Ei yhtä ilman toista. Tämä pätee paitsi jatko-osiin, myös suosittujen pelien seuraajiin: 2010 ilmestynyttä God Eateria on rinnastettu Capcomin Monster Hunter -sarjaan tämän niinikään houkutellessa pelaajia hirviönlahtauksella ja pikkunippelien viilauksella. Molemmat sarjat ovat tulleet viime vuosina tutuksi etenkin käsikonsoleilla. Tällä kertaa tarkastelussa on God Eater 2: Rage Burstin PS4-versio, mutta jos jo tuorein Monster Hunter aiheutti allekirjoittaneessa enemmän nikottelua kuin metsästyshuumaa, voiko God Eater pystyä parempaan? Meneekö makuni vieläkään japanilaisten kanssa yksiin? Onko elämä taas tuskan aihio?




Lyhyt vastaus edellisiin on kyllä, kyllä, ei (kyllä). Taannoinen Monster Hunter Generationsin kahlaaminen oli oikeastaan täydellistä valmistautumista God Eater 2: Rage Burstille, sillä jälkimmäinen kiteyttää näiden pelien selkeimmät nyanssierot. Näistä nyansseista on tehty myös internetin raivoisammat makukiistat, pelit kun eivät missään nimessä ole hiilikopioita toisistaan: molemmissa ehkä luodaan hahmo jonka elämäntehtävä on niitata erilaisia hirviöitä sukupuuton partaalle, mutta tärkeämpää on kysyä miksi ja miten. God Eater 2: Rage Burstissa pelaaja liittyy Blood Unit -nimiseen erikoisjärjestöön, jonka leivissä paitsi pelastetaan postapokalyptistä maailmaa, myös tuijotellaan tissejä ja jauhetaan tiimikaverien kanssa shaibaa.

Jos Monster Hunter siis luottaa lämminhenkiseen fantasiaan ja eräjormailuun, läväyttää God Eater 2 framille paitsi kromia ja terästä, myös kaikki japanilaisen populaarikulttuurin kliseet. Visuaalisesti peli muistuttaakin geneeristä seikkailua, jossa toimintakohtausten väliin satuillaan God Arc -nimeä kantavista aseista, mutatoituvista luodeista ja punaisesta happosateesta. Aivot kannattaakin kääntää jo alussa näytönsäästäjälle, sillä on aika vaikea saada vakavasti otettavaa draamaa sotilastukikohdasta, jonka käytävillä juoksentelee läjä kyseenalaisesti pukeutuneita teinejä ja ainakin yksi paikallinen poptähti.


Vaikka juoni olisi tuubaa, sellainen joka tapauksessa on. Tämä on oleellista sikäli, että se mahdollistaa toisaalta sosiaalisten suhteiden hyödyntämisen myös pelattavuuden saralla: toisten hahmojen kanssa hengaamisesta saa lisäbonuksia, ja taistelussa yhteiset linkit boostaavat kykyjä. Perinteinen moninpeluuoptio on tietysti myös tarjolla, mutta virtuaalistenkin kaverien läsnäolo lisää tusinamissioiden rämpimisen motivaatiota kummasti. Niitä tusinamissioita nimittäin riittää, kuten rinnastuksesta Monster Hunteriin voi kenties päätellä – animekuoren ei kannata antaa hämätä, sisimmässään God Eater 2: Rage Burst kun on yhtä hinkutuksentäyteinen grindauspeli kuin kilpailijansa.



Pääpaino on siis toiminnalla, joka on rytmitetty missioiksi. Vaikka valtaosa kentistä on tarkkaan rajattuja ja usein aika itseään toistavia, saa pelaaja pitkälti vapaat kädet joukkotuhon toteuttamiseen. God Arc -varusteista voi valita mieleisensä kombinaation erilaisista melee- ja tuliaseista sekä kilvistä. Näitä voi tietysti edelleen luoda, kehittää sekä etenkin tehostaa taisteluista mukaan tarttuvilla osilla. Kun mukaan ympätään vielä läjä elementaalivahvuuksia ja -heikkouksia sekä erilaisten materiaalien näpertely, paukkuu kustomointibingo sellaisella vauhdilla että heikommat mummot sinkoutuvat auttamatta kyydistä.


Itse taistelussa voi niinikään valita haluamansa kaltaisen strategian. Tuliaseiden verottama palkki asettaa oman haasteensa esimerkiksi turvallisen välimatkan päästä tähtääville, mutta onneksi haulikko soveltuu lähitaisteluun siinä missä miekka moukarikin. Mätsäämällä tiiminjäsenille asetetut kyvyt voi taistelu olla ohi hetkessä tai muuttua väärän elementaalin kohdalla vuolemiskisaksi. Taistelun kulkua onkin syytä seurata, vaikka suurimman osan ajasta haaste pysyttelee varsin maltillisena. Toisaalta isoissa vihollisryhmissä voi huolimattomampi ottaa lukua, sillä melskeen keskellä kamera on usein kiinnostuneempi vastustajan tyrästä kuin oikeasta ilmansuunnasta.

Selvimmän pesäeron God Eater 2 tekee Monster Hunteriin juuri nopeatemposuudellaan. Harva perusmissio suoranaisesti häikäisee monipuolisuudella, mutta toiminta on parhaimmillaan räjähtävän mukaansatempaavaa. Tässä päästään jälleen nyanssierojen äärelle, sillä God Eater 2:n pää edellä -metodi voi tutoriaaleihinsa tykästyneitä myös hirvittää. Valtaosa informaatiosta on piilotettu sekavien valikoiden taakse, jossa yksi termi hädin tuskin erottuu toisesta. Kokeilun ja erehdyksen kautta kokonaisuus lopulta selkeytyy, mutta etenkin alussa sekä kykyjen että varusteiden kustomointia harjoittaa käytännössä sokkona. Onneksi pelin jumalmytologiasta ammentavasta nimistöstä löytyy läjäpäin Kalevala-viittauksia (!), joten ensimmäiseksi itse luoduksi leipäveitseksi voi valikoida itsevarmasti mm. Vainamoisen.




Oli sitten dynaamisen räimeen tai Monster Hunterista tutun, strategisemman toiminnan ystävä, God Eater 2: Rage Burstilla on silti kirjaimellisesti koko puolellaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että iso toiminta kuuluu aina isolle ruudulle, joten PS4-versiossa päästään ainakin asian ytimeen. Toisaalta skaala tarkoittaa myös väistämättä sitä, ettei peli ole yhtä komea kuin vaikkapa Monster Hunter Generations. Yksityiskohtaisuus uhrataan kliinisille taustoille ja tylsille hahmodesigneille, joskin vihollisten joukosta löytyy hyvinkin kummallisia Aragami-hirviöitä. Näiden kierrätyskään ei ota niin paljon pattiin, kun mission vetäisee läpi alle kolmasosassa sille varatusta ajasta. Tarinamoodin lisäksi pelistä löytyykin lukemattomia lisätehtäviä, joissa vaikeustasoa nyitään tarkoituksella haastavammaksi.

Oikeastaan jatkuva vertaus Monster Hunteriin on lopulta turha. Yhtenevyyksistään huolimatta kyseessä on kaksi hyvin erilaisen koulukunnan peliä, eikä God Eater 2: Rage Burst sekään tule voittamaan kaikkia puolelleen. Vaikka itse suosisin heittäytymistä ja rivakkaa etenemistahtia, ei niistä toisaalta jää mitään kovin mieleenpainuvaa. Iso osa pelattavuuden jippoja hukkuu sekamelskan alle, eikä toiminta koskaan saavuta maksimaalista huippuaan, juonesta puhumattakaan. Jos kuitenkin kaipaa elämänsä hirviökinkereitä ja Monster Hunterin kaltaiset pelit tuntuvat liian suurelta ajankäytölliseltä investoinnilta, tarjoaa God Eater 2: Rage Burst paitsi tarttuvaa viihdettä, myös yhden nenäliinaan pukeutuneen neiti-ihmisen. Ja ne isänmaalliset nimet.

Torilla tavataan!