Activisionin markkinointikoneisto loi kaikkien aikojen ennakkohypen ensimmäiselle Destinylle. Kaikki ei kuitenkaan mennyt täysin nappiin ja peli ei ollutkaan niin hyvä julkaisun aikaan, kuin aktiivisen markkinoinnin perusteella odotettiin. Ajan edetessä peliä parannettiin päivityksin ja lisäsisältöpakettien muodossa ja Destiny alkoikin pikkuhiljaa lunastaa odotuksiaan. Suuremmat korjaukset ovat nyt takanapäin ja on aika suunnata poistamaan muovikääreitä tuoreen kakkososan yltä.


Destiny 2 on melko pitkälti sitä samaa kuin aiemmin nähtiin, lukuisin viilauksin. Se on siis edelleen ensimmäisestä persoonasta kuvattua tulevaisuusräiskintää, jossa hahmonkehitys on suuressa roolissa. Tarina on yksi selkeä asia, jota on paranneltu ja siihen on selkeästi panostettu enemmän, vaikkei mistään mestariteoksesta vieläkään puhuta sen suhteen – harvemmin näin pelien kohdalla käykään.



Ihmisten rauha on ohi, kun marsilaiset hyökkäävät viimeiseen ihmiselolliseen kaupunkiin. Ihmiskunnan suojelijoiden, Guardianien, onkin pikaisesti selvitettävä mikä on vihollisjoukkojen taka-ajatuksena, tosin sitä vaikeuttaa ylivertaisten kansansuojelijoiden voimanlähteenä toimivan Travelerin haltuunotto vihollislegioonien toimesta. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin aktiivisesti ja siihen on edellisosaan verrattuna saatu rutkasti kiinnostavuutta, syvyyttä ja tarttumapintaa.


Tuntuu kuin ihmiskunnan kohtalo pitäisi pelastaa yksin, mutta miljoonat muut Guardianit ovat jo matkalla ja niihin törmää jatkuvasti taistelukentällä, vaikkei niin haluaisikaan. Pelin verkkotoiminnat ovat koko homman juju ja yksin pelattuna peli on melko puulta maistuvaa höttöä. Okei, monesti tartuin yksinkin härkää sarvista, koska hahmon kehittäminen on pelissä melko koukuttavaa. On saatava jatkuvasti parempaa ja parempaa loottia, eli aseita, varusteita ja muuta mukavaa peliä edistävää. Sitä saa kaikesta tekemisestä pikkuhiljaa, eli kaikenlainen pelailu on kannattavaa – homma menee eteenpäin.


Tarinatehtävät ovat pääsääntöisesti muotoa ”seuraa merkkiä ja tuhoa kaikki vastaantuleva”, eikä siihen juurikaan puututa pelin aikana. Useimmiten vastaan heitetään pienempiä vihollisia ja toisinaan kenttien keskivaiheella ja erityisesti lopussa odottaa isompi pomovastus. Välillä toiminta hiljenee joksikin aikaan ja saattaa keskittyä enemmän tasoloikintaan. Tällä luodaankin onnistuneesti pientä hengähdyshetkeä ja odotuksen tunnetta siitä, minkä nurkan takana konekiväärit ja alien-aseet taas laulavat.

Tarinatehtävien ohella kenttiin ilmestyy jatkuvasti erilaisia pienempiä sivutehtäviä, joissa tulee useimmiten tuhota jokin suuri mörkö. Lähistöllä olevat kanssapelaajat voivat ottaa osaa tehtävään helposti ihan lennosta vain ilmestymällä paikalle. Vaikka pelaajia pelillä riittää rutkasti, ei kaikkia heitetä samaan pelisessioon, joten pelkoa täysin päättömästä toiminnasta ei ole.


Pelin kotikeskus on siirretty Destiny 2:ssa muukalaislegioonilta piiloon maaseutumaiselle farmille. Se on pelin rauhoittumisen keskus, jossa voi käydä kauppaa asekauppiaan kanssa, tarkistaa postilaatikkoon kilahtanut vahingossa keräämättä jäänyt lootti ja pelata jalkapalloa. Kyllä, farmilla on pieni pallottelukenttä, jossa palloa päin juoksemalla voit potkaista pallon maaliin ja haastaa muut kanssaeläjät pieneen matsiin.



Graafisesti peli on hieno, ehkäpä jopa tämän konsolisukupolven kaunein, ainakin Playstation 4 Pro:lla pelattuna. Hieman itseään toistaviin maailmoihin on tuotu lukuisia yksityiskohtia, joilla luodaan onnistuneesti immersiota todellisesta maailmasta. Pelin musiikkipuoli vie jotakuinkin yhtä pitkän korren. Musiikki elää hyvin toiminnan mukana luoden sopivan tunnelman. Muutenkin ääninäyttely ja peliäänet ovat huippuluokkaa.


Pelissä on niin paljon hyvää, että viiden tähden arvostelu ei ole kaukana, mutta siitä jäädään kuitenkin lopulta melko kauas. Tarinatehtävät ovat niin nähtyjä ja henkilökohtaisesti ainakin väsyin melko äkkiä, kun peli on pieniä sivutoimintoja lukuun ottamatta pelkkää jatkuvaa räiskintää jatkuvasti samanlaisia örmeleitä vastaan, mitä nähtiin jo ensimmäisessä osassa. Jotain uutta ideaa olisin kaivannut, mutta pelaajien kotikeskuskuksena toimivalla farmilla oleva kankea jalkapallo ei kuitenkaan ole sitä.



Onneksi pikaista tylsistymistä vastaan voi taistella myös pvp-pelikentillä, joissa kaksi neljän hengen tiimiä ottaa toisistaan mittaa hieman vaihtelevissa pelimuodoissa. Näihin peleihin ei kannata kuitenkaan eksyä ennen kuin kampanja on suoritettu, koska pelissä kerätyt aseet ja varusteet tulevat mukana ihmisten välisiin kamppailuihin ja vasta-alkajan varustuksella on ihan turha edes yrittää kymmeniä tunteja pelanneita vastaan. Kovimmille pelaajille on tarjolla myös Raid-muoto, jossa tehdään porukalla sitä samaa kuin kampanjassa, mutta vaikeusaste on viritetty huippuunsa ja läpäisystä ansaittavat varusteet ovat sen mukaiset.


Toisaalta tykkäsin pelistä kovasti, mutta jatkuva lahtaaminen ja grindaaminen maistuu vain niin puulta. Yksinpelaajalle en Destinyä tälläkään kertaa suosittele, mutta kaveriporukalla kyseessä on viihdyttävää ajanvietettä. On kuitenkin huomattava, että jokaiselle pelisessiolle pitää varata oikeasti aikaa, koska peliä ei voi laittaa pauselle missään toiminnan vaiheessa. Peli on jatkuvasti yhteydessä internetiin ja pelimaailma elää koko ajan, joten pause-nappulaa pelissä ei tunneta lainkaan. Peli on tasapaksuuttaan lukuun ottamatta niin laadukas tekele, että enköhän tähän palaa vielä jonkin ajan kuluttua katsomaan, mihin suuntaan peli kehittyy.