Knack kuului Playstation 4:n julkaisupelikaartiin, mutta kovasta taustatiimistä huolimatta se ei noussut pleikkarin yksinoikeuspelien tähtikaartiin. Arvostelumenestys oli hieman kehnoa, mutta myytyjen pelien määrä oli sentään jotakuinkin kohdallaan. Niinkin kohdallaan, että jatko-osalle näytettiin vihreää valoa ja nyt sitä pääsee vihdoin pelaamaan. Jatko-osa on mielestäni oikeutettu, koska pelissä on viilattu paljon asioita, joissa ei viimeksi onnistuttu.


Ensimmäisessä osassa palautettu rauha on enää muisto vain. Hiidet ovat lähteneet sotajalalle ja samalla ovat jollakin ihmeen konstilla onnistuneet herättämään vuosikausia sitten tuhoutuneita robotteja. Zombi-meiningistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan ainoa muisto menneestä on lika rautakasojen päällä. Knackin ja hänen kavereidensa on tällä kertaa hiisi-armeijan tuhoamisen lisäksi selvitettävä, mistä vanhojen sotakoneiden nousu voisi johtua.



Pelin päähahmo Knack on pieni suuri supersankari, jonka kokoon vaikuttavat häneen kerääntyneiden reliikkien ja muun pelimaailmassa vastaan tulevan, esimerkiksi kivien ja jään, määrä. Kokoa pystyy ääripäiden välillä vaihtamaan napinpainalluksella: Kun on aika taistella hiisiä ja muita pahiksia vastaan, on suuri koko ainoa tie onneen. Vastapainoisesti pienellä Knackillä pystyy tutkimaan pienempiä koloja ja hyppimään minimaalisten tasojen päällä seikkailun etenemiseksi. Koon vaihtelu onkin pääelementti pelin puzzleissa, mutta muitakin ominaisuuksia matkan varrella tulee eteen.


Kun sankarimme saa viholliselta turpiinsa, reliikit putoilevat pikkuhiljaa pois kaverimme yltä ja näin kuolema lähenee. Muutaman sekunnin tauko nokkiin otossa kuitenkin saa Knackin keräämään reliikit takaisin ja energiamittari näyttää taas täysiä. Edellisessä osassahan reliikit hävisivät kokonaan, kun ne iskun saadessa menetti ja lisää sai vain maastosta niitä keräämällä. Peli onkin muuttunut hieman helpommaksi taistelujen osalta aiemmasta, mutta jos peli tuntuu liian helpolta, niin neljästä valittavasta vaikeusasteesta kannattaa valinta tehdä ylemmästä päästä. Muutenkin helpointa vaikeusastetta kannattaa välttää, ei niinkään liiallisen helppouden vuoksi, vaan menetettyjen tasoloikintaosuuksien takia. Peli siis hieman oikoo helpoimmalla vaikeusasteella ja varoittaa siitä vaikeusastetta valittaessa.



Itse peli on vaihtelevasti taistelua, tasohyppelyä ja puzzle-pähkinöitä. Näiden välille on saatu hyvä tasapaino ja taistelu ei aiemman osan tapaan ole enää niin suuressa asemassa. Tämä onkin suurin parannus edelliseen, koska aiemmassa osassa melko nopeasti puutui vastustajien jatkuvaan kurittamiseen. Knackiä seurataan putkimaisissa kentissä kameran pomppoillen välillä sankarimme takana, toisinaan sivulla ja välillä yläpuolella. Vaikka kameran sijaintiin ei pääsekään vaikuttamaan, niin mielestäni sen kanssa pärjää melko hyvin, tosin joitain piilotettuja salaisuuksia saattaa jäädä huomaamatta kameran sijainnista johtuen.


Pelistä löytyvistä salaisuuksista on mahdollisuus kerätä vekottimien osia ja kun kaikki yksittäisen laitteen osat ovat löydetty, Knack voi saada käyttöönsä esimerkiksi putoamistilanteita helpottavan palauttajan. Palautuspisteitä on kuitenkin viljelty melko paljon, joten kuolema ei vie muutenkaan kovin kauas taaksepäin. Taisteluista saa kokemuspisteitä ja ajan mittaan Knackin voimia ja taitoja pääsee sitäkin kautta kehittämään. Uusia taitoja löytyy myös suoraan pelikentistä ja aiemmin mainitut hahmon päälle kerättävät ei-reliikit tuovat hahmolle uusia kykyjä.

Peliä voi yksinpelin lisäksi pelata kaverin kanssa samalta sohvalta käsin ja silloin samalle ruudulle ilmestyy yhden sijaan kaksi Knackiä. Jos toinen pääsee karkaamaan niin pitkälle, että toinen on putoamassa ruudulta pois, teleporttautuu taakse jäänyt automaattisesti. Jos taas jokin loikintakohta on toiselle liian haastavalta tuntuva, voi hän hypätä napinpainalluksella toisen luo.


Playstation 4 Pro:lla grafiikka näytti paikoitellen jopa kauniilta, mutta tunnelmaa syö hieman niiden alueiden graafinen autioisuus, joissa pelihahmomme kulkee. Välinäytöksissä on sen sijaan onnistuttu melko hyvin ja juonta eteenpäin kuljettavia välinäytöksiä katselee ihan mieluusti. Vauhdikkaimmissa kohtauksissa on imetty inspiraatiota Uncharted-tyyppisistä peleistä quick-time eventien muodossa. Graafisesti komean välinäytöksen aikana peli kertoo mitä painiketta tulee pikaisesti painaa, tai no, peli on melko myötämielinen näissä ja antaa aikaa rutkasti toimia



Pelin selkeä pääkohderyhmä ovat nuoret lapset. Heille peli on mielestäni melkein nappisuoritus. Jos englannin opiskeluissa taidot eivät ole vielä tarpeeksi karttuneet, niin pelin suomenkielinen lokalisaatio pitää huolen siitä, että pelin juonessa pysyy hyvin kuka tahansa kärryillä. Suomenkielisestä puheraidasta ei ääninäyttelijöitä voi suuresti kehua, mutta Suomessa pyörivien dubattujen lastenohjelmien tasolle kyllä ylletään.


Kokonaissuorituksena Knackin toinen tuleminen on ihan positiivinen kankeamman avausosan jälkeen. Palautteesta on selvästi otettu opiksi ja se näkyy pelissä. Jos lähipiiristä löytyy kouluikäisiä Playstation-pelureita, niin ei tämä huono valinta olisi lainkaan pukinkonttiin. Tähtien annossa päädyin kompromissiin, aikuiselle pelaajalle peli saattaa olla pieni pettymys, joten heidän silmissään pisteistä voi pudottaa puolikkaan pois. Jos peli on menossa sen varsinaiselle kohderyhmälle, niin tähtiarvioon voi lisätä vielä puolikkaan.