Naksutteluseikkailu The Longest Journeyn tarina on kerrottu pitkällä aikavälillä - niin yhdellä kuin useammallakin tavalla. Vuosituhannen taitteessa alkanutta tarinaa unista ja multiverseistä on edistetty useamman pelin verran, joiden ilmestymisajankohdat ovat heitelleet monilla vuosilla. Yhteisörahoituksella tukea hakenut Dreamfall Chapters julkaistiin viidessä osassa, tai “kirjassa”, muutaman vuoden aikana ja viimeisen vuoden ajan tarinan on voinut kokea yhtenä tiiviinä pakettina. Toukokuusta lähtien myös konsolipelaajat ovat päässeet syventymään Zoën ja Kianin tarinaan.




Ilkeään cliffhangeriin vuosikausia sitten päättynyt seikkailupeli Dreamfall: The Longest Journey jätti päähenkilönsä kiipeliin, joten jatkoa on odotettu kieli pitkällä ja sormet ristissä. Aivan mutkitta Chapters ei päivänvaloa nähnyt: rahoitusta hankittiin niin Kickstarterin kautta kuin Norjan elokuvainstituutiltakin. Kun “kirjat” alkoivat lopulta ilmestyä yksi kerrallaan, väleihin mahtuneet kuukaudetkin korpesivat montaa fania. Yhtenäisenä pakettina tarinan pääsee vihdoin kokemaan ilman turhia taukoja, mutta onko Dreamfall Chapters parhaanakaan versionaan kokemisen arvoinen?

Dreamfallin maailmaa on vaikeaa kuvailla yksinkertaisesti, mutta pohjimmiltaan kyse on kahden linkitetyn maailman, Arcadian ja Starkin, kohtalosta. Tulevaisuudessa Starkina tunnettu maapallo peilaa supersankarikaimaansa: Stark on teknologisesti huippuedistynyt maailma, jonka asukkaat hukuttavat elämänsä Dreamachinen keinotekoisiin maisemiin. Unelmiinsa addiktoinutta kansakuntaa kuitenkin vedätetään, sillä unikojeet valmistaneella megakorporaatiolla on pahat mielessään. Arcadia taas on Starkin kaksonen - magialla täytetty fantasiamaailma - ja näiden kahden maailman välinen tasapaino ylläpitää planeettojen järjestystä. Koko soppaa sekoitetaan lisäksi Australian aborginaaleja mukailevalla uniajan käsitteellä, unien luomismahdollisuuksilla ja kymmenillä hahmoilla, joiden tarinat on kerrottu aiemmissa peleissä.


Chapters jatkaa varsin suoraan siitä, mihin aiempi peli päättyi: Starkin puolella Zoë makaa keinotekoisessa koomassa, Arcadiassa taas Kian odottaa mestausta. Kun Zoë onnistuu herättämään itsensä ja Kian pelastetaan vastarintaliikkeen toimesta, uusi taistelu molempien maailmojen kohtalosta alkaa. Tarinankerronta itsessään on kovin kahtiajakoista. Vaikka juoni, hahmot ja maailma toimivat, tapahtumat rullaavat eteenpäin hyvin hitaasti. Erityisesti muihin nykyaikaisiin seikkailunaksutteluihin, kuten Life is Strangeen tai The Walking Deadiin verrattuna Dreamfall Chapters ottaa aikansa ja vaatii pelaajaltaan kärsivällisyyttä. Perspektiivin vaihtuminen pitkin tarinaa helpottaa onneksi ongelmaa, tuoden mukanaan paljon kaivattua energiaa. Pelaajan kärsivällisyys myös palkitaan hienolla tunnelmalla sekä pienillä helmillä, mutta kaikesta huolimatta ne oikeasti sykähdyttävät ja mieleenpainuvat hetket ovat yllättävän harvassa. En silti voi liiaksi haukkua tarinankerrontaa, sillä Dreamfall Chaptersin enteitä, kohtaloita ja multiversejä sekoittava tarina on punottu monimutkaisen upeaksi kokonaisuudeksi.


Kaiken kaikkiaan on selvää, että Dreamfall Chaptersiin ei kannata hypätä ennen aiempaan tarinaan tutustumista. Uusi peli yrittää pikaisesti kerrata tärkeimmät käsitteet ja tapahtumat, mutta The Longest Journeyn pelkkä maailma on niin monimutkainen omine luomiskertomuksineen, että muutaman minuutin höpinät kertojaääneltä eivät riitä mitenkään tutustuttamaan uutta pelaajaa kaikkeen tarpeelliseen. Päätös on kahtiajakoinen: aikaa ei tuhlata vanhojen kertaamiseen, mutta samanaikaisesti uusien pelaajien on mahdotonta nauttia Chaptersista täysin rinnoin.




Hidasta tarinankerrontaa suuremmaksi ongelmaksi nousee vanhanaikainen pelattavuus. Pelimekaniikat keskittyvät ympäristöjen tutkimiseen ja puzzleihin, joiden logiikka myötäilee usein ysäriseikkailujen päättömyyttä. Ovat kyseessä sitten keskustelut, joiden pitää kulkea tiettyä rataa tai inventaariosta löytyvien tavaroiden oikeaoppinen käyttäminen, seikkailupelien perisynti epäloogisuus raastaa hermoja. Kun kärsivällisyys alkaa loppua jo tarinankerronnan laahaukseen, ovat päättömät puzzlet puhdasta murhaa kiinnostukselle. Monesti huomasin kaivelevani pelioppaita kännykällä, että voisin suosiolla ohittaa Chaptersin aivopähkinät - mikä ei ole ikinä hyvä merkki seikkailupelille.

Audiovisuaalisesti Dreamfall Chapters ajaa asiansa, mutta nitkutellen. Animointi ja hahmomallit ovat köyhemmän miehen budjetilla väsättyjä, mutta ääninäyttely ja maailman design onnistuvat monesti herättämään kohtaukset eloon. Erityisesti Starkin futuristisessa, cyberpunkia henkivässä maailmassa halusi viettää aikaa aina hieman pidempään.


Dreamfall Chaptersia on kovin vaikeaa suositella, mutta samaan aikaan pelin ongelmia haluaa vähätellä niin paljon kuin vain pystyy. Dreamfallin tarinassa ja maailmassa on sellaista eeppisytttä, mitä harvemmin pelien tarinoissa tapaa ja vuosikymmenten ajan kerrotussa tarinassa on kunnon painoarvoa. Pelimekaanisesti Dreamfall Chapters on kuitenkin väsyttävä, puuduttava turhake, joka imee kaiken ilon tarinasta. Monet tarinapelit saavat lokaa niskaansa kävelysimulaattorimaisuudestaan, mutta jolkottelen iloisesti staattisissa ympäristöissä, jos se tarkoittaa, ettei minun enää ikinä tarvitse levittää liimaa hiirenkolon ympärille tekoviiksiä varten. Jos olet pelisarjan fani, unohda suosiolla pelin arvosana ja palkitse vuosikausien odotus Chaptersilla. Uusien pelaajien kannattaa kuitenkin ensin tutustua pelisarjan aiempiin osiin, muuten Chaptersin pienet hienoudet hukkuvat lopullisesti kuonan alle.