Brittiläinen 2000 AD oli ja on yksi tärkeimmistä sarjakuvalehdistä koskaan. Muun muassa Judge Dredd loikkasi sen sivuilta suuremman yleisön tietoisuuteen, ja lehteä ovat tehneet niin Alan Moore kuin Neil Gaimankin. Eikä pidä unohtaa tulevaisuuden soturia, Rogue Trooperia.

Rogue on geneettinen soturi, joka on luotu koeputkessa yksinomaan yhtä tarkoitusta varten: sotimaan kemiallisten ja biologisten aseiden saastuttamalla Nu-Earth-planeetalla. Mutta hän on myös surullinen hahmo. Joku kirottu petturi kertoi viholliselle geenisotureiden hyökkäyssuunnitelmasta, ja heidät väijytettiin. Kaikki Roguen veljet kuolivat taistelussa ja Rogueta ajaa enää eteenpäin vain yksi asia: kosto. Selvitä kuka paljasti heidät viholliselle ja kosta heidän puolestaan.


Rogue on hieno hahmo ja Rogue Trooper -sarjakuvat olivat erinomaisia. Valtavirran suosioon hän ei kuitenkaan ole noussut, eivätkä harvat Rogue-pelitkään ole jääneet kovin hyvin pelaajien mieliin. Ehkä yllättäen niitä on kuitenkin ollut jo kolme: yksi kasibittiselle, yksi 16-bittisille ja yksi vuonna 2006 silloisille PC:lle ja PS2/Xbox-konsoleille. Kaikki olivat ihan ok -tasoa, mutta eivät ne suuresti historiankirjoja ravistelleet.

Niinpä Rogue Trooper Reduxin saapuminen tulikin hienoisena yllätyksenä. Että vuoden 2006 3PS-räiskinnästä remasteroitu versio uusille pelikoneille. Mikäpä ettei, kyllä reippaat scifiräiskinnät meikälle kelpaavat, etenkin kun tähtenä on omastakin sarjakuvahyllystäni tuttu hahmo. Mutta kyllä tämä silti hassulta tuntuu, sillä yleensä remasterointeja tehdään pelisarjoista, joilla on jotain tuoreempaakin merkitystä tai fanirakkautta. Vaikka miten tykkään Roguesta, niin pakkohan se on tunnustaa, että harvassa hänen faninsa ovat tänään.

Myös se on pakko tunnustaa, ettei Redux osu maaliinsa.



Mitä sitä kiertelemään. Redux on hirveä. Se on vuoden 2006 peli, jota on vähän viritetty nykyaikaan ja puukotettu toimimaan nyky-PC:llä ja -konsoleilla. Se voisi olla siedettävä, jos pelikoodia olisi puukotettu kunnolla ja työstetty kentät uusiksi. Tällaisena se on karu muistutus siitä miten paljon videopelit ovat tässä ajassa kehittyneet.


Ulkonäöllinen kulmikkuus ei niinkään haittaa. Vaikka polygonien laskemiseen ei tarvita edes suurennuslaseja ja animaatiot ovat karuhkoja, niin ne ajavat asiansa, vaikka remasteroinnin epätasaisuus riipiikin välillä silmää. Retrokolhouteen tottuneeseen silmään pistävät lähinnä pelimoottorilla toteutetut animaatiot, kun lähietäisyydeltä kuvatut kulmikkaat naamat juttelevat keskenään ja rakentavat draamaa. Näyttikö tämä näin karulta vuosikymmen sitten? Tarinankerronta olisi varsin hyvää ja kiinnostavaa, jos vain välipätkät pysyttelisivät tarpeeksi kaukana. Kun peliin on voitu ammentaa sarjakuvien rikkaasta maailmasta parhaita paloja, niin vaikeahan sitä olisi täysin sotkea.

Mutta kun pelin pariin yrittää sukeltaa kunnolla, niin ajan kuluminen räiskähtää silmille kivuliaasti. Vuosikymmen sitten elettiin kapeiden rännien kulta-aikaa, ja Roguessa matka kulkee aivan liian usein kapeikoissa, jotka on kylvetty täyteen triggereitä. Sekin menettelisi, jos pelaaminen vain olisi voittopuolisesti hauskaa - mutta kun ei ole. Menneiden aikakausien tönkkötoiminta skriptattuine tapahtumineen, tyhmine vihollisineen ja ties mistä oudosta suunnasta satavine kuolonluoteineen ei vain yksinkertaisesti tunnu hyvältä.


Nykysilmin pahimmin hanurista on checkpoint-systeemi. Jos peli välillä luistaakin, niin sinänsä kohtuullisen usein olevat checkpointit eivät tallennu varsinaiseen pelisaveen. Jos ragequittaat, niin seuraavalla kerralla aloitat tason aivan alusta tai itket ja aloitat aivan alusta.
Näin Rogue rakentaa paskamaisimman mahdollisen pelikokemuksen. Kenttä on pakko pelata loppuun, vaikka miten pistäisi vihaksi. Onneksi pausen avulla voi sentään välillä jäähdytellä.



Rebellionille Rogue Trooper oli ymmärtääkseni aikoinaan hyvä hitti, ja onhan pelissä nähtävissä tänäänkin jonkin verran taktisen 3PS-räiskintäpelin elkeitä. Sen verran kehun, että ilmeisesti kontrolleja on viilattu, minkä ansiosta Roguen kontrollointi ja suojausräiskintä on tämänkin päivän käsin koettuna sujuvaa. Hänen apurinsa, edesmenneiden taistelutoverien biomuistitikkuhaamut, tuovat pelaamiseen monia näppäriä ominaisuuksia. Automaattitähtäys, aseen käyttäminen itsenäisenä tulipesäkkeenä, kranaattien kylväminen ja uusien välineiden ja ominaisuuksien avaaminen craftaamalla ovat toimivia juttuja.

Mutta mikään muu ei sitten olekaan ja moninpelikin kuoli heti julkaisuun.
Rogue Trooper ei ole valitettavasti kestänyt aikaa oikein millään tasolla, ja sen pelaaminen muuttui nopeasti tuskalliseksi pakkoväkertämiseksi. Vaikka tämä olikin vuoden 2006 kulttiklassikko, niin uuden remasteroinnin pitäisi pystyä seisomaan selkä suorana nykypelien rinnalla. Tämä ei pysty, ei likimainkaan. Luultavasti sitä sietäisi paremmin, jos ajossa olisi alkuperäispeli vanhalla konsolilla. Silloin tönkköilyille olisi edes historiallinen "oli tämä kuitenkin parempi kuin moni muu sen ajan räiskintä" - meriselitys.


Ja jos katselette kuvia ja mietitte, että "eihän tämä nyt niin kamalalta näytä", niin kuvat eivät kerro läheskään koko totuutta. Ei se livenä näytä likimainkaan näin hyvältä, ainakaan Xbox Onella. Teoreettisesti toki voi olla, että tämä versio oli tehty jostain PS2:n rupugrafiikoista upsamplaamalla, ja että Reduxin PC-versio olisi visuaalisesti ylivertainen. Mutta tuskin.

Tällaisena Redux on masentava muistutus, että kaikki vanha ei muutu kullaksi remasteroimallakaan. Esimerkiksi Metro-pelit reduxoitiin todella onnistuneesti, mutta Roguelle pitäisi tehdä alusta alkaen ihan oma, uusi pelinsä, tämän päivän tekniikalla ja designilla. Hän on hieno hahmo ja Nu-Earthissä riittää upeita tarinoita ja ihmiskohtaloita kerrottavaksi. Harva on Rogueta parempi tulkitsemaan sodan kauhuja ja muistuttamaan kovan toiminnan rinnalla myös siviilien kärsimyksestä.

Voi toki olla, että jotkut vanhan Roguen fanit löytävät tästä iskevän pelikokemuksen. Mutta muistakaa käyttää paksulinssisiä fani- ja retrolaseja.