Wiillä oli Wii Sports, Wii U:lla Nintendo Land - ja varsinkin ensimmäistä pelattiin kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan, yksin ja kavereiden kanssa, bileissä ja illan istujaisissa. Samaan tarkoitukseen sopivat tietenkin myös “mikropeli”-käsitteen esitelleet WarioWaret, joiden hullunkuriset ja yksinkertaiset pelit aiheuttivat monia hauskoja hetkiä ja nauruntyrskähdyksiä. Nintendo Switchin 1-2-Switch -mikropelipaketti ei valitettavasti tule laitteen kanssa paketissa mukana, mutta sen perimmäinen tarkoitus on sama kuin Wii Sportsilla ja Nintendo Landilla: esitellä uuden konsolin uusia ominaisuuksia ja saada pelaajat koukkuun Switchin valtakuntaan. Ensimmäisessä se onnistuukin.


1-2-Switchissä on 28 mini/mikropeliä, jotka vaihtelevat sekä kestoltaan, laadultaan, että hauskuudeltaan. Ensimmäistä kertaa pelaaville niitä edeltävät varsin mukavat ja laadukkaat esittelyvideot, jotka johdattavat kunkin lajin tunnelmaan. Ehkä niihinkin olisi kaivannut vähän enemmän sekopäisyyttä. Kaikki pelit eivät ole alusta asti auki, mutta jo pienen pelisession jälkeen koko valikoima avautuu pelattavaksi.



Kaiken keskiössä ovat tietenkin Switch-konsolin reunoilta irroitettavat Joy-Con-ohjaimet, jotka tunnistavat liikettä, tärisevät supertarkasti ja näkevät vähän eteensäkin. Valikoiman parhaasta päästä onkin “Ball Counting”, jossa pelaajien pitää ohjainta hiuksenhienosti kallistelemalla tunnistaa, kuinka monta “palloa” sen “sisällä” on. Kyseinen laji on myös selvästi esittelyareena tälle HD-rumble-ominaisuudelle ja toivotaan, että joku peli sitä vielä jossain vaiheessa järkevästi hyödyntää.


Ennen kuin kerron muista peleistä/demoista, on sanottava, että 1-2-Switchin myötä tulee melko aikaisessa vaiheessa esiin myös yksi Switchin isoimmista tuskista. Suunnilleen joka toinen pelilajike suosittelee, että ohjaimiin liitetään rannenauhat ja joka toinen, että ne irrotetaan. Ne eivät valitettavasti ole taattua Nintendo-laatua, vaan vielä parin viikonkin jälkeen ainakin minun yksilössäni niin tiukat irroittaa, että useimmilla kerroilla toimenpiteessä teloo peukaloaan. Superärsyttävää. Talon nuoriso oppi irroituksen salat kohtuullisen nopeasti, mutta aina välillä tarvitaan isän apua. Kerran peli myös kaatui, mutta muuta vikaa minun Switch-yksilössäni ei ole ollut.

Omaksi suosikikseni 28 lajin valikoimasta muodostui lännen kaksintaisteluita pienellä twistillä emuloiva “Fake Draw”, jossa pelaajat asettuvat vastakkain. 1-2-Switch suositteleekin, että useita minipelejä pelattaisiin vastustajan silmiin, eikä tv-ruutuun tuijottaen - se lisää mukaan oman tunnelmansa ja onkin ehkä pelikokoelman jännin jekku. Fake Drawssa kertojan ääntä kuunnellen pitää nopeasti “vetää aseensa ja laukaista”, eli nostaa Joy-Con lantioltaan ja painaa liipasinta. Kertoja ei kuitenkaan sanokaan “valmiina, paikoilla, tulta”, vaan voikin sanoa vaikka tyyliin “Ready…….Steady…..Fish!”. Väärän sanan aikana ei saa tietenkään aseitaan laukoa. Monia “ähhhh”-ilmeitä ja hekottelua seurasi.




Rytmi- ja tanssipelit eivät 1-2-Switchissä oikein vakuuttaneet, vaikka ne WarioWareissa ovatkin yleensä sitä hauskinta settiä. Baseball ja Beach Flag jäivät suorituksen osalta vähän hämäriksi, eikä suurta osaa lajeista tullut kokeiltua enää parin kerran jälkeen - ennen kuin sai taas kotiin uuden vieraan, jolle Switchiä halusi esitellä. Paremmasta päästä settiä olivat myös Table Tennis sekä Sneaky Dice, joka sekin tosin nojaa enemmän pelaajien omiin huijauskykyihin, kuin itse videopelilliseen sisältöön. Sopivassa seurassa (ja ehkä hiprakassa) hupaisia lajeja ovat myös maidonlypsäntä Milk sekä sampanjapullon vatkaus Soda Shake, jotka sivullisten silmissä saattavat saada kaksimieliset ajatukset nousemaan mieleen.

1-2-Switch on yli 50 euroa maksava pelikonseptikokoelma, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla ilmainen, tai ehkä pitkin hampain kympin satsi. Siinä ei ole mitään yksinpelattavaa (syöntikisaa lukuunottamatta), ei pelillistä syvyyttä, eikä paljon mitään, mikä saisi sen samassa porukassa ottamaan montaa kertaa uudelleen esiin. Kyllä peli yhdeksi viihdykkeeksi kotibileissä kelpaa, mutta silloinkin veikkaan, että sisäiset lännenmiehet ja -naiset herättävä reaktiotesti Quick/Fake Draw on se, mitä pääasiallisesti pelataan. Onneksi on Zelda.