Kyllästyttääkö hirviöiden alituinen metsästäminen? Monster Hunter: Stories on pääsarjansa spin-off-peli, joka suuntaa uusille vesille vuoropohjaisuuden ja hirviönkeräilymekaniikan saattelemana. Miten vanhat metsästäjät taipuvat hirviöiden parhaiksi kavereiksi?



Jos jollekulle Monster Hunter -sarjan pelit ovat täysin tuntemattomia niin summataan toiminta muutamalla lauseella: Kyseessä on siis toimintaroolipelien sarja, jossa yksinkertaistettuna niputetaan aina vain isompia ja isompia monstereita kumoon mieluiten yhdessä toverien kanssa. Mekaniikaltaan pelit ovat hyvin toimintapainoitteisia ja nojaavat vain vähän tarinankerrontaan tai hahmoihin.

Monster Hunter: Stories lähestyy genreä perinteikkäämmän roolipelin vinkkelistä ja jo ulkoiselta olemukseltaan Stories ottaa pesäeroa pääsarjaansa. Värikkäässä ja hyväntuulisessa pelissä hirviöt eivät ole metsästyksen kohteena, vaan monsterit ovat pelaajan apu taisteluissa ja niiden ulkopuolella. Pelattava hahmo ei ole siis metsästäjä lainkaan, vaan Rider, joka hankkii eettisesti epäilyttävällä tavalla uusia hirviökavereita varastamalla monstereiden pesistä munia. Näistä olennoista, joilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, kootaan oma timantinkova tiimi.

Storiesin pedot ovat tuttuja pääsarjan peleistä, vaikkakin niistä on tehty hiukan sympaattisemman näköisiä. Tarkkoja lukuja hirviöiden määrästä en löytänyt, mutta netin selailun tuloksena päädyin johonkin noin sadan monsterin rosteriin. Vaikka määrä ei ole järin valtava verrattuna muihin olento-kaappaus-roolipeleihin (Pokemonin yli 800 hirviön määrää on vaikeahko ylittää), tuo monsujen kasvattamiseen oman kulmansa niiden fuusioiminen. Pelaaja voi luovuttaa toisen pedon geenit lempihirviölleen, jolloin tämä saa luovuttajan kyvyt itselleen. Tässä prosessissa fuusioitava monsteri katoaa ainiaaksi. Geenejä manipuloitaessa ei turhia moralisoida.



Pelin juoni on kevyttä ja tavanomaista roolipelikamaa. Etäiseen kylään jossa hirviöitä pidetään ihmisten tovereina, iskee vauhkoontunut peto, jota riivaa mysteerinen Black Blight. Jotta uhkaavaan tilanteeseen saadaan selvyys on päähenkilön lähdettävä turvallisesta lintukodosta kohti suurta maailmaa. Matkalla odottaa yllättäen uusia maita ja mantuja, sekä lukemattomia haasteita.

Monster Hunter: Stories -pelissä tekeminen ja tarinan eteneminen on jaksotettu hengästyttävästi. Jokaisen tehtävän suorittamisen jälkeen pitää olla taas etsimässä kolmea sientä tai murhaamassa jotain tiettyä monsteria. Onneksi tätä juoksentelua helpottaa itse pelaamisen sulavuus. Omilla monstereilla voi ratsastaa nopeasti paikasta toiseen ja taisteluiden tahtia voi nopeuttaa kolminkertaiseksi. Oman ja rasittavan mainintansa saa pelin kissakaveri Navirou. Hänessä kiteytyy kaikki rasittavan sidekickin piirteet. Nice to meowt you! Just joo.



Monster Hunter: Stories on pääsarjan peleistä poiketen taisteluiltaan vuoropohjainen. Kivi-paperi-sakset -mekaniikkaan pohjautuva nujakointi on toteutettu simppelillä, mutta viihdyttävällä tavalla. Taistelussa pelaajan hahmo on mukana monsterinsa rinnalla ja tarpeeksi Kinship-pisteitä kerättyään voi hän hypähtää petokaverinsa selkään. Hirviöt hyökkäävät itsekseen, mutta pelaaja voi antaa niille käskyjä käyttää erikoishyökkäyksiä. Ajoittain taistelussa on myös yksinkertaisia “kuka naputtaa eniten A:ta” -henkisiä minipelejä.

Koko joukkue saa taisteluista nopeasti kokemusta ja ainoastaan rahaa varten pitää joitakin sivutehtäviä kahlata läpi. Onneksi pahimmat materiaalinhaku questit voi välttää keräämällä taskut täyteen esineitä ulkona liikkuessa ja näillä romuilla voi sitten kätevästi suorittaa tehtävät suoraan.



Monster Hunter: Stories on yksi kauneimmista pelaamistani 3DS-konsolin peleistä. Sen maailma on laaja ja värikäs, minkä haittapuolena on kuitenkin laitteen ajoittainen ruudunpäivityksen laskeminen. Vaikka pelasin peliä New 3DS -käsikonsolilla, niin Stories pyöri kokeilujeni perusteella ihan ok vanhemmallakin konsolilla. Kuitenkin tuumailutauot olivat reippaasti pidempiä ja laitteen päävalikkoon siirtyminen Home-näppäimellä vaati hetken jos toisenkin prosessointia.

Monster Hunter: Stories tallentaa suoraan laitteen SD-kortille, joten vaikka pelissä on mahdollisuus vain yhteen tallennukseen, voi uudelle laitteelle (tai kortille) tehdä tallennuksen uudelle pelaajalle. Tämä on erinomaista jos pelin haluaa vaikka lainata vaativalle sisarukselle tai pelinhimoiselle avopuolisolle. Lisäksi pelissä on tietenkin mahdollisuus taistella myös muita Ridereita vastaan verkossa.



Pelin vaikeusaste olisi muuten sopivalla tasolla, mutta pelaajalla on kolme “sydäntä” käytettävänä. Jos sankari tai tämän monsteri kuukahtaa kesken konfliktin, kuluu vain yksi sydän ja taistelu voi jatkua. Sydämet täyttyvät aina levätessä, joten toilailla saa ihan huolella ennen kuin kuolo koppaa. Monster Hunter: Stories on selkeästi suunnattu perheen pienimmille ja tämä saattaa vieraannuttaa sarjan varttuneempia faneja.

Monster Hunter: Stories tarjoaa paljon sisältöä, joka ei kuitenkaan vaadi valtavaa määrää grindaamista tai mieletöntä esinerumbaa. Strories on luopunut siitä mikä tekee sen omasta pääsarjasta ainutlaatuisen roolipelin, mutta kuitenkin käännös konservatiiviseen suuntaan on onnistunut. On ilahduttavaa huomata miten vuoropohjainen toiminta elää vielä vahvana käsikonsolien maailmassa. Jos Yo-kait ja Pokemonit on jo napattu, kannattaa harkita myös muutaman munan ryöstämistä.