Torment: Tides of Numenera on henkinen jatko-osa vuoden 1999 roolipeliklassikolle Planescape: Torment. Vuonna 2013 peli sai kaikkien aikojen onnistuneimman joukkorahoituksen Kickstarterissa yli 4 miljoonan dollarin voimin. Pelin piti valmistua 2014, mutta se näki lopulta päivänvalon vasta 2017. Kyseessä on siis veteraaniroolipelaajien hartaasti odottama tekele.




Itse en ole koskaan pelannut Planescapea, joten aloitin pelin täysin ummikkona. Tormentin maailma mukailee Monte Cookin pöytäroolipelin, Numeneran, pelimekaniikkaa ja maailmaa. Peli sijoittuu hyvin hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa tekninen kehitys on edennyt niin pitkälle, että maallikon silmään se muistuttaa jo taikuutta.

Tuossa maailmassa eräs mystinen nero päättää huiputtaa kuolemaa tekemällä itselleen yhä uusia ruumiita asuttaviksi. Hänen siirtyessään uuteen ruumiiseen, edellinen keho saa kuitenkin itselleen uuden tietoisuuden. Kun mies on aikansa jatkanut tahattomien jälkeläistensä syytämistä maailmaan, hän saa lempinimen Changing God. Erään tällaisen kuolemattomuuden sivutuotteena syntyneen henkilön rooliin pelissä sitten hypätään. Kaiken lisäksi kuolemattomuutta tavoitteleva isähahmo on jokseenkin välinpitämätön lapsistaan. Samalla hän on pahaksi onneksi suututtanut kuolemattomuus-kikkailuillaan suuren, muinaisen, transedentaalisen hirviön, joka yllättäen aiheuttaa ongelmia kaikille.




Heti alkumetreillä pelaaja törmää valtavaan, lähes uuvuttavaan tekstimäärään. Pelin ylhäältä päin kuvattu ja hyvin pelkistetty graafinen ilme on vain suuntaa antava, todellinen juonen ja tapahtumien eteneminen käydään tekstin avulla. Ja sitä riittää. Kun tähän vielä lisätään Numeneran lennokas maailma, on pelaaja aluksi helposti hukassa. Voisin kuvitella, että moni hetken mielijohteesta pelin hankkinut luovuttaa jo tässä vaiheessa, mutta toisaalta joillekin pelaajille tekstipohjaisuus on juuri se juttu.

Kuitenkin yllättävän nopeasti maailma aukeaa pelaajalle kaikessa syvyydessään. Hahmojen välinen dialogi on kirjoitettu hyvin ja outo unenomainen maailma onnistuu pitämään pelaajaa otteessaan. Tormentin paras puoli onkin sen syvä ja monimuotoinen maailma. Tekemistä ja tutkimista riittää uskomattoman paljon. Toisaalta tämä voi kiristää välillä hermoja, kun jokainen maailman orpolapsi haluaa kertoa sinulle oman kurjan menneisyytensä.




Kuten kunnon roolipelissä, niin myös Torment: Tides of Numenerassa tekemäsi päätökset vaikuttavat pelin kulkuun. Kuitenkaan pelissä ei ole kyse yksinkertaisesta hyvä/paha-asetelmasta, vaan siinä on viisi eri väriä, jotka edustavat erilaisia luonteenlaatuja. Näitä värejä pelaaja kerryttää tekemällä päätöksiä ja lopulta dominoivat värit vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten muut sinuun reagoivat.

Torment pyrkii rikkomaan roolipelien kliseitä. Pelin voi päästä melkein kokonaan väkivallattomasti läpi, osa kantamistasi esineistä voi heikentää sinua tai jopa tappaa sinut ja klassista hyvä/paha-asettelua ei juurikaan ole. Kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin mekaniikka koskee kuolemista. Pelissä ei aina suoranaisesti kuole, vaan pelaaja voikin joutua oman aivomyrskyisen mielenmatriisinsa sisään seikkailemaan oudossa labyrintissä. Tuossa oudossa maailmassa voi saada uusia tehtäviä, edistää mahdollisesti juonta ja niin edelleen. Oli viihdyttävää huomata kuinka epäonnistuminen johti välillä mielenkiintoisempiin tuloksiin kuin onnistuminen.




Pelin potentiaali on valtava. Kuitenkin tuntuu, ettei kaikkia pelin mullistavia ideoita ole hiottu loppuun asti. Torment: Tides of Numeneraa vaivaa paha keskeneräisyyden tuntu. Aluksi jännittävältä tuntunut kuolemiskokemus tarkoittikin sitä, että kun hahmoni kuoli, hän heräsikin suoraan aivolabyrinttinsa uloskäynnin luota. Myöskin hienostunut moraalimekanikka oli niin hienostunut, etten edes oikeastaan huomannut miten se vaikuttaa pelin kulkuun.

En myöskään kiinnittänyt omiin varusteisiini juurikaan huomiota, esimerkiksi takkia vaihdoin koko pelin aikana kerran. Mitä taisteluihin tulee, onneksi pelissä pystyi kiertämään niistä suurimman osan, sillä ne olivat puuduttavan kömpelöä sekasotkua. Vastustajat törmäilivät seiniin tai pyörivät paikallaan, kun taas pelaaja itse saa kärsiä sekoilevasta kamerasta ja päällekkäin ilmestyvästä tekstistä. Osittain voin syyttää laiskaa PS4 -käännöstä, joten peli varmasti paranee ensimmäisten päivitysten iskiessä. Ainakin vielä tässä vaiheessa taisteleminen vaatisi hiirtä toimiakseen kunnolla.


Muita ongelmia ilmeni tallentamisen ja latausaikojen kanssa. Pelin autosave tuntui toimivan epäloogisesti ja kerran jäin jopa tilanteeseen, josta en päässyt eteen, enkä taaksepäin. Latausaikoja piti ihan kellottaa, yksi minuutti menee kun peli latailee yhden kaupan sisätilaa. Täysin oman mainintansa ansaitsee pelin äänimaailma. Jostain syystä pelin kehittäjistä on ollut nerokas idea jättää pelin äänimaailman taustalle lähes kokoaikainen mystinen ja varsin korkeataajuuksinen ulina. Harvoin olen pelannut peliä, joka on miellyttävämpi ilman ääniä.



Torment: Tides of Numenera on ristiriitainen kokemus. Missään vaiheessa en palannut riemulla pelin pariin. Toisaalta koin sen parissa myös hienoja hetkiä. Oli hauskaa saada oma kultti ja hoitaa itsensä pelkästään puhumalla pois tilanteesta kuin tilanteesta. Kuitenkin tekniset ja pelimekaniikkaan liittyvät ongelmat häiritsivät kokemusta.


Peli saisikin paljon anteeksi jos tarina olisi timanttia, mutta siitä huolimatta että pelin tarinallinen sfääri käsittää lähes yhtä paljon tekstiä kuin Dostojevskin Rikos ja Rangaistus, ei pelin juoni lopulta nouse kuin keskivertoa paremmaksi. Tides of Numenerassa varsinkin hahmot jäävät ohuiksi. Maailmasta muodostuu silti hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus ja lopulta Torment onkin maailmavetoinen roolipeli.

PS. inXile on luvannut peliin ainakin ruudunpäivitystä parantavan päivityksen jo tämän viikon aikana.