vähäisistä muutoksistaan huolimatta suosittelen tätä niin pelisarjan aiempien osien faneille, kuin sarjaan vielä tutustumattomillekin, astetta vakavahenkisempien sotapelien ystäville.