Tosipelaajien (tm) mielestä pelikonsolit ovat luonnollisesti kauhein mahdollinen asia, ja ne on suunniteltu ainoastaan tyhmentämään ennestäänkin tyhmää suurta yleisöä. Näissä piireissä onkin otettu varmasti nitroa roppakaupalla, kun Sid Meier, eräs PC-pelaamisen profeetoista, on peräti itse tuomassa Civilizationia, vuoropohjaista strategiaeepostaan, näille helvetinkoneille.

Ja pahenee vaan. Civilization Revolution on juurikin tyypillinen "konsolityhmennys": grafiikka on isoa ja värikästä, kontrolleita on yksinkertaistettu, pelaajalle juttelevat neuvonantajat ovat piirroshahmomaisia karikatyyrejä ja verrattuna uusimpiin PC-painoksiin on pelistä karsittu runsaasti numerotietoja. Todellinen pommi tulee kuitenkin tässä: CivRev on hyvä peli.



Civilization alkaa olla sellainen osa peliyleissivistystä, ettei sen juonta juuri kummemmin tarvinne käsitellä. Tarkoitus on johtaa kansakunta historian alkuhämäristä avaruuden valloitukseen asti, tai vaihtoehtoisesti pommittaa muut kansat täältä iäisyyteen jo ennen sitä. Voiton voi toki ottaa myös pelkillä kulttuuripisteillä tai rahalla. Alkuperäisen Civilizationin dominaatiovoitto vaati kaikkien vihollisten tuhoamista, Revolutionissa tavoitetta on lievitetty siten, että pääkaupunkien haltuunotto riittää.

Kolmiulotteisuuden ja kivan, Settlers-vaikutteisen ulkoasun alla ruutupohjainen toiminta on ennallaan. Yksiköille saa helposti annettua reittejä, joihin ne mönkivät omaa tahtiaan vuorojen kuluessa. Kaupunkien kehitystä ohjataan olkanapeista aukeavasta valikosta. Myöhempiä tietokoneversioita pelannut jää välittömästi kaipaamaan mikrotusta vähentävää työlistaa, mutta muuten pelaaminen sujuu vaivattomasti.

Maailmanhistorian kehitysvauhtia mukaillen ensimmäiset vuorot ovat satojen vuosien mittaisia, kun taas nykyaikana edetään vuoden-parin jaksoissa. Uudet yksiköt ja maantiet sekä rautatiet helpottavat joukkojen siirtelyä - mutta myös vihollisen joukkojen liikkeitä, mikä on hyvä pitää mielessä. Kaiken karkkigrafiikan alla on siis edelleen se erinomainen Civilization, jota muistan 14-vuotiaana tahkonneeni kakskasikutosella läpi yön. Myönnytyksiä nykyaikaan on toki tehty mm. siten, että kaupunkeihin ilmestyy suurmiehiä pelimenestyksen myötä, tekniikan kehitys on yksinkertaisempaa, taistelut on animoitu ja pelaajaa palkitaan avokätisesti osatavoitteiden saavuttamisesta.



Etukäteen kenties suurin epäilyksen aihe, eli joukkojen siirtely ja valikoiden käyttö konsolin pad-ohjaimella, on lopulta huolista pienin. Maailman selkeän ruuturakenteen vuoksi on hyvin yksiselitteistä liikkua palikka kerrallaan, ja reiteistä näkyy selvästi, montako vuoroa loppuun pääsemiseen kuluu.

Sen sijaan ainakin vaikeusskaalan alapäässä muun kuin sotilasvoiton eteen saa tehdä tosissaan töitä, sillä AI-pelaajat paitsi kerjäävät turpaansa jatkuvasti, myös ottavat turpaansa hyvin helposti. Vaikeinta on siis vastustaa kiusausta jyrätä muita samalla, kun valmistelee sitä muunlaista voittoa. Aiemmin Civiä harrastaneille suosittelen ainakin Chieftain-tason täydellistä ohittamista - joukkojen 100% hyökkäysbonus tekee taisteluista lähinnä komediaa, ja AI:n tahalliset virheet vievät lopun hohdon. Lopussa myös joukkoja ja rahaa on niin paljon, ettei pelaaja ehdi tehdä niillä mitään järkevää.

Jotenkin CivRev kuitenkin onnistuu ainakin osittain toistamaan juuri sen ensimmäisen Civin huikean koukuttavuuden. Ennen kuin huomaakaan, oman kansan seikkailut alkavat kiinnostaa ja kaupunkien kehittäminen maistuu makealta. Revolution välttää mainiosti sen paperinmaun, joka alkoi jo hieman vaivata PC-versioita ykkösosaan tottuneen silmissä. AI on ehkä hiukan liian helppo, mutta ainakaan se ei käy jatkuvasti päälle kuin ilmaisen Civ-variantti FreeCivin tekoäly - pelaajalle jää aikaa paneutua valtakuntaansa.



Luonnollisesti kiinnostava osa peliä on verkkopeli internetin yli. Ilmainen FreeCiv on sekin huikean hauskaa, mutta pelit venyvät helposti useiden kuukausien mittaisiksi. CivRevin nopeammalla pelitempolla ajatus muutaman tunnin mittaisesta maailmanvalloituksesta tuntuikin kovin polttelevalta.

Ennen kuin todellisuus iski. En tiedä, miten asia pitäisi esittää niin, ettei Sony Defence Force olisi taas kimpussani, mutta PS3:n nettiyhteyden ja itse pelin sekoilut estivät jälleen kerran verkkopelistä nauttimisen. Pelin patchaaminen oli ensimmäinen kärsimysnäytelmä, vaivaisen 30 megatavun pakettia odoteltiin vartin verran. Sitten jostain käsittämättömästä syystä en pystynyt liittymään kuin noin kymmeneen prosenttiin avoimista peleistä, ja avoimien matsien määrän ollessa noin 5-10 kpl pelimuotoa kohti tämä muodostui aika pian ongelmaksi. Tämä siitä huolimatta, että samaa nettiyhteyttä käyttävät muut konsolit toimivat täysin moitteetta. Kun lopulta sain hostattua pelin itse ja jopa jonkun liittymään siihen, tämä reilu kaveri jaksoi pelata oikein yhden vuoron ennen quittaamistaan pelistä. Toisella yrityksellä pääsimme kanssapelaajan kanssa jo noin 10 vuoroa eteenpäin, kunnes peli heitti takaisin PS3:n päävalikkoon (ja käytössä oli versioon 1.20 patchattu peli). Liityttyäni lopulta onnistuneesti toisen hostaamaan peliin päästiin pelaamaan jo parituhatta vuotta, ennen kuin koko konsoli jumittui totaalisesti - edes yleensä toimiva PS-näppäin ei reagoinut millään tapaa. Tässä vaiheessa luovutin. "Powered by GameSpy" ei kovasti lohduttanut, kun systeemi ei toimi. Sen verran, mitä ehdin pelata, peli oli viihdyttävää, ja langan päässä oleva ihminen lyö luonnollisesti aina tekoälyn kaikin puolin.



Civilization Revolution osoittaa, että pelistä voidaan tehdä kevytversio pilaamatta sitä. Revolution leikkaa liikarasvat pois juuri sopivista kohdista, jotta pelin mainioksi osoittautunut ydin pääsee tekemään taikojaan. Kuten useimmat loistopelit, ei Civilization ole lopulta mitenkään monimutkainen, joten sen opetteluun ei kulu kauan - osaamiseen taas sitten kuluukin. Revolutionissa on mukana yksiköiden järjestely armeijaksi, varsin monipuoliset hyökkäys- ja puolustusbonukset sekä historian eri aikakaudet, joten vaikka kyseessä ei olekaan mikään täysiverinen strategiapeli, toimii se monelle hyvänä johdatuksena olohuonekenraalin ammattiin - toisille, kuten minulle, taas mukavana muisteluhetkenä nuoruuden suosikkipelin parissa.