Tänä bilepelien ja pyhän yksinkertaisuuden kulta-aikana on virkistävää vaihtelua törmätä itsensä tosissaan ottavaan, harjoittelua vaativaan ja aloittelijaa säälimättömään urheilusimulaatioon. Mutta mitä tapahtuu, kun kannuksensa lähinnä Wii Sportsin parissa hankkinut täydellinen tennis-noviisi istutetaan todellisille pelimiehille tarkoitetun Top Spin 3:n ohjaimiin?



Tenniksen ihmeelliseen maailmaan tutustuminen on hyvä aloittaa koulun penkiltä. Oppia Top Spinissä onkin tarjolla useammankin tennistunnin edestä, ja esitellyt asiat olisi syytä myös sisäistää, mikäli mielii pelissä pärjätä edes helpoimmilla vaikeustasoilla. Enpä muista milloin viimeksi olisin uhrannut useamman tunnin erilaisten tutoriaalien läpikäymiseen, eikä sekään riittänyt kuin alkuun, sillä ainakin kaltaiseni aloittelija joutuu tiettyihin harjoituksiin palaamaan useampaankin kertaan, mikäli mielii urallaan edetä.

Opintokokonaisuudet sinällään ovat hyvin jaoteltuja ja juuri sopivan mittaisia, joten puutumus ei päässyt iskemään. Kaikki perusasioista, kuten erilaisista lyönneistä ja sijoittumisista erikoissyöttöihin ja vaihtoehtoisiin lyöntitapoihin käydään läpi, mutta pelin täydellisyyteen pyrkivän ja sitä myös pelaajalta vaativan luonteen vuoksi ensimmäinen harjoittelukierros jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Ei nimittäin vielä riitä, että tietää mistä napeista mitäkin lyöntejä saa aikaan, sillä lopputulokseen vaikuttavat niin sijoittuminen, lyönnin ja tähtäyksen ajoitus kuin itse valittu lyöntikin.

Kontrollit ovat periaatteessa toimivat, mutta jo suuri erilaisten vaihtoehtojen ja pelaajan hallittavissa olevien asioiden määrä nostaa oppimiskynnystä melkoisesti. Liikkumisen ohella vasenta tattia esimerkiksi käytetään myös tähtäämiseen, ylempien liipaisimien avulla voidaan joko palata nopeasti kentän keskivaiheille tai syöksyä lyönnin jälkeen verkolle, toimintonappien takaa löytyy neljä erilaista peruslyöntiä ja alempia liipaisimia pohjassa pitämällä lyönneistä saa joko tavallista tarkempia, voimakkaampia, tai molempia, mikäli lyönnin ajoitus osuu kohdalleen.



Oikea ajoitus on Top Spin 3:ssa kaikki kaikessa. Sen lisäksi, että erityisen tarkat tai voimakkaat lyönnit menevät järjestään puihin ajoituksen epäonnistuessa, kärsivät liian hitaasta tai hätäisestä sytytyksestä myös syötöt ja tavalliset lyönnit. Syöttöjen tapauksessa myös tähtäys on ajoituskysymys, sillä lyönti lähtee sitä jyrkemmin tatin osoittamaan suuntaan, mitä pidempään pallon ilmaan heittämisen jälkeen tattia kyseiseen osoitteeseen kääntää.

Itse lyöntiin taas kerätään voimaa pitämällä lyöntinäppäintä pohjassa ja lyönti lähtee laskemalla napista irti oikeaan aikaan. Osumatarkkuudesta kertovat lähinnä pelaaja-animaatiot, mitään erillisiä mittareita ruudulla ei nimittäin ole näkyvissä, jos laskuihin ei oteta väsymyksestä kertovaa sydänkäyrää, joka vilahtaa ruudulla syöttöjen yhteydessä. Fysiikkamallinnus on pelaajien animoinnin ohella kuitenkin kohdallaan, joten tiiviisti ruudun tapahtumia seuraamalla jutun juonesta saa ajan kanssa kiinni.

Kun kontrollien monimutkaisuus ja onnistuneelta ajoitukselta vaadittu tarkkuus yhdistetään muutenkin tiukahkoon vaikeustasoon, voidaan vain todeta, että satunnaisen pelailun voi tässä tapauksessa unohtaa. Kaverit peliä tuskin yhden tai kahden illan aikana siinä määrin oppivat, että heistä yhtään kokeneemmalle pelaajalle olisi vastusta, ja mikäli pelistä aikoo yksin pelatessa mitään saada irti, on homman hallintaan panostettava tosissaan. Tekoäly nimittäin laittaa jo helpommillakin vaikeustasoilla kiitettävästi hanttiin, eikä virheisiin liiemmälti ole varaa.



Pelimoodien osalta tarjolla on tuttua ja turvallista tavaraa näytösotteluista turnauksiin ja uramoodiin, joista kaksi ensimmäistä onnistuvat niin samalta koneelta kuin verkonkin välityksellä ja näytösottelut myös nelinpelinä. Uramoodissa tavoitteena on nousta amatöörien joukosta ammattilaissarjaan kuukausittaisista turnauksista ranking-pisteitä keräämällä. Voitetuista otteluista tarjolla on maineen ja mammonan ohella myös kokemuspisteitä, joilla pelaajan kykyjä pääsee kehittämään haluamaansa suuntaan. Lisäksi jaossa on myös pisteitä, joilla saa avattua käyttöönsä erilaista ylimääräistä rekvisiittaa mailoista peliasuihin. Vaikka kannustimet eivät sinänsä kummoisia olekaan, tarjoavat ne juuri riittävästi porkkanaa omien taitojen hiomiseen ja uramoodia huomaakin helposti tahkoavansa tuntitolkulla.

Tästä syystä onkin hyvä, että pelaajalle tarjotaan myös varsin kattavat työkalut oman hahmonsa ulkoisten avujen muokkaamiseen. Kehittäjät nimittäin vaikuttaisivat huomanneen, ettei ole aivan sama, kenen takapuolta pelaajaparat läpi koko uramoodin joutuvat tuijottamaan, ja monien muiden kehon osa-alueiden ohella myös tämä pieni, mutta merkityksellinen yksityiskohta on mahdollista hioa mieleisekseen. Pelaajakaarti puolestaan koostuu Boris Beckerin ja Björn Borgin tapaisten legendojen ohella tämän päivän kuumista nimistä, kuten Andy Murraysta ja vain PS3-versiossa esiintyvästä Rafael Nadalista. Vierailijat ovat myös varsin helposti tunnistettavissa, kiitos komean, mutta pröystäilemättömän ulkoasun.

Teknisessä toteutuksessa ylipäätään ei ole valittamista. Areenat eroavat toisistaan jotakuinkin siinä määrin kuin lajin lähtökohdat huomioon ottaen on mahdollista, yleisö on kerrankin elävän näköistä ja pienet yksityiskohdat, kuten hiekkaan jäävät pelaajien jäljet ja kasvojen punotus rankan ottelun jälkeen lisäävät pikku hiljaa aluksi varsin hillityltä vaikuttaneen graafisen ilmeen arvostusta. Ääniraita on samaa pätevää laatua, mutta hyvä musiikki tahtoo jäädä huomiotta, sillä siitä ei pääse nauttimaan kuin valikoissa. Kun kokonaisuuteen vielä lisätään laadukas verkkopeli ja verkossa pelattavat ranking-turnaukset, on kasassa kaiken kaikkiaan varsin kattava paketti, jonka äärellä jokaisen virtuaalitenniksestä kiinnostuneen on vain rehellisesti kysyttävä itseltään, onko todella valmis uhraamaan pelin edellyttämät määrät verta, hikeä ja kyyneleitä riittävän taitotason hankkimiseksi?