Vuosijuhlat ovat siitä mukavia, että niitä voi viettää vaikka joka vuosi, tai ainakin muutaman vuoden välein. Kun siis on vastikään päästy juhlistamasta Space Invaders -pelin 25-vuotista taivalta ja viimeisetkin 25th Anniversary -pelit on saatu putsattua alelaareista, onkin aika siirtyä juhlimaan saman pelin 30-vuotissynttäreitä!

No, totta puhuen, onhan Space Invaders historiallisesti merkittävä peli. Se oli eräs 70-luvun lopun supermenestyksistä, jotka siivittivät pelialan marginaalihuvista massojen viihteeksi, ja Atari 2600 -versio oli eräiden tulkintojen mukaan maailmanhistorian ensimmäinen "killer app", nelinkertaistaen konsolin myynnin. Taito-niminen yrityskään tuskin olisi ihan sitä mitä nykyisin ilman tätä megahittiään. Eikä firma ole varsinaisesti jättänyt tätä kertomatta, sillä avaruusmömmöt ovat esiintyneet firman tuotteissa tasaisin väliajoin.



Se, mikä näissä lukemattomissa Invaders-versioinneissa on ollut ongelmana, on itse peruspelin ääretön yksinkertaisuus. Avaruusalus, suojat, ylhäällä vihollisia, siinä kaikki. Koska ilmeisesti jopa Taitolla on ymmärretty, että tismalleen samaa peliä ei voida lapioida vuodesta toiseen myynnin hieman kärsimättä, on tällä kertaa jopa maltettu kehitellä uudenlaista pelielämystä. Aiemmat yritykset pelisuunnan vaihdoksista ja näkökulman muutoksista ovat olleet enemmän tai vähemmän karmaisevia, joten nyt on palattu perusasioiden äärelle: alus liikkuu ruudun alalaidassa vain vaakasuunnassa, vihulaiset tulevat päälle joukoittain, ja välillä ruudulla vilahtaa emoalus, jonka ampumalla saa joko erityisen paljon pisteitä tai muuta bonusta.

Tämän perusasetelman jälkeen onkin sitten otettu kiitettävästi vapauksia. Tuhotut viholliset pudottelevat pallukoita, joista saa aktivoitua leveämmän tulituksen, todella munakkaan lasersäteen, pommeja sun muuta. Vilkkuvan emoaluksen pudottaminen aktivoi bonuskierroksen, jolla tavoite on ampua tietty määrä avaruushyökkääjiä. Muutaman tason välein otetaan mittaa lähes koko ruudun kokoisesta ölliäisestä.

Mustavalkoinen tausta vihreällä väripleksillä on muuttunut värikkääksi - jopa vähän liiankin värikkääksi - taustagrafiikaksi, jossa vilisee kulloinkin voimassa olevaan pelitilaan liittyviä avainsanoja. Alkuperäisen SI:n alieneiden ahdistava jurnutus on korvattu tekno-soundtrackilla, joka yhdessä muiden ääniefektien kanssa tuo hakematta mieleen jumalpeli Rezin. Lopputuloksena on peli, joka sopii erinomaisesti taskukonsoleille - yhtään isommalla ruudulla moinen efektitykitys saisi varmasti aikaan vielä voimakkaampaa pahoinvointia.



Kenelle Space Invaders Extreme sitten on tarkoitettu? Vaikka peliä on monimutkaistettu, se tuskin edelleenkään vetoaa nuorimpiin nykypelaajiin. Toiminta on kuitenkin niin yksipuolista, että pitää osata arvostaa Space Invadersin sisäistä neroutta siitä nauttiakseen. Kokeneelle pelaajalle taas peli on turhan helppo. Vaikka suojat on poistettu (ja osin siirretty vastapuolelle), ammuksia on varsin helppo väistellä, eikä toiminta juuri muuksi muutu pelin kuluessa. Värikäs tausta aiheuttaa tarpeetonta sekaannusta ja silmien väsymistä, mikä johtaa melkein useampaan kuolemaan kuin vihollisten aggressio sinällään.

Siltikin haluan päättää arvostelun positiiviseen sävyyn. Vaikka SIE ei onnistukaan parantamaan alkuperäistä peliä kaikin osin, se ainakin yrittää, mikä on enemmän kuin useimmat viitsivät tehdä. Kovalle Avaruushyökkääjien ystävälle peli on varmasti hankinnan arvoinen, muillekin retrokärpäsen puremille suosittelen vähintään kokeilua.