Kun V2.fi pääsi Nintendon ennakkotilaisuuteen testaamaan joitakin Switchin pelejä ennakkoon, oli ARMS yksi niistä, joista totesimme “tämähän oli parempi kuin odotin” - emmekä olleet läheskään ainoita. Myös ne seikat, että konsolin pieniä ohjaimia käytettiin vähän erikoisessa asennossa ja että mukana oli taas liikeohjausta - vaikka siitä Wii U:n aikana jo lähes luovuttiin - aiheuttivat pieniä pohdintoja pelin lopullisesta toimivuudesta. Sen iloisen kekseliäät hahmot venyvine käsivarsineen, erikoishyökkäyksineen sekä asevalikoimineen kuitenkin valloittivat ja nyt pidemmän testijakson jälkeen täytyy myöntää, että ARMSin kierreisku osui uudelleen takaraivooni: se on vieläkin parempi kuin odotin.




Vaikka muitakin ohjaustapoja on, ARMS on se peli, joka tuo Wii-maailman liiketunnistuksen uusimmallekin Nintendon konsolille. Ja se toimii oikein hyvin. Pelatessa käsiä pidetään nyrkissä ja Joy-con-ohjainta pystyssä nyrkin sisällä. Lyöminen tehdään lyömällä nyrkkiä eteenpäin, tarttumisliike lyömällä molemmilla käsillä yhtä aikaa, liikkuminen kallistelemalla ohjaimia haluttuun suuntaan ja suojaus kallistamalla ohjaimet toisiaan kohden. Lisäksi toisen peukalon alta löytyy nappi pientä dashia varten, toisen alta hyppynappi - samoja käytetään myös iskujen teholataukseen. Isompia (ZL, ZR) liipasimia samaan aikaan painettaessa saadaan superhyökkäys käyntiin, kunhan sen mittari on täyttynyt.

Liikeohjauksen kanssa minulla ei siis ollut ongelmia, mutta hieman edelleen lapiokourieni vuoksi sen kanssa, kuinka pienet ohjaimet ovat. Lyhyisiin matseihin ne kyllä soveltuivat, mutta pidemmissä sessioissa välillä olisi toivonut, että ne olisivat olleet hieman paksummat ja painikkeet hieman isommat. Matsin tiimellyksessä tämä unohtui helposti, kun dashin ja hypyn jälkeen iski sopivan kierteisen (käsivartta saa vielä kaarrettua lyönnin jälkeen) keskelle vastustajan leukaperää.



ARMSin hahmokavalkadi on se asia, joka sulatti fanien sydämet jo ennen kuin peliä pääsi edes kokeilemaan. Kansikuvakeikarit Spring Man ja Ribbon Girl ovat perusvarmoja hahmoja vasta-alkajillekin, Master Mummy taas vähän isompi ja hidasliikkeisempi kyrmy. Outo DNA-lima Helix on saanut aikaan jo pientä nettikuhinaa "epäsuosituimpana" hahmona, mutta kyllä sillekin ottajia on matseissa ollut. Omiksi suosikeikseni nousivat nopealiikkeiset Ninjara sekä Twintelle, joka ainoana venyttelee hiuksiaan käsivarsien sijaan. Kaiken kaikkiaan kahakkakumppaneita on kymmenen ja lisärosteriakin on tulossa jo aivan pian.

Hahmojen valinnan jälkeen pelaajien pitää vielä valita taistelukentälle aseistus (arms) hahmojen käsivarsiin (arms). Aluksi vaihtoehtoja on kolme kappaletta ja molempiin kouriin voi valita myös saman vekottimen, mutta useimmiten monipuolisuudesta on etunsa. Jokaisella aseella on omat statsinsa, ominaisuutensa, käyttötarkoituksensa sekä elementaalityyppinsä (tuli, sähkö, jää ja niin edelleen). Tässä tuleekin esiin yksi ARMSin vahvuuksista: se ei ole vain silmitöntä mäiskintää, vaan syvemmällä piilee myös strategisia elementtejä: sähköaseella voi lamaannuttaa hetkeksi, tuuliaseella nostaa vastustajan ilmaan - ja sitten vaan toisella nyrkillä naama tummumaan.


V2.fi:n 10-vuotisjuhlatapaamisessa ARMSista järjestettiin kaksi turnausta ja 95% pelaajista oli sen parissa ensikertalaisia. Siitä huolimatta epätasapainoa hahmojen välillä ei juuri esiintynyt. On olemassa sellaisia kombinaatioita, joissa hyvä pelaaja valitsee hallitsemansa hahmon ja hiukan heikompi pelaaja hahmon ja aseet, jotka eivät ole paras mahdollinen valinta vastustajaa vastaan ja siitä syntyy melko yksipuolinen turpalöyly. Itse olen kuitenkin havainnut,että vaikka olen ollut välillä siinä luulossa, että jollain hahmolla pärjään erityisen hyvin jotain tiettyä toista hahmoa vastaan, on aika äkkiä joku osaavampi pelaaja pistänyt minulle luun kurkkuun. Enemmän on siis kyse treenistä kuin siitä, että jokin hahmo olisi selkeästi muita heikompi.

Silloin tällöin epäreilulta tuntui myös kahdella kädellä tehtävä tartuntaliike. Se pääsee suojausten läpi ja vastaanottava osapuoli ei voi silloin tehdä muuta kuin ottaa iskuja nassuun. Jos pelaamassa on kaksi aloittelijaa, on tarttumisen edut tietävä helposti niskan päällä, mutta tarttuminen vaatii kuitenkin sen verran tähtäämistä ja oikeaa ajoitusta, että enemmän pelanneet pystyvät sitä enimmän osan ajasta väistelemään. Hieman nokankoputusta kuuli esimerkiksi Spring Manin ominaisuudesta, jossa jokainen isku muuttuu voimakkaammaksi (charged), jos hahmon energia on alle 25%.




Taistelukenttiä on niitäkin kymmenen kappaletta ja hahmojen tapaan nekin ovat mukavan moninainen ja värikäs joukkio. Areenamaisien mätkintäympäristöjen lisäksi mukana on esimerkiksi Mechanica-hahmon romupiha, jossa on paljon eri tasoja ja Min Minin perheravintolaan liittyvä ramen-kulhon muotoinen kehä. Kentiltä voi löytyä lisäksi liikkuvia alustoja, rikkoutuvia pylväitä, ikävästi tarttumista estäviä esteitä ja monta muuta asiaa, joka saattaa vaikuttaa taistelun kulkuun. Satunnaisesti sekaan lentelee myös pommeja, energiapulloja ja erikoishyökkäysmehua, joista varsinkin energiapullon sopivalla etäisyydellä olemisesta saattaa olla lopputuloksenkin kääntävä hyöty.

Keskinäinen mätkintä saman tv- tai Switch-ruudun äärellä tai verkossa ei kuitenkaan ole ainoa pelitila, joka ARMSista löytyy. Grand Prix -tila on perinteinen tappelupelien yksinpelitila, jossa kohdataan kaikki vastustajat yksi kerrallaan. Niitä ei kuitenkaan kaikkia kohdata nyrkkitappelussa, vaan mukana on myös muita lajeja: lentopalloa, koripalloa ja tarkkuusammuntaa. Kyseisiä kevyitä ajanvietteitä voi harrastaa myös kaveria vastaan - tai niinkuin kaikkia tiloja - co-oppina. 1-on-100-tilassa taas kohdataan sata yhdestä iskusta tuhoutuvaa Cell-robottia. Pelitiloja (ja varsinkin verkkopeliä) voittamalla ansaitsee myös virtuaalivaluuttaa, jota voi käyttää hahmojen asevalikoiman laajentamiseen - sillä saa siis ostettua aikaa Get ARMS -minipeliin, josta lisäaseita voi ansaita.


Arms on vähän kuin Nintendo olisi löytänyt jostain syömättömiä 90-luvun lopun Sega-karkkeja. Siihen on helppo loikata mukaan, mutta silti harjoittelemalla kehittyy ja se on hauska variaatio vanhasta konseptista sekä rohkeankin omalaatuinen ja värikäs. Sellaiset karkit minulle maistuvat.