Tuorein sisältö

StarCraft Remastered

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1-8
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Blizzard Entertainment
Julkaisija: Blizzard Entertainment
Julkaisupäivä: 14.08.2017
Pelin kotisivut
Kati Alha

29.09.2017 klo 09.33 | Luettu: 6011 kertaa | Teksti: Kati Alha

You must construct prettier pylons
Kun StarCraft ilmestyi vuonna 1998, olin jo jossain määrin tykästynyt tosiaikastrategioihin. Ne olivat samaan aikaan sekä rentouttavaa että huomion vangitsevaa puuhaa, jonka parissa aika kului mukavasti – mutteivat oikeastaan sen enempää. Kun pääsin StarCraftin pariin, oli se kuitenkin paljon muuta. Scifi-teema ja aikaansa nähden komea ulkoasu toki viehättivät. Samoin tekivät kolme täysin erilaista lajia, jotka eivät eronneet vain muutaman erikoisuutensa ansiosta, vaan olivat täysin omanlaisiaan – ja silti hyvin tasapainossa. Ehkä eniten kuitenkin lopulta iski tarinankerronta, se kun ei aiemmissa strategiapeleissä ollut kovin kummoista. Kerrigan oli ensimmäisiä vahvoja, hyvin kirjoitettuja naispelihahmojani, ja muistan, kuinka juuri Queen of Bladesin tarina aikoinaan vakuutti.

Komistunut klassikko



Sittemmin tuli uusia pelejä, lukuisia vaikuttavia hahmoja, parempia tarinoita. Mutta StarCraft oli jättänyt lähtemättömän jälkensä sydämeeni. Niinpä kun Blizzard ilmoitti remasteroivansa klassikon, olin heti kuulolla. Samalla yhtiö toimi reilusti, sillä vaikka uudistettua versiota saa nyt 15 euron hintaan, on alkuperäinen versio Brood War -lisäosineen annettu maksutta saataville. Niinpä jos vielä pähkäilee, onko aika sittenkin kullannut muistot eikä nostalgia riitä enää siivittämään pelinautintoa, voi muistojaan testailla ilmaiseksi. Peli on täysin toimiva ja kokonainen, mutta kaikkia uusia herkkuja ei vanha versio toki sisällä.


Selkein uudistus Remastered-versiossa ovat luonnollisesti grafiikat. Vaikka kuinka 90-luvun lopulla peli näytti hienolta, ei sama pidä paikkansa enää lähes pariakymmentä vuotta myöhemmin. Kun latasin ilmaisversion päivitystä odotellessani, eivät vanhentuneet grafiikat varsinaisesti pelaamista haitanneet, mutta ero uuteen on kyllä huima. Uudessa versiossa muutosta voi helposti tarkastella vaihtelemalla grafiikoita uuden ja vanhan välillä, ja tiimi on tehnyt erinomaista työtä. Kaikki näyttää edelleen juuri siltä kuin pitäisikin, mutta vain paljon, paljon paremmalta. Muita uusia visuaalisia ominaisuuksia ovat kuvasuhde, joka on vaihdettu laajakuvaan, sekä zoomaustoiminto, jolla pääsee tarkastelemaan joukkojaan lähempää. Muutokset grafiikoihin eivät kuitenkaan muuta pelin luonnetta, eikä esimerkiksi mitään 3D-moodia ole peliin kaikeksi onneksi tuotu.

Itse pelimekaniikkoihin tai tarinankulkuun ei ole yksinpelipuolella koskettu, vaan kaikki on niin kuin ennenkin. Useammalla eri koneella pelaavat kuitenkin hyötyvät uudesta pilvitallennuksesta, joka automaattisesti synkronoi pelaajan tallennukset Battle.net-tiliin.


Moninpelissä sen sijaan on mukavia uudistuksia matchmakingin muodossa, ja niinpä kilpailuhenkisemmät pelaajat pääsevät taistelemaan sijoituksista uudistuneen ladderin parissa. Vaikka tämä on tarjolla vain maksullisen pelin hankkijoille, pääsevät ilmaisversionkin pelaajat luomaan ja liittymään räätälöityihin moninpelimatseihin. Tämä moninpeli toimii myös saumattomasti vanhan ja uuden version välillä, ja koska julkaisu on aktivoinut jälleen SC-yhteisöä, löytyy peliseuraakin yleensä hyvin nopeasti.

Edelleen erinomainen


Remastered-versio on oikein oiva kasvojenkohotusoperaatio yhdelle legendaarisista RTS-genren peleistä. Ja mikä parasta: jos grafiikat nyt olivatkin ehtineet vanheta, niin peli itse ei. Vaikka itsellä jonkin verran nostalgiapisteet painavatkin vaa’assa, ei niitäkään tarvittaisi, jotta peli olisi nautittava. StarCraft II kyllä toi mukanaan monia parannuksia, joita pelatessa välillä kaipaa, mutta kokemus on silti edelleen erinomainen. Varsinkin kun Remasteredin asentaminen vaatii ensin ilmaisversion pohjalle, ei ole mitään syytä olla kokeilematta miltä alkuperäinen StarCraft vuonna 2017 tuntuu – ja päättää sitten onko kauneus ja kunnia 15 euron arvoista. Minusta on.

V2.fi | Kati Alha

StarCraft Remastered (Tietokonepelit)

Legendaarinen StarCraft tuodaan onnistuneesti nykyaikaan lähinnä toimivilla visuaalisilla parannuksilla ja moninpeliyhteisön uudelleenherättelyllä.
  • Onnistuneesti päivitetty visuaalinen ilme
  • Ei väkisin tehtyjä uudistuksia
  • Edelleen erinomainen tosiaikastrategia
  • Aktiivinen moninpeliyhteisö
  • Pilvitallennus kiva lisä
  • Joitain SC2:n parannuksia kaipailee
  • Muut pieksee moninpelissä ;(
< Ocmo (iOS)... Dead Alliance... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova