Lähes 20 vuotta sitten hullaannuin Tekken-pelisarjaan, kun sain sen kolmannen osan ensimmäiselle Playstationille. Yhden kesän kaikki sadepäivät kuluivat Tekkeniä hakatessa ja kavereita oli jatkuvasti kutsuttava kyläilemään, ettei jatkuvasti konetta vastaan tarvinnut pelata. Innostus laantui hieman myöhemmin ja uudempia Tekkeneitä on tullut mätettyä selkeästi vähemmän. Tekken-innon palaamiselle on hyvät edellytykset, sillä edellisen Tekken-pelin konsolijulkaisusta on jo lähemmäs viisi vuotta ja pääsarjaan kuuluneesta Tekken 6:sta lähemmäs kahdeksan vuotta.


Tekken 7:n keskiössä on sen tarinatila. Siinä juonta kuljetetaan still-kuvien, esirenderöityjen animaatioiden ja pelimoottorilla pyöritettyjen 3D-animaatioiden muodossa. Eurooppalaisilla kieliasetuksilla sai kevyttä kielikylpyä, kun kertojanääni puhui englantia ja hahmot japania. Tarina on hellästi sanottuna pursuileva ja hieman päätönkin. Sitä seurasi kuitenkin mielenkiinnolla, koska tarjolla oli paljon tiedonmuruja pelihahmojen taustoista. Erityisten Mishima-suvun isä-poika-suhteet tulee tarkoin syynättyä ja nehän ovat olleet aiemminkin jo tapetilla.

Tarinatilan läpipelaamisessa sormet eivät pääse paljoa kulumaan, koska suurin osa ajasta kului melko pitkien välinäytöksien katsomiseen. Siellä, täällä ja tuolla vastaan tulevat taistelut ovat sentään tarinan kannalta sijoitettu sopivasti. Tarinatila ei kokonaiskestollaan kuitenkaan ylpeile, vaan reilun kolmen tunnin kokemus on melko nopeasti makusteltu. Sen läpipelaaminen avaa lyhyitä hahmokohtaisia tarinoita, joita pohjustetaan parin tekstikappaleen alustuksella ja yhden taistelun jälkeen nähdään vielä hassun hauska videopätkä. Kyseessä on niin kevyt raapaisu, ettei siitä iloa pitkäksi aikaa riitä.




Varsinainen taistelu on erittäin jouhevaa, monipuolista ja helposti lähestyttävää, niin kuin se on ollut koko pelisarjan historian ajan. Uusien liikesarjojen opettelu on mielenkiintoista ja kymmenkunta uutta hahmoa tuo kevyttä vaihtelua aiempiin osiin. Yhteensä pelattavia hahmoja on 38 erilaista, joista suurin osa on aiemmista osista – mitäs sitä konkari Heihachiakaan pois heittämään.

Kun turpaan on mätetty tarpeeksi ja tappio alkaa olla lähellä, tulee pelaajan käyttöön napinpainalluksesta aktivoituva Rage Art -liikekombo, joka tuottaa normaalia potkusarjaa selvästi enemmän vahinkoa. Usein kyseinen liike käänsi taistelun lopun päälaelleen ja alkuerää hallinnut kohtasi usein tappion tämän kautta. Liike on melko helppo torjua, mutta kohdilleen osuminen tekee mielestäni liikaa vahinkoa ja ominaisuuden olisi voinut jättää kirjoituspöydän laatikkoon.


Alun perin seitsemäs Tekken tuli pelattavaksi kolikkopelihalleissa jo kaksi vuotta sitten ja sitä on hierottu konsolimuotoon siitä asti. Pelimoottoriksi valikoitunut Unreal Engine 4, joka tuo ruuduille melko hyvää grafiikkaa, mutta tämän päivän kauneimmasta grafiikkakarkista jäädään selvästi. Pelin soundtrack on täynnä toisiltaan kuulostavia konemusiikkikappaleita, mutta olin kuulevinani trance-pimputuksen välissä ihan kivan oloisen j-poppi-kappaleenkin. Musiikki sopii ihan hyvin peliin, mutta vaihtelua olisi voinut hieman olla enemmän.



Kuten monessa muussakin pelissä, suurimmat odotukset kohdistuivat verkkopeliin. Matchmaking toimii ihan kelvollisesti, jos peliseuraa haki illalla, mutta aamuaikaiset kokeiluni eivät yleensä menneet ihan putkeen. Silloin peliseuraa joutui odottamaan melko pitkään, joten pelituntiin ei montaa pelierää kerennyt kertymään. Odotusajalla voi sentään hioa liikesarjojaan kuntoon harjoittelu-moodin aktivoituessa harjoitusajaksi.


Kun peliseuraa löytyi, toimi taistelu kuin suolattu. Lagia en havainnut lainkaan ja pelit eivät katkeilleet kesken kaiken. Moninpelipuolella normaali- ja ranked-matsien lisäksi voi taitojaan koetella turnausmuodossa, jossa yksi pelaaja luo turnauksen ja valitsee siihen sopivat säännöt, minkä jälkeen odotellaan vain pelaaja-aulan täyttymistä. Paperilla toimii hyvin, mutta jostain kumman syystä en koskaan nähnyt toista erää, oli ensimmäisen kierroksen tulos kumpi hyvänsä, voitto tai tappio. Peli jämähti siis paikalleen ensimmäisen kierroksen jäljiltä. Tuon kun saisivat toimimaan, niin mielelläni turnauksia pelaisin yksittäisten taisteluiden sijaan.

Pelin valikoissa paistaa myös kohta ”VR Mode”. Valitettavasti en omista VR-laseja ja pelimuodon testaaminenkin jäi näin ollen tekemättä. Kuulemani mukaan kuitenkin VR-toteutus on puolivillaista ja se ei sisältäisi kuin harjoitusmuodon ja hahmojen puvustusta virtuaalitodellisuudessa.




Valikot ovat täynnä myös paljon muuta oheissälää. Tekken-fanit ovat varmasti erittäin tyytyväisiä, kun pelissä pääsee katsomaan vanhojen Tekken-pelien välinäyttöjä ykkösosasta lähtien ilman, että vanhasta pleikkarista tarvitsee pölyjä pyyhkiä. Jukeboxista löytyy vanhojen Tekkenien soundtrackit, jotka voi laittaa pelin taustalle - musaongelma ratkaistu! Kaiken tämän lisäksi pelihahmoja pääsee stailaamaan ja puvustamaan niin halutessaan.

Tekken 7 on pienistä vioistaan huolimatta sellainen peli, jota on helppo suositella tappelupelien faneille. Itsekin sen verran innostuin, että tulen jatkossakin palaamaan kyseisen pelin maailmaan silloin tällöin. Pohjimmiltaan kuitenkin peli on sitä samaa vanhaa, eli jos pannu on jo täynnä Tekkeniä, niin ehkä seitsemäs osa ei ole sinua varten.