Kun kerrottiin, että Guitar Hero saapuu myös Nintendo DS:lle, käynnistyi interneteissä heti valtava kuhina siitä, miten peli tultaisiin toteuttamaan. Aika lähellekin jotkut arvauksessaan osuivat, kun näkivät sielunsa silmin koneen GBA-paikkaan kytkettävän lisälaitteen, jonka nappuloilla peliä pelataan. Paketissa tulee myös adapteri moisen vekottimen liittämiseksi vanhempaan ja uudempaan DS-malliin, sekä tavallista vahvempi kitaraplektra kosketusnäytön raaputteluun.



Näin toteutettu käyttöliittymä ei juuri kehuja saanut ensikokeilun jälkeen, mutta kun löysi sopivan asennon ja asetteli konsolin sopivasti vatsan päälle, muuttui pelaaminen siedettäväksi. Isokouraisemmalle, kuten meikäläinen, ei tuntunut kuitenkaan täysin sopivaa sormien asentoa löytyvän millään. Vähänkin pidempi pelisessio muuttui väistämättä kivuliaaksi, kun pikkurilliä joutui taivuttamaan epäluonnekkaaseen asentoon. Pohtia kuitenkin pitää, että miten muuten peli-idean olisi sitten voinut pikkulaitteelle sovittaa? Pelimekaniikka säilyy kuitenkin alkuperäiselle uskollisena.

Väistämättä tästä versiosta karsiutuu myös pois se oikea rokkitähtifiilis, mikä on 'oikean' Guitar Heron suurin vetonaula, ainakin omalla kohdallani. Vaikken osaa aidolla kitaralla soittaa kuin kahta sointua, tuntuu GH:n soitto parhaimmillaan siltä, että olen oikea kitarasankari. Pikkuruudun raapiminen ja käden oudosti kohollaan pitäminen ei luo lainkaan oikeaa tunnelmaa ja latistaa Guitar Heron 'pelkäksi' rytmipeliksi, jossa on mukana neljän napin näppäimistö.

Eniten ongelmia pelaamisessa aiheutti Star Powerin aktivointi, mikä on varmaan pelitesteissäkin huomattu, sillä sen voi tehdä usealla tavalla. Lähipiiriä näistä keinoista kummastutti eniten mikrofoniin huutaminen, mutta yleisissä tiloissa voi turvautua myös nappien painamiseen. Se vaatii kuitenkin sen verran sormivikkelyyttä, että yleensä muutama nuotti valuu ohitse.



Graafisesti GHOT pyrkii tietenkin noudattamaan isoveljiensä asettamia latuja koneen tekniset rajoitukset huomioon ottaen. Monessa pelissä toinen DS:n ruuduista on alistettu staattiseksi inventaario- tai pisteruuduksi, mutta Guitar Hero On Tourissa molemmat ruudut ovat täynnä elämää. Lievästi polygonikadosta kärsivät hahmot soittelevat lavalla kiitettävän komeasti, vaikkeivat juuri musiikin tahdissa heilukaan ja kosketusnäyttö kitarankielineen kuhisee efektejä. On laitteella toki yksittäisesti hienompaakin nähty, mutta taas pitää ottaa huomioon sekin, mitä kaikkea peliin on mahdutettu.

Kiitettävästi kaikki jokaiselta Guitar Hero -peliltä odotettavat ominaisuudet ovat mukana: uramoodi, useita esiintymispaikkoja, asuja, kitaroita, uusia pelihahmoja, harjoitus- ja opetustilat ja niin edelleen. Verkkopeliä ei ole, mutta muita pelaajia voi kyllä haastaa, tai pelata heidän kanssaan yhteispeliä. Guitar Duelissa on keksitty lisäkäyttöä DS:n ominaisuuksille, kun vastustajan tuleen sytyttämän kitaransa voi sammuttaa mikrofoniin puhaltamalla tai irronneen kielen kiinnittää uudelleen kosketusnäytön avustuksella.

Pelimoduulille on ahdettu 26 kitaroitavaa kappaletta, joista mieleenpainuvimpia ovat Santanan Black Magic Woman, KISS:n Rock and Roll All Night ja tietenkin Twisted Sisterin We're Not Gonna Take It. Sen enempää jättihittejä ei soittolistalta juuri löydykään, vaikka isoja nimiä siellä lymyileekin. Kaiken kaikkiaan kappalevalikoima asettuu kategoriaan 'ihan OK', muttei aiheuta suuria riemunkiljahduksia.



Hifikorvia kiinnostanee pelin äänenlaatu, jota ei siinä kontekstissa voi juuri kehua. Tärkeintä kuitenkin on se, että musiikeista saa riittävästi selvää niitä soitellakseen. Liikaa ääni ei puuroudu, mutta äänentaso heittelee jonkin verran. Kuulokkeiden käyttö auttaa asiaa.

Guitar Hero On Tour on varmastikin suunnattu jo valmiiksi GH-addiktoituneille, sillä on vaikea kuvitella, että kukaan tätä kautta sarjan pariin innostuisi. Rytmipelejä ei kyllä toisaalta ole aivan hurjasti koneelle tarjolla, mutta Elite Beat Agents vie kyllä taskusarjassa voiton.

Ei GHOT:ta voi kuitenkaan syyttää siitä, että se olisi vain yksinkertaistettu versio isommasta pelistä käsikonsolille kutistettuna. Siitä voi aistia, että kehittäjän puolelta on tehty kaikki, mitä pelialustan huomioon ottaen voi aiheesta yleensä tehdä - jopa hieman sitä äärirajoilleen venyttäen. Lopultakaan se ei kuitenkaan ole kovin nautittava pelikokemus, mutta yrittämisestä täytyy antaa plussaa.