Zombeja, zombeja, zombeja. Aina kun luulet että zombiet ovat genrenä yhtä loppuunkaluttu kuin hirviöt itsessään, tulee puskista uusi yrittäjä. Mätänevään kalmaan pumpataan tuoretta verta tällä kertaa Psyops Gamesin ja IIIFonicin toimesta. Tai no, tuoretta ja tuoretta.




Viimeisen kymmenen vuoden ajan zombiet ovat olleet pelihirviöiden kenties se tavanomaisin vastustaja. Ovat kyseessä sitten Dead Islandin hitaat kalmat tai Left 4 Deadin raivotautiset mutantit, epäkuolleita mörmelöitä on hakattu, silvottu, ammuttu ja räjäytelty muutaman pienen valtion edestä. Zombie on ollut hirviönä itsessään jo niin loppuunkaluttu, että uusimmat pelit ovat aina yrittäneet löytää uuden näkökulman: Dead Rising luotti massoihin sekä huumoriin, aiemmin mainittu Left 4 Dead keskittyi co-op -selviytymiseen ja The Walking Dead taas vahvaan tarinaansa. Uusin yrittäjä, Microsoftin ja Sonyn konsoleille sekä PC:lle julkaistu Dead Alliance, pyrkii yhdistämään Call of Dutyn nopeatempoisen moninpeliräiskinnän sekä ympäriinsä hoipertelevat zombiet, epäonnistuen käytännössä jokaisella osa-alueella.

Sosiaalisille erakoille tiedoksi, että Dead Alliance on todellisuudessa puhdas moninpeli. Mukana on kyllä yksinpelattava selviytymispelitila, mutta kyseessä on raakileena julkaistu, väsynyt välipala jonka parissa viihtyy korkeintaan muutaman ottelun ajan. Myös moninpelimuotoja voi pelata yksinään botteja vastaan, mutta tekoälyn ohjaamien vihollisten tasapainotus on päin hanuria. Ajoittain vastustajat ampuvat hävyttömän tarkasti ja hukuttavat pelaajan erikoiskranaatteihin, useimmiten taas viholliset juoksevat holtittomasti eivätkä noteeraa ympäristöään juuri mitenkään. Jaksoin pelata itsekseni vain muutaman kentän, joiden aikana totutin itseni kontrolleihin ja erilaisiin aseisiin, minkä jälkeen oli pakko ottaa ensiaskeleet moninpeliareenalle.


Paperilla Dead Alliance vaikuttaa toimivalta konseptilta. Perusastelmissaan peli on hyvin perinteinen moninpeliräiskintä: kaksi tiimiä kisaa tavanomaisissa pelimuodoissa, kuten lipunryöstössä, pisteenhallinnassa tai team deathmatchissa. Peliä pelaamalla ansaitaan rahaa ja kokemuspisteitä, joilla sitten hankitaan parempia varusteita. Dead Alliancen twisti on kuitenkin ympäri kenttiä hoipertelevissa zombeissa. Jokaisella pelaajalla on tavanomaisten rynsestereiden ja kiväärien lisäksi käytössään muutama Z-Modeiksi kutsuttu erikoisväline, joilla zombeja voi käskyttää eri tavoin. Heitä kranaatti zombien niskaan ja tämä hyökkää vihollisia päin, laske pieni lähetin maahan ja kaikki lähialueen kalmat kerääntyvät yhteen, luoden läpäisemättömän lihamuurin. Zombeihin vaikuttavia välineitä on kymmenkunta erilaista, joista jokaisella voi käskyttää kuolleiden armeijaa eri tavoin. Suoranaiseksi allianssiksi mörköjen hyväksikäyttämistä on vaikeaa kutsua, mutta mätänevät apurit tuovat mielenkiintoisen lisäaspektin tavallisen räiskimisen ohelle.



Kuten sanottua, paperilla Dead Alliance vaikuttaa vähintäänkin kokeilemisen arvoiselta peliltä. Ikävä kyllä toteutuksessa kaikki levähtää pahasti käsiin: räiskintä itsessään on vähintäänkin monotonista, ohjaus on kankeaa, hahmonkehitys väsyttävää, audiovisuaalinen puoli vanhentunutta ja kokonaisuutena kokemus ankeuttaa tylsyydellään. Hämmentävin puoli on kuitenkin pelin yleinen huolimattomuus: oletin Dead Alliancen olevan alphatestauksessa oleva puolivalmis härpäke, kunnes huomasin että kyseessä on lopullinen peli. Koko toteutus animaatioista ääniin, valikoista tutoriaaleihin ja grafiikoista tasapainotukseen viestii pelistä, joka on puskettu ulos hädissä, kun yhtiön kukkaronnyörit on venytetty äärimmilleen.


Pelin suurin ongelma on genressä: zombeja lukuunottamatta Dead Alliance on hyvin, hyvin geneerinen moninpeliräiskintä. Jos kalmat ja erikoiskranaatit unohdetaan, Dead Alliancea ei mitenkään erottaisi hyvin halvasta, B-luokan Call of Duty -kopiosta. Aseet ovat vanhoja tuttuja AK-47:stä Dragunoviin, visuaalisesti harmahtava ja realistinen maailma on kenttäsuunnitteluaan myöten kuin suoraan Kunnian Kutsusta, eivätkä pelimuodot tai edes kontrollit tuo mitään uutta pöytään. Kaikki luova työ, omaleimaisuus ja uudet ideat kiteytyvät lauseeseen “Call of Duty, mutta zombeilla.” Aina pyörää ei toki tarvitsekaan keksiä uudelleen - ja joskus pieni pelimekaniikallinen idea riittää oman polun kulkemiseen - mutta tällöin omilla jaloillaan seisominen vaatii rautaista pelisuunnittelua ja tarkkaa hiomista. Dead Alliancen keskeneräinen toteutus kuitenkin rampauttaa vähäisetkin mahdollisuudet huomionarvoiseen peliin. Miksi tuhlata aikaa kankeaan, halpaan kopioon, kun huippujulkaisijat antavat miljoonia myyneitä AAA-pelejään puoli-ilmaiseksi?



Dead Alliancen pelaamisesta luennoiminen on yhtä turhauttavaa kuin uuden matsin aloittaminen. Jos olet pelannut moninpeliräiskintää viimeisen 10 vuoden aikana, tiedät mitä on luvassa: matsi alkaa, ja kahden tiimin pelaajat ilmestyvät kartan vastakkaisiin päihin. Jos pelimuotona on lipunryöstö, vastustajien lippu haetaan heidän päädystään; pisteenvaltauksessa kartalle ripotellut A-, B- ja C-pisteet kaipaavat valtaajaansa. Kukkulan kuninkaassa kukkoillaan kukkulasta ja team deathmatchissa räiskitään vihollista päin viimeiseen pisteeseen. Attritioniksi nimetty pelimuoto taas hakee innoitusta MOBA-peleistä: pelaajat kulkevaa muutamaa väylää pitkin, päämääränään vastustajien tukikohta. Matsin päätyttyä jaetaan kunniaa - eli rahaa - ja aloitetaan homma alusta, tai otetaan paussi hiomalla hahmon välineistöä.


Tuttuun tapaan hahmoaan pääsee muokkailemaan itselleen sopivaksi. Eri hahmoluokat kevyistä raskaisiin vaihtelevat hieman pisteiltään: yksi kestää enemmän vahinkoa, toinen jaksaa pidempään. Painoluokan perusteella valitaan myös ase: kiväärejä löytyy niin tarkkuus-, rynnäkkö- kuin kone-etuliitteellä. Hahmoaan muokatessa huomaa nopeasti suuren ongelman: uusien aseiden sekä varusteiden saaminen tietyin väliajoin virkistää pelaajan mieltä ja lisää peli-intoa, mutta Dead Alliance jakaa palkintorahoja kitsaasti. Useamman ottelun jälkeen käsissä ei ole edes kahta tuhatta dollaria, mutta seuraava rynnäkkökivääri vaatisi valuuttaa huimat 25 000. Pelkät aseen lisäosat - kuten paremmat luodit tai nopeampi lataus - vaativat parhaimmillaan kymmeniä tuhansia. Kun mukaan lasketaan pistooli omien lisäosiensa kanssa, perk ja skill streak -kyvyt sekä kranaatti, on selvää ettei sitä omanlaisinta sotilasta saa käyttöönsä aivan ensimmäisten otteluiden aikana. Jos rahan grindaaminen tuntikausien ajan ei kuulosta kiinnostavalta, on ainoa vaihtoehto valita jokin ennaltamääritetyistä sotilaista.

Kunpa kalmojen keskellä kamppailu edes näyttäisi nätiltä. Harmillisesti Dead Alliance ei vavahduta edes visuaalisesti: taistelua käydään samoilla omakotitaloalueilla ja kaatopaikoilla, joissa digitaalisoturit ovat vaihtaneet lyijyä jo vuosien ajan. Tekstuurit ja hahmomallit muistuttavat viime konsolisukupolvesta, kenttäsuunnittelu sekä animaatiot sitäkin edeltävästä. Ruudunpäivitystäkään ei voi suoranaisesti kehua, eikä peliä voi juuri bugivapaaksi kehua. Turhauttavana yksityiskohtana matsit harvemmin saavat edes täysiä pelaajamääriä, joten useimmiten tylsissä ympäristöissä saa katsella tekoälyn ohjeistamia botteja hortoilemassa, monesti lagin kangistamina.


Dead Alliance on väsynyt, keskinkertainen tuotos, joka ei onnistu herättämään sympatiaa millään osa-alueella. Idea moninpeliräiskinnän yhdistämisestä zombeihin on hauska, mutta idea tuntuu puolivillaisesti suunnitellulta kikalta, ei eheältä mekaniikalta. Puolityhjät matsit, mielikuvituksettomat kentät, grindaamista vaativa hahmonrakennus sekä 40 euron hintalappu varmistavat, että Dead Alliancen hankkimista kannattaa harkita vähintään kahdesti.