PlayStation VR on löytänyt tiensä jo yli miljoonaan kotiin, ja pelivalikoimakin alkaa olla jo kohtalainen. Monen kehittäjän keskittyessä tarjoilemaan kokeellisempia ja omaperäisempiä VR-kokemuksia löytyisi valikoimasta enemmän tilaa myös puhtaalle räiskinnälle. Tätä tarjoaa StarBlood Arena, värikäs ja futuristinen FPS-peli, jossa pelaaja heitetään pienen lentoaluksen ohjaamoon. Tehtävänä olisi lahdata pitkin areenoita lentelevät kilpapelaajat ennen kuin nämä tekevät saman.




Valittavana on yhdeksän erilaista hahmoa aluksineen. Kullakin on hieman erilaiset pelityylinsä vahvuuksineen ja heikkouksineen, ja hahmoa kehittäessä pääsee myös vaikuttamaan aluksen varustuksiin. Taistelijoista on yritetty tehdä persoonallisuuksia, mutta koska nämä viettävät peliaikansa aluksiensa piiloissa, jäävät hahmot toissijaisiksi. Tämä on selkeä heikkous moniin muihin verrokkipeleihin nähden, joissa hahmokeskeisyys luo peleille hengen.

Eniten pelin persoona tulee esille selostajaparissa, joka heittelee loukkauksiaan ja huonoja vitsejään pelaajan nenän edessä otteluiden välissä. Kelvollinen ääninäyttely takaa sen, ettei parivaljakko ole täysi katastrofi, mutta mitään erityisen kiinnostavaa sanottavaa ei näilläkään ole.




Pelitilat ovat ristiriitaiset. Yksinpelaamisesta pitäville ei ole tarjolla oikeastaan mitään, sillä StarBlood Arena on puhdas moninpeli. Pelata voi aina toki botteja vastaan, mutta muuten olisi mentävä linjoille. Pelitilat eivät yllätä, mutta kattavat nettiräiskintäpelien perusvaatimukset. Pelistä löytyy lisäksi horde mode -henkinen puolustustila, jossa suojellaan tukikohtaa vihollisaalloilta sekä jalkapalloa etäisesti muistuttava urheilutila.

Pelaamisessa on kohtalainen oppimiskäyrä, sillä miltei koko ohjainta hyödyntävät kontrollit tuntuvat aluksi monimutkaisilta. Pienen harjoittelun jälkeen niihin tottuu, ja tällöin VR:n edut pääsevät esiin. Aseet tähdätään ja lukitaan vihollisiin yksinkertaisesti katsomalla niitä kohti, mikä on intuitiivista ja sujuvaa. Pelin tempo on nopea ja alukset liikkuvat täydessä 360 asteen avaruudessa areenoilla, jotka tosin ovat usein hyvin ahtaita. Tällaisessa pelissä se kuuluisa VR-pahoinvointi voisi olla pahakin ongelma, mutta ainakaan itselleni sitä ei ilmaantunut. Jos moiseen on taipumusta, kannattaa mahdollisuus tietenkin pitää mielessä.




Osittain VR-pahoinvoinnin vähäisyys selittynee hyvällä teknisellä toteutuksella. Peli pyörii ripeästi eikä pätki tai töki, vaikka StarBlood Arena näyttää hyvältä. Täysin puhtain paperein se ei selviä, sillä lataustauot ovat tuskallisen pitkiä.

VR voi lopulta olla myös pelille ongelma, sillä vaikka PlayStation VR:llä on virtuaalilasien suurin käyttäjäkunta, mikään suunnaton sekään ei ole. Jo testijakson aikana, pian pelin ilmestyttyä, joutui nettipelissä odottelemaan välillä pitkään peliseuraa, ja ongelma tulee varmasti vain pahenemaan ajan myötä pelaajien siirtyessä muiden pelien pariin. Niinpä StarBlood Arenalle voi ennustaa pelaajien virtuaalihyllyissä lyhyttä elinikää, joka ei ehdi tarjoamaan viihdettä 40 euron hintalapun edestä.