Sain 1990-luvun loppupuolella kaverilta joululahjaksi Douglas Couplandin kirjan Micro-orjat (engl. Microserfs). Kömpelö suomennos ei onnistunut peittämään sitä, että kirja oli loistavaa ajankuvaa tuon ajan it-alasta. Aivan erityisesti jäi mieleen Oop!-niminen rakentelupeli, jota päähenkilöt kehittivät. Käytännössä siitä lähtien olen odottanut Lego-peliä, joka olisi täydellisen vapaa. Nyt sellainen on edessäni. Tavallaan.


Siinä, missä aiemmat Lego-pelit ovat lähes aina nivoutuneet johonkin elokuva- tai muuhun lisenssiin ja esineiden rakentelu on ollut enemmän tai vähemmän sivuseikka, Lego Worlds perustuu nimenomaisesti siihen, että pelaaja voi rakennella ja purkaa kentissä aivan mitä haluaa. Tätä ennen pitää tosin tutustua pelin eri työkaluihin, mikä sujuu pelaamalla kuin johdantona yksinkertaisista tehtävistä koostuvaa seikkailua. Tason noustessa pelaaja saa käyttöönsä yhä enemmän työkaluja, valmiita malleja ja palikoita vapaaseen rakenteluun.



Kuten tunnettua, Lego-teemoja on monia erilaisia. Lego Worldsissa tätä lähestytään niin, että pelaaja kulkee raketillaan planeetalta toiseen, ja yksi planeetta on aina tietynlainen maailma – vaikkapa karkkimaa tai villi länsi. Maailmat luodaan proseduraalisesti tiettyjen sääntöjen mukaisesti, ja ne, joissa pelaaja on vieraillut, tallennetaan muutoksineen. "Maailma" tosin on tässä kohtaa hieman suureellinen nimitys, sillä kyseessä on varsin rajallisen kokoinen alue – mitä ilmeisimmin muistirajoitusten vuoksi. Toki kyseinen alue on sitten merenpohjasta pilviin asti käytettävissä vapaaseen rakenteluun.


Alkuvaiheen peli koostuu yksinkertaisesti siitä, että pelaaja luo tai etsiskelee NPC-hahmoille niiden toivomia esineitä, opettelee käyttämään työkaluja (luonti, kopiointi, rakennus, maalaus jne.), kerää omaan malli- ja palikkavalikoimaansa täydennystä ja säätää ulkoasuaan mieleisekseen. Mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän mukaan tulee kaikenlaisia valmiita rakennusohjeita ja kättäpitempää, joilla tehtäväänsä saa helpotettua. Lopulta avautuu mahdollisuus luoda maailmoja vapaasti itse eri satunnaissiementen kokeilun sijaan.



Kuten kaikissa kunnon Lego-riennoissa, myös yhteispeli on muistettu ympätä mukaan. Toinen pelaaja voi liittyä mukaan milloin tahansa, ja hänellä on käytettävissään sama inventaario ja työkalut, tosin rahat eli nupit ovat kummallakin jostain syystä omia. Kaksin pelaaminen on yhtä hauskaa kuin aina, parhaimmillaan vieläkin hauskempaa, koska omat älyttömät keksintönsä voi esitellä myös kaverilleen. On nimittäin täysin OK ja mahdollista etsiä aarrearkku merenpohjasta rakentamalla sen ympärille muurit ja kuivattamalla sitten vesi pois.


Pian löytyy myös ajoneuvoja ja eläimiä, joita voi monistaa ja joilla voi sitten kuljeskella ja lentää. Tämä teemojen sekoittelu onkin varsin hassua, kun lännenmiehille voi rakentaa piparkakkutalon ja alkuasukkaille jyrätä betonisen valtatien. Kopiointitoiminnolla voi käytännössä monistaa minkä tahansa kentässä olevan rakennelman.



Lego Worlds siis kuulostaa äärimmäiseltä hiekkalaatikkorakentelulta. Valitettavasti sen melkein tuhoaa, etenkin konsoleilla, tekninen toteutus. Idea on kunnianhimoinen ja ainakin Xbox Onelle melkein liian kunnianhimoinen. Yksinpeli vielä sujuu, mutta auta armias jos kaveri liittyy mukaan. Hetken pelaamisen jälkeen, kun kenttää on muokattu runsaasti, päivitysnopeus alkaa putoilla järkyttävällä tavalla. Diashow oli sellainen, että oli pakko kokeilla peliä toisellakin konsolilla, jotta varmistuin ettei omani ole rikki. Lisäksi piirtoetäisyys putoaa niin lyhyeksi, että on hyvin helppo päätyä seisoskelemaan maailman reunalle keskellä kenttää, koska lisää maastoa ilmestyy välillä vasta usean sekunnin kuluttua.


Kun tähän lisätään se, että pelillä on taipumus kaatua ja sekoilla muutenkin säännöllisesti, olin jo heittämässä kirvestä järveen ja kirjoittamassa murska-arvostelun hukatusta potentiaalista. Jätinkin pelin tarkoituksella tauolle melkein kuukaudeksi, jotta sitä voitaisiin päivittää. Sanottavaa muutosta ei tapahtunut. Sattui kuitenkin niin, että aloitettuani jo arvostelun kirjoittamisen Lego Worldsin Windows-versio ilmaantui Steamin alennusmyyntiin parilla kympillä, joten päätin kokeilla, miltä se tuntuu pelikoneellani (i7-5820K, GTX 980). (Päätoim.huom. konsoleillekin peli maksaa uutena 30 euroa.)

Ja se muuten tuntuu aika paljon paremmalta, myös kaksinpelinä. Vaikka hidastelua toisinaan esiintyy, se ei ole lainkaan sellaista kuin Xbonen pelikokemuksen rikkova hyytyminen. Planeetalta toiselle sujahdetaan hetkessä, ja vaikka peli kerran kaatuikin, se myös käynnistyi heti uudelleen eikä mitään tietoja menetetty.



Mitä enemmän pelasin Lego Worldsia, sitä enemmän ymmärsin, että Oop!:n inspiroima haaveeni oli itse asiassa vähän haihattelua. En oikeastaan halua virtuaalisesti nysvätä mitään jättimäisiä hökötyksiä palikka kerrallaan. Minecraft täytti jo sen aukon aivan riittävästi, ja siinä palikat ovat Legoihin verrattuna jättimäisiä. Kun Legoista viedään niiden erinomainen käyttöliittymä – siis sormet ja fyysiset palikat –, menetetään samalla jotain olennaista.


Tämä havainto vie jossain määrin pohjaa koko Lego Worldsin ns. endgamelta. Tarkoitus on pyrkiä tilanteeseen, jossa koko universumi on täysin vapaasti käsiteltävissä, ja kaikki sitä ennen tehtävä on ikään kuin opettelua. Mutta koska en erityisesti edes kaipaa tätä, panen enemmän painoa sille, mitä muuta pelissä tehdään. Käytännössä tehtävät toistavat itseään kovasti jo alusta asti: hae tuolta, vie tuonne, käytä esinettä X. Toki rakennus- ja maalaustehtävissä saa halutessaan käyttää luovuuttaan, mutta mikään ei pakota siihen; kun minimimäärä palikoita on kasassa tai värjättynä, homma on pulkassa ja himoitun kultapalikan voi lunastaa.

Mutta sitä en silti kiistä, etteikö Lego Worlds parhaimmillaan ole ihan hauskaa. Pidin itse siitä enemmän kuin suurimmasta osasta kokeilemiani Lego Sitä ja Tätä -lisenssejä, ja kaksinpeli tyttären kanssa oli välillä hulvattoman hassua – myös siksi, että hieman kuivakka grindaaminen käy kaksin tuplanopeudella. Osa planeettojen teemoista on erittäin onnistuneita, osa taas tylsiä, mutta sopivasti sekoittelemalla tylsempiinkin sai eloa. Lapset jaksoivat kaksistaan nysvätä pitkäänkin vapaampien rakennelmien parissa, mutta lopulta Minecraft vei voiton heilläkin. Ottaen huomioon, että Lego oli kuitenkin se, mistä kaikki alkoi, tämä on joltinenkin pettymys.