Se Normandian sota oli kauhia, muistelivat brittiveteraanit maihinnousun muistojuhlassa. Ei siellä veli hunnillakaan mukavaa ollut. Ja vaikka tapahtumia on vatvottu välillä kyllästymiseen saakka elokuvissa ja peleissä, niin Steel Divisionin myötä paluu tuttuihin maisemiin on poikkeuksellisen riemukas.


Toisen maailmansodan taisteluista ja kampanjoista riittää aiheita ja tarinoita ammennettavaksi, ja kyllähän Normandia 1944 on suurena tarinakokonaisuutena hyvä aihe. Sattuneesta syystä maihinnousu, Ranskan vapauttaminen miehittäjän kynsistä ja ilkeän Natsi-Saksan murskaaminen on pelitaloillekin sankarillisempi ja helpommin myytävä aihe kuin kesän 1940 tapahtumat.

Ranskalaisen Eugen Systemsin lähestymistapa Ranskan vapautukseen on heti alkumetreiltään lähtien maistuva ja strategistille mukaansatempaava. Eugenin sotapelit ovat toistakymmenen vuoden aikana kehittyneet jatkuvasti hyvään suuntaan, ja pitkään jatkuneen Wargame-sarjan jälkeen onkin ollut hyvä ottaa hetki happea ja ynnätä vuosien opetukset. Tulos on täysin uusi pelimoottori ja uuden pelisarjan alku, maukkaalla pelijärjestelmällä ja monilla hyvillä ideoilla höystettynä.




Näin länsirintaman sotien moninkertaisena veteraanina ja Führerbunkerin viimeisenä selviytyjänä rohkenen todeta, että onhan nämä taistelut nähty ja Normandian puskissa kytätty. Muutaman kerran vaihtoehtotodellisuuksissa allynperkeleetkin tuli työnnettyä takaisin mereenkin. Toki olen viihtynyt rintaman toisellakin puolella, ja Pariisin vapautuksen ilotkin tuli koettua Punaisen myllyn kiitollisten esiintyjien tarjotessa parastaan.

Normandian sotakokemuksia muistellessa Steel Divisionista tulee eniten mieleen Close Combat -sarja.Eugenin kaverit tunnustavat avoimesti velkansa tälle rakkaalle strategiahitille. Molemmissa soditaan reaaliaikaisesti ja molempien yksiköt ovat joukkueita, yksittäisiä kulkuneuvoja ja raskaampia aseita. Joukoilla on päässä vähäsen älliäkin. Moraalilla ja huollolla on merkitystä, eivätkä pikselisotilaat ole mitään robotteja. Käsky voi jäädä täyttämättä, jos niskaan sataa liikaa tulta ja kaverit kuolevat ympäriltä.


Tämä inhimillisyys oli aikoinaan yksi Close Combatien suurista mullistuksista. Sota tuntui todemmalta ja pikku ukkeleilla oli ainakin jotain väliä. Nyt ihan samaan tunteikkuuteen ei ylletä, sillä kartan mittakaava on tuntuvasti suurempi. Satojen metrien sijaan puhutaan kilometreistä, joten pikku solttuihin ei tule useinkaan zoomattua. Tätä etäisyyttä tasapainotetaan kuitenkin äänillä, sillä soltut puhuvat taustalla tiuhaan. Osa huuteluista on informatiivisia, osa ihan vain tunteikkaita.

Loppumetreillä merkitystä on toki eniten pelijärjestelmällä. Steel Divisionin sodassa on roppakaupalla hyviä ideoita. Yksi on esimerkiksi se, että jokainen taistelu etenee vaiheittain. Ensin kohtaavat tiedustelijat ja vastapuolta haistellaan. Sitten paikalle ehtii varsinainen jalkaväki raskaampine aseineen. Kohta taivaalla lentää jo kevyempien kranaatinheitinten ammuksia ja etulinjaan kantautuu telaketjujenkin ääntä. Taistelun päästessä kliimaksiin raskaampi tykistö murkuloi tähystäjien huutelemia kohteita, taivaalla kiitävät hävittäjäpommittajat ja sotaa käydään ihan tosissaan.


Tämä taistelujen asteittainen kehittyminen on virkistävä ja realistinen tapa kuvata todellisia yhteenottoja. Eihän kukaan oikeastikaan pistä raskasta kalustoa eteen ilman mitään suojaa, paitsi ihan erikoistapauksissa.

Taisteluun liittyvät joukot muuten määrittyvät valitun tai rakennetun battlegroupin mukaan, joka kulkee kampanjoissa mukana taistelusta toiseen. Mikä tahansa yksikkö ei ole automaattisesti käytettävissä, vaan jos sodittavaksi on valittu laskuvarjojääkärien, jalkaväen tai panssarijoukkojen divisioona, niin valittavat yksiköt ovat luonnollisesti niitä, joilla osasto oli aikoinaan varustettu. Ylipäätänsäkin herkullista on se, että osastojen kokoonpano on määritelty tiettyihin historiallisiin puitteisiin, mutta silti pelaajallekin on jätetty valinnanvaraa. Panssaridivisioona ei saa rintamalle pelkistä raskaista panssareista koostuvaa osastoa, vaan mukana on väkisinkin myös panssarijääkäreitä ja muita tankkien tukijoukkoja. Mutta kun vaunut ja joukot voi kuitenkin valita itse ja muokata osastoa tietyssä mitassa, niin kyllähän se hyvältä ja omalta tuntuu.



Taistelut etenevät reaaliajassa, mutta ajannopeutta voi säätää kiitollisen perusteellisesti. Hitain bullet time -tila käytännössä pysäyttää toiminnan niin, että hitainkin savolainen voi tutkia yleistilannetta kaikessa rauhassa ja antaa kaikille uudet käskyt. Hyvät apuvälineet ja fiksusti tosiajassa informatiivinen helpottavat toimintaa ja taktista suunnittelua, ja päästävät taistelukentän taktiikkamestarin keskittymään täysillä sodankäyntiin.


Ja se toimiikin kovin hienosti. Steel Divisionin tapa kuvata taisteluja ja kampanjoita maistuu sopivalla tavalla tuoreelta, sopivalla tutulta ja ennen kaikkea pelattavalta. Omien ja vihollisten tekoäly toimii hyvin ja uskottavasti, ja sotaa kuvataan oivaltavasti niinkin, että eihän pelaaja mikään yksinäinen taistelukentän kuningas joukkoineen ole. Tavoitteet elävät ja muuttuvat, ja muutamien neliökilometrien taistelukentällä toimii usein myös muita omia yksikköjä, jotka tekoälyn johtamina suorittavat omia tehtäviään. Joskus ne toimivat pelaajan operaatioiden tukena, joskus vaativat tämän apua, joskus ne siirtyvät omaan komentoon, jos tilanne niin vaatii.

Tähän mukaan vaikkapa jo aiemmin mainittu taistelun vaiheittainen eteneminen ja jatkuva joukkojen syöttäminen takaa etulinjaan, niin johan eletään jänniä aikoja. Huoltokin täytyy muistaa, sillä jos osastolta, panssarilta tai vaikkapa tykistöpatterilta loppuvat ammukset, niin eipä heistä paljoa iloa jatkossa.


Vaikka kampanjat itsessään ovatkin valmiiksi rakennettuja, niin niissä riittää jännittävyyttä. Omien taisteluosastojen kasaaminen ja luotsiminen kampanjan taistelusta toiseen vaatii tiettyä pitkäjänteistäkin malttia, sillä tänään tuhoutunut oma tai liittolaisyksikkö ei ole käytössä huomenna. Tarvitaan siis malttia ja harkintaa, jotta kentälle riittää voimia vielä viikonkin päästä. Mutta sotiminen sujuu myös vaikkapa satunnaisgeneroitujen yksittäistaistelujen tai enintään 20 komentajan moninpeliottelujen merkeissä, joten kyllä tässä riittää räjähtelevää viihdettä pitkäksi aikaa.

Steel Division: Normandy '44 on hieno alku uudelle strategiapelisarjalle, joka paketoi yhteen hienosti ja innostavasti uutta ja vanhaa. Se on peli, jonka kuvittelisi sopivan hyvin myös aloittelevammalle sotapelaajalle, mutta samalla se palvelee erinomaisesti raskaammankin luokan strategisteja. Pelin olemuksen tunnistaa ja sen logiikka on heti järkeenkäypää, mutta oiva pelijärjestelmä ja moderni toteutus nostavat sen kerralla useimpia kilpailijoitaan korkeammalle. Peli onkin otettu lämmöllä vastaan jopa grognard-piireissä, ja sen äskettäin julkaistu Second Wave -lisäri toi muassaan oivan annoksen uutta kalustoa ja yksiköitä.

Eihän tästä voi kuin tykätä. Joten valitkaa puolenne ja pusketaan ne mereen / nostetaan maljat Pariisissa!