Ensimmäinen Splatoon räjäytti potin edellisen Nintendo-sukupolven aikana Wii U -konsolilla ollen hieman yllättäen konsolipelimyyntien kärkikastissa. Marioiden ja Zeldojen sekaan pääsy näissä tilastoissa yllätti varmaan jossain määrin Nintendonkin, joten jatko-osa tuntuu luontevalta seuraavalta siirrolta. Erityisen tärkeää se on tällä hetkellä Nintendolle, koska Switchin ”system seller” -pelit ovat vielä melko vähissä.


Aiempaa Splatoonia pelanneille peli ei tuota suuria yllätyksiä, vaan on pitkälti samankaltainen edeltäjänsä kanssa. Toki joka puolella on nähtävissä uusia pieniä ja muutamia hieman suurempia uudistuksia. Ensimmäisellä pelikerralla tarjotaan lyhyet harjoittelukenttä, jossa pelin niksit opetetaan pelaajalle. Ykkösen tapaan peli tarjoaa ensisijaisesti pelitähtäimen liikuttelua ohjaimen kallistuksen voimalla, mutta paljon konsoliräiskintöjä pelanneena jouduin vaihtamaan asetuksen tottumuksesta johtuen perinteisempään tattiohjaukseen.

Idealtaan peli on mahtava – räiskintäpeli, jonka pelaamisen aloittamista ei tarvitse odottaa siihen asti, että 8-vuotias Pertti on mennyt unten maille, vaan se sopii nuoremmankin kansan pelattavaksi. Pelaajan käsille lyödään maalipyssy ja sillä pystyy maalaamaan pelikenttää. Liipaisinpainiketta painamalla kolmannesta persoonasta kuvattu pelihahmo muuttuu mustekalaksi, joka liikkuu selkeästi vikkelämmin oman värisellä maalipinnalla, kuin normaali ihmistä muistuttava pelihahmo. Mahdottomalta kivuttavaksi seinäkin muuttuu helpoksi esteeksi, kun ensin ruikkii seinän omaan väriin ja sen jälkeen syöksyy siihen mustekalamuodossa. Maalipyssyllä pystyy myös tuhoamaan viholliset harmittoman oloisesti.




Pelin pääpaino on verkkopelissä, mutta yksinpeliäkään ei voi kutsua hätäisesti kyhätyksi harjoittelutilaksi. Viiteen maailmaan jakautuvassa soolotilassa on yhteensä reilu kolmisenkymmentä kenttää, joissa maalataan vaihtelevia esteitä, tuhotaan päälle käyvät vihollisoliot ja pelastetaan zapfish-olennot. Kenttärakenteet on suunniteltu sopimaan useimpien kenttien ennalta määriteltyyn aseteemaan. Osassa tasoja pääsee myös itse valitsemaan maalipaukuttimensa, mutta samalla kannustetaan kokeilemaan kaikkia asevariaatioita kentän läpäisyyn.

Asevalikoima on sekoitus realistisemmassa sodassa käytetyistä tussareista maalausmaailman kekseliäisiin variantteihin, aina sniperistä maalitelaan ja maalipurkkiin. Telalla maalaa nopeasti isoja aloja ja sniperillä taas ulottuu maalisuihkunsa kanssa kauempana majaileviin haasteisiin. Asevalikoima on suhteellisen laaja ja erilaisia löytyy parisenkymmentä kappaletta.


Yksinpelimaailmojen viimeinen kenttä on suurempi pomovastus, jonka kaataminen on muutaman asteen haastavampaa, kuin normaalien vihollisten. Viholliset ovat kekseliään näköisiä, mutta ehkä hieman turhankin helppoja vastustajia. Kaavamaisella etenemisellä pärjää, kunhan sen ensin keksii. Yleisesti alun kentät ovat melko helppoja, mutta loppua kohden peli alkaa tarjota hieman haastettakin. Kampanjan läpipääsyyn menee suurin piirtein 5 – 8 tuntia, mutta kaikkien mahdollisten haasteiden suorittaminen ja piilotettujen esineiden keräily voi viedä vielä moninkertaisen ajan, jos sille päälle innostuu.



Aiemmasta osasta tuttuun tyyliin verkkopelin päämuodossa, Turf Warissa, ei valita erän voittajaa vastustajan eliminointi määrien mukaan, vaan sillä, kumpi neljän pelaajan joukkueista maalaa pelikenttää enemmän omaan väriinsä kolmen minuutin aikana. Toki vihollisen tuhoamisesta on apua, sillä vastustajan pelaaja joutuu odottelemaan muutamia sekunteja ennen kuin syntyy uudelleen omasta tukikohdastaan. Vastustajan värittämän alueen voi värjätä uudelleen omalla värillään, joten taistelu on kiihkeää alusta erän päättymiseen asti. Kenttiä oli testihetkellä pelattavissa kahdeksan erilaista.


Pelikokemuksen karttuessa voi nokkansa suunnata kohti rankkimatseja, joissa pelimuotoja tarjolla on useampi. Splat Zonessa maalataan merkitty alue omaan värisävyyn ja pyritään pitämään sitä hallittuna, Tower Controlissa saatetaan torni vastustajan lähtöpisteelle ja Rainmakerissa tulee saada pelimuodon nimen mukainen ase hallintaan ja kuljettaa se vastustajan tukikohtaan. Rentous voi jossain määrissä karista näissä totisemmissa matseissa, mutta toisaalta onpa tarjolla hieman vaihtelevia muotoja perinteiseen Turf Wariin. Hyvin menestyneet ranked-pelaajat voivat testata taitojaan vielä kovemmassa seurassa League Battle -muodossa. Siinä meno muuten vastaavaa kuin ranked-puolella, mutta huonommin pärjänneillä ei ole sinne asiaa.



Täysin uutena juttuna peliin on tuotu Salmon Run -pelimuoto. Siinä neljä saappaisiin ja kurapukuun varustautunutta pelaajaa taistelee saarikyhäelmällä merestä nousevia vihollisia vastaan. Sadan sekunnin mittaisissa aalloissa pitää selviytyä pahisten päällekäynnistä sekä samalla tuhota välillä eteen ilmestyviä pomovastustajia, jotka pudottavat kultamunia maahan - ja ne tulee toimittaa kotipesään. Yksinkertaista ja ihan hauskaa, kenttiä vaan kaivattaisiin lisää. En törmännyt testin aikana kuin yhteen, joka tosin muuttui hieman pelierien välillä esimerkiksi veden noustessa.


Verkkomoninpelin ehkä ärsyttävin asia on pelattavien kenttien rajoittaminen kahteen kerralla pelimuotoa kohden. Ranked-matsien kohdalla tämä tarkoittaa myös pelimuodon lukitsemista tiettynä aikana tiettyyn muotoon. Karttoja ja pelimuotoja vaihdetaan kahden tunnin välein. Pelin käynnistyessä tai pelattavien karttojen vaihtuessa Splatoonin TV-studioemännät valtaavat ruudun ja kertovat mahdollisista pelipäivityksistä ja siitä, mitä kenttiä seuraavina hetkinä pelataan. Salmon Runin osalta pelaamisen rajoittaminen tarkoittaa sitä, että pelimuoto on pelattavissa vain, jos aikataulu niin sanoo. En tällaista rajoittamista ymmärtänyt ensimmäisen Splatoonin tullessa myyntiin, enkä ymmärrä vieläkään. Jaetun ruudun moninpeliä pelissä ei tueta, mutta jos kavereilta löytyvät pelit ja vehkeet, voi moninpelimuotoja pelata paikallisen verkon yli.



Toinen ihmeellisyys on sellainen, mitä en valitettavasti ehtinyt kokeilemaan – äänichat. Puheella keskusteleminen muiden pelaajien kanssa verkon yli onnistuu vain puhelimeen asennettavan sovelluksen kautta. En oikein ymmärrä miten näin yksinkertainen asia on tehty näin hankalan oloiseksi, kun konsoleilla on pelattu verkkopelejä jo vuosituhannen alusta lähtien. Jos haluaa sekä peliäänet, että puheäänet kuulokkeisiinsa, niin hankaluuksia on vielä asteen enemmän. Ongelma johtuu itse konsolista, mutta mainitsin asiasta, ettei se tule peliä hankkivalle yllätyksenä. Muuten puhelinsovellus on melko kätevä, sieltä näkee muun muassa omat tilastonsa ja sen, mitä karttaa pelataan milloinkin.


Uusi Splatoon-värisota on parista ihmeellisyydestä huolimatta kokonaisuutena mainio peli, vaikka peruskaavaltaan se on hyvinkin samankaltainen edeltäjänsä kanssa. Paketti on viimeistelty viimeisen päälle tarkasti ja mukavan rentoa pelihetkeä eivät tekniset ongelmat pääse haittaamaan. Mikä parasta, koko verkkopelielämyksen voi ottaa mukaansa, minne meneekin. Switchin omistajille ehdoton pakko-ostos.