Erilaisesta nimestään huolimatta The Technomancer jatkaa Mars: War Logsin tarinaa. Tulevaisuudessa ihmiskunta on asuttanut punaisen planeetan, mutta yhteys Tellukseen on kadonnut vuosien saatossa. Lens flarejen ja steriilinä kuultavien ympäristöjen sijaan Marsin uudisasukkaat elävät slummeihin pakkautuneina, korporaatioiden jyllätessä ilman sääntöjä. Mystiseksi technomanceriksi koulitun Zachariahin pitäisi paitsi pelastaa maailma, myös selvittää mitä sille aiemmalle onkaan tapahtunut.




The Technomancer muistuttaa heti ensihetkistään Biowaren kymmenen vuoden takaisia tekeleitä. Mielikuvituksellisia ympäristöjä, hahmon rakentamista kokemuspisteitä jakamalla, mittava läjä pää- ja sivutehtäviä sekä dialogia. Draamaa, tappelua ja taistelutoverien jargoniaa tehtävien keskellä. Hetken aikaa olo on kuin olisi palannut kotiin, kunnes todellisuus alkaa kurkkia kulman takaa: mukana on paitsi roolipelien hyvät, myös ne huonot puolet. Genren perisyntien lisäksi The Technomancerin toteutus laahaa parhaimpinakin hetkinä ja heikoimpina lässähdetään naamataulu edellä turpeeseen.

Tulevaisuuden Mars on ohittanut parasta ennen -päiväyksensä aikapäiviä sitten. Ränsistyneet kaupungit ovat slummeja täynnä, kaikki tuntuu lahoavan käsiin ja ympäristöt ovat täynnä ensimmäisten siirtolaisten ikiaikaisia raunioita. Legendat ja reliikit ihmiskunnan mystisestä kotiplaneetasta kulkeutuvat lähinnä technomancerien keskuudessa, eikä kellään tunnu olevan selvää ymmärrystä siitä, miksi ja milloin punaiselle planeetalle päätettiin alunperin lähteä.


Technomancereiden riveihin vastikään vihitty Zachariah heitetään keskelle planeetan kokoista soppaa. Osana armeijaa Zachin täytyy ylläpitää järjestystä, entisenä slummilaisena auttaa köyhyydessä riutuvia kansalaisia ja technomancerina miellyttää muita teknovelhoja homeisia reliikkejä kokoamalla. Juoni on tuttua scifi-huttua: on ilkeästi irvistäviä sotilaita, ymmärtäväisesti hymyileviä siviilejä sekä lempeitä opettajia. Gangsterit öykkäröivät ja katselevat myhäillen. Tarinan taso vaihtelee juonipolusta riippuen hyvästä hyväksyttävään, mutta milloinkaan ruudun tapahtumat eivät onnistu sykähdyttämään saati suuremmin koskettamaan. Juoni ennemminkin vain rullaa pakollisten sekä ennalta-arvattavien uomien ja vuonojen läpi ilman jännitystä.

Tarina ei kenties kohoa Biowaren klassikoiden tai muiden tarinapainotteisten roolipelien tasolle, mutta juoni menettelee läpi kestonsa. Samaa ei voi sanoa tarinankerronnan laadusta: marsilaisten dialogi on suurimmilta osin myötähävettävää seurattavaa, eivätkä puisevat ääninäyttelijät paranna tilannetta tippaakaan. Sankareiden sönkötys on ajoittain niin tuskastuttavaa seurattavaa, että taistelutoverit tekisi mieli jättää kotihangaariin hengaamaan tehtävien ajaksi. On käsittämätöntä, ettei The Technomancerin laajuiselle tekeleelle ole löydetty pätevää käsikirjoittajaa, eikä kukaan ole peliä tehdessä noteerannut, ettei päähenkilöstä löydy tippaakaan karismaa.




Pelimekaniikoiltaan The Technomancer jatkaa vastaavien pelien tuttuja uria. Zach suorittaa pää- ja sivutehtäviä parissa suuremmassa kaupungissa, välillä liikutaan villiin luontoon yksittäistehtävien perässä. Tehtävillä ja vihollisten mätkimisellä kerätään kokemuspisteitä, joita sitten lyödään useampaan eri alueeseen: eri taistelutyyleille löytyy neljä puuta, joista voi noukkia uusia hyökkäyksiä tai parannuksia, kuten ylimääräistä todennäköisyyttä tainnutushyökkäyksiin; kykypuusta taasen noukitaan karismaa, teknistä ymmärrystä tai vaikkapa tiirakoimistaitoa, ja lopuksi päästään nostamaan klassisia ominaisuuksia, kuten voimaa ja ketteryyttä.

Kun mukaan lyödään vielä vapaavalintaisesti muokattavat aseet ja vaatteet, Technomanceristaan saa juuri sellaisen kuin on päässään unelmoinut. Kustomisointi on helposti pelin parhaita puolia, mutta käyttöliittymä tuntuu usein hidastavan menoa. Koska koko tiimin aseistusta ja vaatteita täytyy alati päivittää parempiin versioihin, uusien tehtävien hoitaminen keskeytyy aina kymmenen minuutin valikkoselaamiseen. Ryhmäläisiä ei myöskään voi vaihdella kuin ennaltamäärätyissä paikoissa, jolloin uusien kavereiden kanssa täytyy myös juosta erilliselle työpenkille, missä varusteita pääsee muokkaamaan.


Tehtävät ovat paitsi tusinatavaraa sisällöltään, myös väsyttäviä suorittaa. The Technomancerin tehtäväsuunnittelu seuraa kaikkia roolipelien perisyntejä: pelaaja pakotetaan kaikenlaisiin hanttihommiin kirjeiden välittämisestä kadonneiden kavereiden etsimiseen, vaikka tärkeämpääkin tehtävää löytyisi. Köyhyydessä eläviä asukkaita haluaisi ajoittain auttaa jo puhtaasta säälistä, mutta The Technomancerin tapa jakaa tehtävien sisältö useampiin, latausruuduilla jaettuihin alueisiin pistää korpeamaan hyväsydämisintäkin auttajaa. Varsinaiselta sisällöltään minuuttiin tiivistettävä tehtävä laajentuu usein kymmenen minuutin pituiseksi lenkkeilyksi, kun Zach pistetään ravaamaan aution kaupungin päästä toiseen. Koska matkalla harvemmin sattuu mitään kiinnostavaa, huomasin painavani hahmon juoksunapin pohjaan samalla kun selasin puhelimellani sosiaalista mediaa. Tilannetta pahentaa entisestään samojen alueiden koluaminen lukuisia kertoja eri sivutehtävien vuoksi.

Aiemmassa kappaleessa mainitut tyhjät kentät tuhoavat immersiota läpi tarinan. Vaikka muutamilta alueilta NPC-hahmoja löytyykin sopiva määrä, useimmiten pelaaja saa rampata autioissa sokkeloissa. Visuaalisesti kenttäsuunnittelu on itsessään tyylikästä, mutta ahtaat slummit ja kukoistavat kaupunginosat eivät onnistu herättämään lupauksiaan näin kolkolla esillepanolla. Paradoksaalisesti vihollisten suhteen toivoisi juuri toista ääripäätä: The Technomancerissa vietetään jo valmiiksi aimo annos peliaikaa taisteluiden keskellä, mutta tilannetta pahentaa vihollisten loputon uudelleensyntyminen aluetta vaihtaessa. On kyseessä sitten ensivisiitti tai 17. sivutehtävä, Zachin kulkiessa latausruudun läpi vastassa ovat samat viholliset samoissa asemissa. Koska sivutehtävät useimmiten vaativat alueen vaihtamista vähintään kerran, pelin taistelumekaniikat tulevat nopeasti tutuiksi.




Technomancerina Zachilla on käytössään kasa erilaisia sähkövoimia. Vasamaa pusketaan suurelle alueelle, nyrkillä tiettyyn kohteeseen tai vaikkapa aseen ympärille lisävahinkoa varten. Voimat ovat tyylikkäitä ja näyttäviä, mutta entuudestaan nähtyjä ja itseään toistavia; salamat eivät mitenkään eroa kaikista roolipeleistä löytyvistä tulipalloista. The Technomancer yrittää sentään tuoda peliin monimutkaisen ja mukailtavan taistelusysteemin esittelemällä eri taistelutyylejä: nappia painamalla Zach vaihtaa kilven ja lyömäaseen hyrränä pyörivään keppiin, tai pistooliin ja tikariin. Kolmella tyylillä on sinällään omat heikkoudet sekä vahvuudet, mutta pelaajan kontolle jää silti hyökkäysnapin rämpytys ajoittaisella väistöliikkeellä varustettuna. Alkujaan lupaava systeemi jää loppupeleissä varsin ontoksi, eikä onnistu tuomaan tarpeeksi syvyyttä esimerkiksi uudelleenpeluuta varten.

Vihollisten jatkuva uudelleensyntyminen ei ilmeisesti täytä peliaikaa nuijakoinnilla vielä tarpeeksi, sillä marsilaiskätyrit ovat pumpanneet itsensä täyteen elinpisteitä kestääkseen tolkuttoman määrän höykytystä ennen kuin rukkaset nostetaan pystyyn. Ei väliä onko kyseessä pomovihollinen vai rivisotilas, Zach saa hukuttaa kymmeniä luoteja ja murtaa vielä useampia luita ennen voittoa. Riemukkaana yksityiskohtana peli esittelee ajoittain sähkölle immuuneja vihollisia, jolloin vastustajan elinpisteiden rokottaminen hidastuu vielä entisestään. Hyvänä puolena taisteluanimaatiot ovat tyylikkäitä, mutta minkäänlainen näyttävyys ei pelasta tylsistymiseltä, jos suunnittelutyö ja tasapainoitus on tehty hutaisten.


The Technomancer on myös teknisesti hiomaton. Ajoittain äänet paukkuvat, peli jumittuu ja ohjaus kangertelee. Muutaman kerran sain myös tapella tallennusten kanssa aktivoidakseni tehtävien seuraavan kohdan. Luokatonta koodin jälki ei ole, mutta pelin muiden heikkouksien kanssa tekniset fibat lisäävät turhautumista entisestään.

The Technomanceria kehtaa suositella lähinnä scifi-nälkäisille nörteille, jotka kaipaavat uutta välipalaa seuraavaa Mass Effectiä odotellessa. Priimaa on kuitenkin turha odottaa, mukiinmenevääkin lähinnä ajoittain. The Technomancer on pahimmillaan tylsä, harmaa ja kolkko, parhaimmillaan siedettävä seikkailu Marsin maahanmuuttajana.