Nintendo Switchin alkutaipaleella on tuotu myyntiin useita uudelleenlämmiteltyjä uusioversioita aiemmin julkaistuista nimikkeistä. Pokkén Tournament on saanut nyt myös uusintakäsittelyn ja samalla lisänimen DX. Alun perin peli julkaistiin viime vuonna Nintendo Wii U:lle. (V2.fi arvio)


Joillakin myyntialueilla peli on nimetty Pokkén Tekkeniksi, mikä kuvaa peliä enemmän kuin hyvin. Tekkenistä on haettu pelityyli ja Pokémonista söpöt taskuhirviöt. Taistelukentällä pikkumonsterien sööttiys hälvenee ja vihollisista pyritään tekemään lattiamattoa viimeiseen energiapisaraan asti. Hahmojen lisäksi peli eroaa Tekkenistä selvimmin pienemmällä liikecombokavalkadilla ja vaihtuvilla kamerakulmilla. Eroa Tekkeniin tehdään kuvakulmalla, joka on alkuun vapaampi kolmannesta persoonasta takaapäin kuvattu, mutta tiettyjen iskujen jälkeen kamera pompahtaa tappelupeleistä tutummin sivulle. Ihan jännä ideahan tuo edelleen on, mutta erottautumisen lisäksi se tuo omat ongelmansa.



Vuoden takaiseen versioon verrattuna muutoksia on tehty hyvin vähän. Uusia varsinaisesti taisteluissa käytettäviä otuksia ovat Croagunk, Empoleon, Darkrai, Decidueye ja Sizor. Harmittavasti lisättyihin hahmoihin ei sisälly yhtään Pokémonia niin sanotusta sarjan ensiaallosta, koska Pokémonien seuranta esimerkiksi televisiosta on jäänyt itselläni tuon alkuajan jälkeen hyvin vähiin. Taistelun ohessa hätiin voi kutsua myös yksittäisissä iskuissa tukipokémoneja, joiden valikoimaan on lisätty Litten ja Popplio.


Taistelu toimii edelleen erittäin hyvin, mutta yksinpelinä kokonaisuus on persoonattoman tuntuinen. Yksinpelimuotona pelattavassa Ferrum-liigassa taistellaan yksittäisissä matseissa muita koneen ohjastamia kouluttajia vastaan ja pikkuhiljaa kivutaan liigasijoituksia ylöspäin. Tarinaa tähän kaipaisi taustalle, jotta viitsisi taisteluiden kautta kivuta pelissä eteenpäin. Pelin tarjoamat päivähaasteet ovat ihan kiva lisä, niissä peliroposia saa kerättyä pelaamalla yksittäisiä ennalta muodostettuja taisteluita.



Pelistä löytyy tottakai kaksinpeli samalta ruudulta pelattuna. Pelin kuvakulma tuottaa vain todella häiritsevän ongelman, jos pelin haluaa olevan tasavertainen molemmille. Tällöin ruutu jaetaan kahtia ja ruudun ylä- ja alareunaan ilmestyy pelitilanteelta tyhjät palkit, joten molempien pelaajien näkymäksi jää vain neljännesosa koko ruudusta. Tämä on ehkä suurin syy, miksi en tätä peliä kavereille lähtisi suosittelemaan. Vaihtoehtoisesti on mahdollista hyödyntää myös koko näyttöä, mutta tällöin toinen pelaajista saa ykköspelaajan edun ja kameran taustalleen, jolloin toisen on selvästi hankalampi pelata. Verkossakin mätkintä onnistuu ja seurakin löytyy yleensä nopeasti, mutta saman taitotason pelaajia tuntui olevan hankala löytää – otin turpiini selvin lukemin lähes joka kerta.


Graafisesti peli on samaa tasoa edeltäjänsä kanssa, mutta kontrolleissa on menty huonompaan päin. Tai itseasiassa Switchin Joy-Con ohjaimet eivät vain sovellu tämän tyyppiseen peliin. Ristiohjain on yleensä vähimmäisvaatimus, jotta mätkintä onnistuu, mutta Switchin pienellä perusohjaimella sen käyttö muuttuu melko hankalaksi, varsinkin jos kätöset ovat hieman suuremmat. Switchin Pro-ohjain auttaa asiassa, mutta pelille alkaa tulla jo melkoisesti hintaa, mikäli vain Pokkénia varten kyseisen ohjaimen hankkisisi.

Kokonaispakettina uudelleenversiointi on melko kevyt päivitys ja Switchin perusohjaimen sopimattomuus tämän tyyppiselle pelille syö ennestään peli-iloa. Jos Pokkén tuli tutuksi jo Wii U -kaudella, niin jättäisin tämän uusintaversion kauppaan ilman sen suurempia miettimisiä.