Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia on uusintaversio vuonna 1992 Famicomille ilmestyneestä pelistä Fire Emblem Gaiden. Vaikka pelisarjan suosio on ollut jo aikaisemminkin korkea, on se saavuttanut suuren yleisön suosion Nintendon 3DS konsolin kautta. Nyt ilmestynyt Echoes toimii viimeisenä etappina vanhalla alustalla. Tulevat pelit tullaan näkemään Nintendo Switchillä.



Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia kertoo tarinan kahdesta jumalasta, Milasta ja Dumasta, jotka ovat menneisyydessä taistelleet Valentian herruudesta. Kun taistelua oli jatkunut jo hyvän aikaa, aselepo solmittiin ja valtio jaettiin kahtia. Myöhemmin pelin päähenkilöt Alm ja Celica yrittävät omilla tavoillaan palauttaa rauhan takaisin Valentiaan ja selvittää mitä on meneillään. Pelaaja hallitsee molempien sankarien armeijoita matkalla halki sodan runteleman Valentian.

Taisteleminen on toteutettu perinteiseen Fire Emblem -henkeen. Pelaaja seuraa taistelun kulkua yläviistosta ja ohjailee joukkoja rasteroidulla kartalla. Joukkojen visuaalinen ilme on toteutettu hyödyntäen varsin yksinkertaista pikseligrafiikkaa, mutta joukkojen ottaessa yhteen konfliktista esitetään lyhyt videopätkä. Edellisiin peleihin verraten Echoesista on poistettu kivi-paperi-sakset -henkinen asetelma keihään miekan ja kirveen väliltä, eivätkä aseet ja loitsut enään kulu taisteluissa.



Fire Emblem -sarja on legendaarinen puhuttaessa strategisista japaniroolipeleistä ja varsinkin pelien kuolema-mekaniikka on kuuluisa. Taistelun tiimellyksessä kaatuneet toverit eivät herääkään taianomaisesti kahakan päätyttyä, vaan pysyvät armollisen kuolleina. Uudemmissa peleissä tätä ominaisuutta voi säätää ja Fire Emblem Echoes tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: Classic Moden ja Casual Moden. Classic Modessa kuolleet toverit pysyvät ainaisesti vainaana, kun taas Casual Modessa lusikan nurkkaan heittänyt aseveli nähdään vielä tulevissakin sodissa. Tämän lisäksi pelaajalle annetaan mahdollisuus päättää vaikeusaste kahdesta vaihtoehdosta.

Omasta mielestäni pelko hahmojen lopullisesta kuolemisesta on se kipinä, joka jaksaa palauttaa minut sarjan pariin. Jokainen taistelu tulee ottaa vakavasti ja omien joukkojen asettelu tulee miettiä niin, että heikommat yksiköt saavat suojaa vahvemmilta. Tekoälyn armottomuus on myös osa kokonaisuutta. Vastustajat eivät niinkään yritä voittaa taistelua, vaan tappaa mahdollisimman monta pelaajan yksikköä. Vaikeammalla vaikeusasteella ja Classic Modella Fire Emblem Echoes on todella haastava peli.



Omien joukkojen kehittäminen on edelleen tärkeä osa uutta Fire Emblem -peliä. Osa yksiköistä aloittaa esimerkiksi tavallisina kyläläisinä ja jos maalaisjuntti onnistuu väistelemään nuolia ja miekkoja taistelukentällä tarpeeksi pitkään, voi hänestä kehittää esimerkiksi jousiampujan ja jousiampujasta myöhemmin tark´ampujan. Hahmot voivat kantaa mukanaan yhtä esinettä kerrallaan ja pelaaja joutuukin miettimään haluaako hän antaa soturilleen aseen, parantavia eväitä tai mahdollisesti kilven.

Aikaisempiin Fire Emblem -peleihin verraten Echoes muistuttaa enemmän täysiveristä roolipeliä. Enää kaikki aika ei kulu taistelukentällä ja satunnaisia keskusteluja seuraten, vaan mukaan on heitetty kaupunkien tutkiskelua ja luolastoja, joissa pelaaja pääsee ohjastamaan Almia tai Celicaa kolmannesta persoonasta. Luolastoissa potentiaalisiin mörköihin törmätessä peli siirtyy normaaliin taistelunäkymään. Tunneleiden lopussa pelaaja palkitaan hahmojen kyky-bonuksilla, mahdollisuudella nostaa yksikköjen hahmoluokkia ja tietenkin kaikenlaisilla esineillä.

Luolastot ja muut selkeät rpg-elementit ovat toisaalta tervetullut lisä, mutta taas toisaalta ne paikoitellen turhauttavat. Esimerkiksi satunnaisten ja varsin merkityksettömien taisteluiden määrä on suhteellisen suuri verrattuna esimerkiksi sarjan kuuluisaksi tehneeseen Fire Emblem: Awakenings -peliin. Siinä jouheva kerronta yhdistettynä dialogiin ja merkityksellisiltä tuntuviin taisteluihin oli hyvä yhdistelmä, kun taas Echoes kaataa pelaajan niskaan aivan liikaa yhdentekevää mätkimistä ja grindaamista. Toisaalta saan myös syyttää itseäni siitä kun valitsin korkeamman vaikeusasteen.



Oman mainintansa ansaitsee pelin ääninäyttely. Vaikka Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia ei annakkaan vaihtoehtoa vaihtaa pelin puhuttua kieltä, on mukava huomata, miten lähes koko peli on ääninäytelty alusta loppuun. Alm ja Celica ovat suhteellisen geneerisiä, mutta kuitenkin riittävän mielenkiintoisia hahmoja. Pelin tarina on myös mukavan vetovoimainen ja siinä uidaan välissä syvemmissäkin vesissä.

Graafiselta ilmeeltään Fire Emblem -sarja ei ole koskaan ollut sitä terävintä kärkeä. Kuitenkin Echoes on sarjan viimeinen peli 3DS-alustalla ja sen huomaa. Varsinkin välivideot on toteutettu elokuvamaisesti ja esimerkiksi luolasto-osuudet on tehty fiksun näköisiksi. Kuitenkin taistelut ovat itsessään konservatiivisen samannäköisiä kuin sarjan aikaisemmissa peleissä. Tässä olisikin ollut hyvä kehittämisen paikka.



Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia on kiitettävä lopetus yhdelle aikakaudelle. Tätä arvostelua kirjoittaessani olen joutunut olemaan hyvin itsekriittinen, sillä minun on myönnettävä, että nautin tämän genren peleistä suhteettoman paljon. Tämän huomioon ottaen Echoes uudistaa miellyttävällä tavalla tutuksi tullutta pelisarjaa, vaikka se onkin uudelleen sävelletty versio vanhasta pelistä. Kuitenkin peli on ottanut oppia aikaisemmista sarjan peleistä ja tarjoilee nyt oman uniikin pelikokemuksensa. Jos siis halajat perinteistä Fire Emblem -mätkettä, kannattaa ehkä kokeilla joitakin aikaisemmista sarjan peleistä. Jos puolestaan haluat peliltä enemmän roolipelaamista, on Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia erinomainen valinta ja hyvä syy omistaa 3DS vielä vuonna 2017.