On yhtä harvinaista kuin hienoakin, kun peli aiheuttaa tunteita... En kuitenkaan ole aivan varma, tahdonko tuntea mitään sellaista, mitä tunsin, kun kasvattamani söpöeläin alkoi itkeä, kun sorruin hakkaamaan sitä lapiolla päähän, kun se ei muuten suostunut pysymään paikallaan, vaikka minun oli syötettävä sille toinen söpöeläin, jotta se olisi paritellut sukulaisensa kanssa.

Joo. Ymmärrän kyllä sen, että on kenkkua olla kolmevuotias. Kolmevuotias on väliinputoaja tissi- ja väkivaltaviihteen saralla: äskettäin ne olivat luonnollinen osa elämää, nyt vanhemmat ovat sitä mieltä, että perijän on vaihdettava huonetta, jos vaikka telkkarista sattuu moista roskaa tulemaan. Rare kaikeksi onneksi tietää viihdemaailman porsaanreiät. Koska söpöeläimet ovat lasten juttu, voi sitä aivan hyvin askarrella ikärajaa 3 kantavan strategiapelin, jossa pelaaja kasvattaa "tabuista välittämättä" söpöeläimiä, joiden elämän tarkoitus on tulla hakatuksi palasiksi jos nyt ei pelaajan, niin pelaajan virtuaalisten asiakkaiden toimesta. Palkinnoksi pelaaja saa pornovideoita.



Piñatat ovat Meksikossa keksittyjä karkilla ja krääsällä täytettyjä paperikoristeita, joiden rikkominen on lastenjuhlien kohokohta. Piñata-saarella asustelevat elävät piñata-olennot tähdittävät nyt jo kolmatta peliään, jossa ensimmäisen osan tapaan kasvatetaan niitä (tosiaankin lasten hakattavaksi) ja puutarhaa. Erilaisia piñatoja on noin sata. Huomattava osa otuksista näyttää niin kiitollisen kauniilta ja mielikuvituksellisilta, että tuolia tulee lykittyä lähemmäs ruutua. Tärkein tavoite pelissä onkin päästä näkemään örkkejä. Uuden piñatan ilmestyessä puutarhan läheisyyteen, nähdään esittelyvideo. Jos piñatan saa houkuteltua omakseen, saa mustavalkoinen otus kirkkaat värinsä. Jos piñatat saa parittelemaan, pelaaja näkee huvittavan (ja joskus melko härskin, jos pelaajalla on likainen mielikuvitus) videon lajin kosintamenoista. Muitakin jekkuja on sinne tänne piilotettu, joten ohjelmalelun kriteerit täyttyvät hienosti.

Pelinä Viva Piñata: Trouble in Paradise on sanalla sanoen uuvuttava - mutta tästä lisää pian. 80 pistettä tarkoittaa kohtalaisen oivaa, jopa suositeltavaa elämystä, mutta elämyksellisyys tulee pitkälti siitä, että peli on vähintäänkin kiinnostavampaa katsottavaa kuin useimmat tietokoneanimaatiot. Jopa moninpelitila Xbox Livessä on käytännössä glorifioitu chattiohjelma ja mahdollisuus vierailla ihmisten puutarhoissa. Se on toki hupaisaa kuin huijauskoodi, että sitä pääsee pällistelemään niitäkin paperisen, mutta silti eläväisen näköisiä ötököitä, jotka eivät ole omassa tarhassa vielä vierailleet.



Aluksi pelaajalla on pieni tilkku, jonka mutaiseen maastoon suostuu asettumaan lähinnä kirjava mato. Siemeniä laajasta valikoimasta kylvämällä plantaasista kiinnostuvat muutkin olennot, ja saattaapa piñata eksyä paikalle siksikin, että sille maistuisi toinen piñata. Osa piñatoista täytyy vangita ansoilla erillisiltä alueilta: aavikolta ja jäätiköltä.

Tilkulleen voi myös pystyttää mm. aitoja, koristeita ja yksittäisille lajeille soveltuvia pesiä. Pesät ovat siitoshommissa välttämättömiä, minkä lisäksi ne pitävät vaaroille alttiit piñatat ehjinä näiden uinuessa. Puutarhaan hyökkää silloin tällöin sabotöörejä, minkä lisäksi osa piñatoista on "happamia", eli pahoja jo syntyjään. Kaikki tämmöinen liittyy pelin tyhjänpäiväiseen taustatarinaan: pahuuden professori, pimpeli pom, jne. Pahat piñatat voi kesyttää, mutta se vaatii yleensä jotain vähän kinkkisempää, kuten puutarhan koristelua rikkaruohoilla, joista kiltit piñatat saattavat jopa sairastua.

Peli kertoo suoraan osan keinoista, joilla piñatoja käsitellään. Siemenen iskeminen maahan ja kasvin kastelu ei kylläkään ole sen mielenkiintoisempaa, olipa se pelin käsky tai "ihan oma idea". Puutarhan rakentelu viehättää aluksi samasta syystä kuin aina: on kivaa pistää pelin rajat ja oma luovuus törmäyskurssille. Puuhastella voi kaikessa rauhassa, sillä pakollisia tavoitteita ei ole ja puutarhaan ilmestyy kyllä aina jonkin sortin piñatoja, jotka voi rahapulassa myydä. Paljoa ei aluksi tehdä tarvitse, ja peli tuntuu silti etenevän, kun uutta tavaraa ilmestyy kauppoihin hankittavaksi. Kiva, kiva, kiva.



Jo ennen kuin puutarhani kasvoi maksimikokoonsa, tulivat muut rajat vastaan. Yksittäisiä objekteja ei määrättömästi maisemiin isketä. Se on paha ristiriita, että pöheikkö pitäisi tuunata esittelyn arvoiseksi paratiisiksi samaan aikaan, kun se pitäisi siementää täyteen ties mitä roskaa, jotta uudenlaiset piñatat kävisivät visiitillä. Kun asioita pitää poistaa jotta uusia mahtuisi tilalle, rennot fiilikset haihtuvat stressin tieltä. Otsasuoni alkaa jo sykkiä, jos sitä erehtyy innostumaan pelin varsinaisista tehtävistä, joissa hankitaan tietynlainen piñata, täytetään se herkuilla ja vuokrataan se hakattavaksi. Jouduin usein rikkomaan puutarhani feng shuit, jotta mahduin tekemään mitä peli käskee.

Puutarhaan voi ennen pitkää palkata hassuja apulaisia, jotka hoitavat perusasioita: ajavat pois pahiksia, kastelevat kasveja ja ansaitsevat rahaa myymällä satoa. Siinä vaiheessa kun peli pelaa itseään, tavoitteiden saavuttaminen on helpompaa, mutta edelleenkin tylsempää kuin oikean pihan haravoiminen. Tahdon vain nähdä miten se pelkästä päästä koostuva norsu kuksii - mutta ei, kun minun on kylvettävä lisää siemeniä! Lähimpänä oikeaa pelaamista on kosintamenoja edeltävä alipeli, jossa pitää "väistää parisuhteen karikot" eli viedä piñata toisen luo osumatta pahuuden pommeihin.



Vierailin Xbox Livessä pällistelemässä sekä edistyneiden että satunnaisten pelaajien puutarhoja, enkä oikein vakuuttunut, että paratiisistaan voi tehdä persoonallisen. Elukoita ja näiden taloja lukuunottamatta jokainen tunkio muistutti omaani. Jaetulla vastuulla on viihdearvoa oikeassa seurassa. Samalla koneella pelattaessa kakkospelaaja saa oman kursorin ja rajoitetut oikeudet tehdä pikkuasioita. 2-4 pelaajan livepelissä puutarhuri päättää, kuka saa tehdä mitäkin.

Veikeä yksityiskohta, jota suurin osa pelin omistajista tuskin kokee, on Xbox Live Vision -kameran vaativa mahdollisuus tehdä pelikortteja. Pelaaja voi ottaa piñatastaan kuvan, tehdä kuvasta kortin, tulostaa sen ja antaa kortin kaverilleen. Kaverin vilauttaessa korttia Live Visionille, piñata putkahtaa maagisesti uuteen kotiinsa. Kortteja on mahdollista saada myös muita teitä (internetistä, lehtien kylkiäiseksi) ja niitä käyttämällä voi tapahtua kaikkea muutakin jännää. Vanhana EyeToy-fanina esitän yhden kysymyksen: kenellä on Xbox Live Vision - ja miksi?



En pitäisi hulluna ihmistä, joka julistaisi, että hänhän ei osta lapselleen peliä, jossa siitetään keskenään lähisukulaisia ja joka kertoo, että sisälmysten hakkaaminen ulos eläimistä on okei (osaavathan elukat parsia itsensä kokoon, jeii!). Viva Piñatan maailma on vähänkin tarkemmin ajateltuna niin nyrjähtänyt, että sitä toivoisi, että peli olisi suunnattu suoraan aikuisille ja että se sisältäisi vieläkin mustempaa huumoria.

Arvosanan antaminen on kinkkinen juttu. Periaatteessa Viva Piñata: Trouble In Paradise on oikein hauska ja koukuttava peli yhden illan ajan, eivätkä monet pelit paljoa kauemmin kestäkään. Piñatassa riittää mielenkiintoista nähtävää pitkäksi aikaa, mutta itse tekeminen on pitkäpiimäistä rutiinien toistoa. Arvosanasta voi vähentää reilut 10 pistettä, jos tarkoitus on ostaa kunnon strategiapeli, eikä tuijottaa hassuja elukoita hd-töllöttimestä.