Pari varoituksen sanaa. Jos aiot pysäköidä autosi marraskuun alkupuolella, älä hyvä ihminen pysäköi sitä Hartwall Areenalle. Jos tiedät varsin hyvin mitä siellä on silloin meneillään ja olet viemässä sinne aitoja tai yli-ikäisiä pikkupoikia, koeta olla päästämättä seuralaisiasi pelikauppaan, ennen kuin monsterikärrykuume on laskenut. On mahdollista, että marketin hyllyä komistaa tuolloin sekä nyt arvosteltava Monster Jam, että myös seuraava peli Monster Jam: Urban Assault. Kova julkaisutahti kertoo, että kyse on hittituotteesta. Arvostelumme yrittää huomauttaa, että kyse on lisenssipelistä, jonka tärkein ominaisuus on nimi.



Monster Jam on alansa suosituin tapahtuma. Jättiläismäisillä renkailla varustetut raskaat hirviökaarat kuten Grave Digger ja Monster Mutt suorittavat stuntteja ja tietenkin murskaavat allensa tavaraa, kuten tavallisia autoja. Tuhoaminen on hienoin videopelien aihe ikinä heti tappamisen jälkeen, mutta onhan se selvää, ettei ainakaan Wii-versiossa nähdä mitään erityisen mojovaa. Matalista ennakko-odotuksista huolimatta peli onnistuu kavahduttamaan rujoudellaan. PlayStation 2 julkaistiin 2000 ja muistaakseni vehkeellä pyöritettiin samana vuonna komeampia pelejä kuin tämä ylihintainen (40-50e) oheistuote, joka ei kuuluu edes alennuskoriin, vaan t-paitojen ja kaljatölkkihattujen viereen.

Ainoa tapa ohjata Wii-versiota on käännellä poikittain pideltävää kapulaa. Kuten aina, tällainen ohjaus vaatii totuttelua, mutta luonnistuu kyllä pienen harjoittelun jälkeen, vaikka tattiohjaus onkin tarkempi. Kapulan kehystäminen leluratilla kannattaa. Mario Kartin mukana tuleva Wii Wheel nostaa tunnelmia, ja saattaisi jopa parantaa peliä, mikäli kaasun tai jarrun voisi vaihtaa B-napille. Ohjauspuoli takkuaa pahasti niiden perusasioiden vuoksi, jotka erottavat monsterikaarat formuloista. Autot ovat isoja ja kömpelöitä ja jäävät helposti jumiin esteisiin, ahtaisiin väyliin ja toisiinsa. Kilpa-ajokentätkin ovat täynnä kamaa aidoista vesitorneihin, mikä tällä toteutuksella saa autot tuntumaan lällärikamalta. Esteet kyllä hajoavat, mutta usein niihin ajaminen saa "superraskaat monsterit" heittämään volttia, tai muuten vain suistumaan siltä reitiltä, jota pelaaja yrittää seurata.



Jos tämmöisen välttämättä tahtoo, syyn on parasta olla se, että jaetun ruudun monsteriralli maistuisi kavereillekin. Yksinpeli on niin kelvoton, että jonkun pitäisi punastua. Ajaminen itsessään voi olla kivaa vähän aikaa, tietyissä kentissä. Koska autot keikkuvat ja pomppivat herkästi, on erityisesti ohjaamonäkökulman käyttö aika veikeää – tietyissä kentissä. Veikeyden vastakohtana tietokone ei pelaa omaa peliään, vaan reagoi pelaajan tekemisiin. Jos oma ajo menee eeppisesti metsään usean minuutin ajan, ei hätää, tietokonekuskit saa nopeasti kiinni ilman nitrojakin. Jos sitä sitten seuraavalla kerralla ajaa täydellisesti samoissa olosuhteissa, ja vasta sitten vähän mokailee, tietokone pyyhältää saman tien ohi yhtenä viiden auton junana. Tällainen käytäntö torpedoi onnistumisen tunteet.

Enimmän aikaa kaahaillaan kilpaa kentissä, joissa on vaihtoehtoisia reittejä. Stadionosuuksissa yritetään aiheuttaa paljon tuhoa aikarajan sisällä, tai ajaa vauhdilla ahtailla, eli tuskallisilla radoilla. Kun tuhoaminen on pääasiana, pelin rajoittuneisuus näkyy niin, että suu alkaa pihistä: eikö messevämpää menoa nähty jo 90-luvulla?! Talon läpi ajaminen näyttää korttitalon kaatumiselta, ja melkein kuulostaakin samalta. Autojen äänet ovat vaisuja, ja jonkin bugin vuoksi oman auton surina vaimenee ohjaamonäkökulmassa liki olemattomaksi. Kärsitty vahinko ei vaikuta ohjaustuntumaan, ellei pyöriä irtoa kaksi.



Uudet haasteet avautuvat, kunhan sitä onnistuu pysyttelemään keskivaiheilla tekoälyjunaa. Peli myös rohkaisee tuhoamiseen ja lentokoneen leikkimiseen, sillä tällaisesta palkitaan pisteillä ja lopulta uusilla "maailmankuuluilla" monsterikärryillä, joilla on eroavaisuuksia kuin punaisella ja sinisellä neppiautolla. Temppuilu, tai siis sen yrittäminen on vihonviimeistä hommaa kontrolleilla, joiden kanssa saa tapella muutenkin. Kahdella tai useammalla pelaajalla Hirviö Marmeladilla on vielä jotain viihdearvoa leveissä kentissä, mutta piru vie, ennemmin veisin kaverin pilkkimään toukokuussa, kuin ehdottaisin toista erää monsterirallia satamalaiturin tapaisilla radoilla.