Marraskuusta on vuosien saatossa kehittynyt virallinen Call of Duty -kuukausi. Vaikka sarjan kultakauden käynnistäneestä Modern Warfaresta tulee tänä syksynä kuluneeksi jo yhdeksän vuotta, ei Activisionin lypsylehmä osoita hiipumisen merkkejä. Infinity Wardin kehittämä Call of Duty: Infinite Warfare oli syy lennättää toimittajia Lontoon nurkille pelaamaan tuoreinta teosta kolmen päivän ajaksi (siksi myös ruutukuvat ovat promootiotavaraa, ei itse otettuja).




Infinite Warfaren tulevaisuuteen sijoittuva kampanja tuo mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia. Länsimaalainen sotatekniikka on päässyt siihen pisteeseen, että luonnonvarojen ja sotalaivojen kanssa on päädytty avaruuteen. Massiivista sotavoimaa esittelevä juhlaparaati saa kuitenkin ikävän käänteen, kun kapinallisjoukot onnistuvat tuhoamaan lähes koko laivaston. Tarinan alku on sävähdyttävä, sillä kaduilla juoksevien ihmisten epätoivo ja järkytys on käsinkosketeltavaa. Moinen terrorismihan ei tietenkään ole hyväksyttävää, joten pelaajan tehtävänä on tapattaa syylliset ja ratkaista konflikti. Sodan syyt, motiivit ja tapahtumat tosin jäävät melkoisen hatariksi.

Yhdessä illassa läpäistävä kampanja on tuttua ja turvallista Call of Dutya: massiivista, räjähtävää sekä valmiiksi pureskeltua. Tarina ei jätä takaraivon perukoille minkäänlaisia muistikuvia tai ajatuksia, mutta toisaalta sen parissa viihtyy silti hyvin. Kliseiset hahmot tulevat ja menevät, eikä suurinta osaa edes muista enää lopputekstien rullatessa. Tekijätiimi tuntuu ymmärtäneen ongelman, sillä esimerkiksi Game of Thronesista parhaiten tunnetun Kit Harringtonin esittämä pääkonna jää todella etäiseksi. Vain tuttu naama tekee hahmosta millään muotoa muistamisen arvoisen.


Sama ongelma vaivaa muitakin hahmoja, sillä ainoastaan pääsankari Nick Reyesin sekä tämän vieressä taistelevan Nora Salterin välille tuntuu syntyvän kemiaa. Tekoälyllinen humanoidi Ethan jää mieleen lähinnä robottiutensa takia. Lyhyehkön tarinan olisi suonut keskittyvän vähän harvalukuisempaan hahmokaartiin, jolloin taistelijoihin ehtisi kiintyä nykyistä enemmän.



Kampanjan voi juosta halutessaan läpi pelkät päätehtävät pelaten, mutta Infinite Warfaren maailma saa vapaaehtoisista sivuoperaatioista huomattavasti lisää syvyyttä. Samalla ylimääräiset missiot monipuolistavat kokemusta, sillä pääjuonta edistävät tehtävät ovat syystä tai toisesta hylänneet kaiken hiippailun. Onneksi sivutehtävissä pääsee kokeilemaan myös muita pelikikkoja kuin pyssyjen laulattamista. Etenkin soluttautuminen vihollisalukseen salamurhien perässä jää hyvin mieleen. Viholliset eivät toki havahdu jokaisesta narskahduksesta ja askeleiden aiheuttamasta kopinasta, mutta immersio on kaikesta huolimatta riittävä.


Juonitehtävien räiskintä on toimivaa, mutta lopulta pyssyleikit tuntuvat sarjaa aiemmin pelanneelle kovin tutuilta. Muutamat eeppiset kohtaukset ja miljööt eivät onnistu kantamaan koko pakettia, mutta onneksi maan pinnalla räiskiminen ei ole ainoaa tarjolla olevaa lystiä. Moderni sodankäynti antaa mahdollisuuden myös avaruudessa taistelemiseen. Painovoimattomassa miljöössä tulittaminen viihdyttää, mutta hauskimmillaan Infinite Warfare on avaruusaluksen puikoissa. Vaikka arcademainen ohjattavuus tuntuu hitusen muoviselta, vihollisten rökittäminen tähtihävittäjällä on hauskaa. Eihän lopputulos mikään Rogue Squadron tai edes modernimpi Strike Suit Zero ole, mutta lisäys on kaikesta huolimatta mukava aluevaltaus sarjalle.

Ylituotettu kampanja viihdyttää aikansa, mutta Infinite Warfarella on muutakin tarjottavaa. Vuosittain ilmestyvän sarjan keskeinen painotus on tällä kertaa Zombies-tilassa. Tarinallinen ja hylättyyn huvipuistoon sijoittuva Zombies In Spaceland tarjoaa hilpeää sekä sopivan mielenvikaista toimintaa enintään neljän pelaajan yhteistyölle. Alun vihollisaallot koostuvat vain muutamista luiruista tykinruuista, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen on edessä elävien kuolleiden jättiparaati. Erilleen ajautuneet hahmot eivät pitkälle pötki, joten yhteen hiileen puhaltaminen on kaikki kaikessa.


Infinity Ward on satsannut Zombies-tilaan merkittävästi myös tosielämän näyttelijöitä myöten. Huvipuiston tiskijukkana levyjä pyörittää itse David Hasselhoff, joka liittyy tehtäviä tekemällä myös mukaan vihollisten teurastamiseen. Kasarin henkeä huokuva tila ei jää pelkästään karikatyyrisiin hahmoihin ja tunnelmointiin, sillä fiilistä nostetaan aikakauden hittibiiseillä aina The Final Countdownista lähtien. Äänimaailma ja yhteistyön hilpeys ovat kaikkinensa erinomaisella tasolla, joten Zombiesin parissa viihtyy helposti pidemmänkin aikaa.



Sarjan suosion keskipiste on ollut ja on vastaisuudessa moninpelissä. Nopeatempoinen ja taitopohjainen verkkomähinöinti tarjoaa juuri sitä toimivaksi osoittautunutta räiskintää, jota Call of Dutyltä sopii odottaa. Rakettireput, seinää pitkin juoksemiset ja muut niksit tekevät toiminnasta entistäkin kiihkeämpää. Tekijät ovat harjaantuneet karttasuunnittelussa siihen pisteeseen, ettei keltanokkaisella vätyksellä ole minkäänlaista mahdollisuuttakaan pärjätä rynkkyhipassa. Vihollisia marssii jokaisesta ilmansuunnasta, joten nopeat hoksottimet ja liipainsormet ovat kaikki kaikessa.


Hahmoluokkaisuus perustuu Infinity Warfaressa taisteluvarusteisiin, joita on kuudelle erilaiselle pelityylille. Warfighter-asustus tukee perinteistä rynnäkkökiväärillä tykittämistä, Phantom nurkkiin kätkeytyvän tarkk'ampujan elämää ja Merc taustatulta antavaa puolustavaa pelityyliä. Variaatiot ovat sopivan erilaisia, minkä lisäksi erilaiset kustomointimahdollisuudet antavat mahdollisuuden hahmon hiomiselle omaa pelityyliä tukevaksi. Kostuumeja aukeaa käyttöön etenemisen myötä, joten ensimmäiseen variaatioon ei ole pahemmin syytä jämähtää.

Infinity Warfaren verkkoräiskintä tuskin onnistuu valloittamaan sarjaan aiemmin nihkeästi suhtautuneita puolelleen, mutta ainakin kaikki ainekset ovat jälleen kasassa fanien sydänten valloittamiseen. Onhan se hieno tunne, kun onnistuneen pisteputken jälkeen saa tilattua UAV-dronen kylvämään tuhoa.




Call of Duty: Infinite Warfare on pitkälti juuri sitä, mitä ennalta saattoi odottaa. Korkeilla tuotantoarvoilla luotu tarina on ehtaa sotahömppää, joka viihdyttää siitäkin huolimatta, että tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Moninpelaamisesta innostuneet saavat rahalleen oivaa vastinetta sopivan mielenvikaisesta Zombies-tilasta sekä tietysti tutusta ja turvallisesta verkkoräiskinnästä. Tuorein paketti on malliesimerkki siitä, minkä Call of Duty osaa parhaiten: hiottua toimintaa komeissa puitteissa. Tokkopa sitä enempää sopii sarjan tuoreelta osalta vaatiakaan.