Action Legion on tamperelaisen Aeonic Entertainmentin esikoisteos. Esikuvat ovat alusta asti näkyvissä, sillä Action Legionin viittaukset Cannon Fodderiin ovat selvät: pelaaja ohjaa ylhäältäpäin kuvatussa toimintastrategiassa muutaman sotilaan joukkoa, joka suorittaa lyhyitä tehtäviä. Joukko liikkuu ja ampuu yhtenä ryhmänä, ja toisin kuin esikuvassaan, ei yksittäisiä sotilaita voi irrottaa ryhmästä esimerkiksi tiedusteluretkille. Kun sotilaat selviytyvät tehtävistä, saavat ne ylennyksiä ja kehittyvät, kunnes väistämättä antavat lopulta henkensä planeettansa puolesta. Onneksi tykinruokaa riittää.




Siinä missä Cannon Fodder luotti persoonalliseen huumoriin sodan absurdiuden kustannuksella, on Action Legionin tunnelma selvästi vakavampi. Orjuuttava muukalaisarmeija on vallannut planeetan, ja on aika ottaa se takaisin. Pelaajan tehtäväksi jää ohjata pientä kapinallisryhmää, jonka lahdattavaksi löytyy lukuisten perussotilaiden lisäksi voimakkaampia supersotilaita, pomovastuksia, tykkitorneja sekä sotilaita synnyttäviä parakkeja.

Tehtävissä on erilaisia tavoitteita, jotka ovat yleensä hyvin selkeitä: tapa viholliset, tuhoa rakennukset, etene uloskäynnille. Ihan aina näin ei ole. Erästä tehtävää piti tämän vuoksi yrittää useita kertoja ennen kuin selvisi, että tarkoituksena oli odotella pienellä alueella sillan laskeutumista, joka tapahtui automaattisesti muutaman minuutin aikana. Tavoitteena ilmoitettu “avaa silta” ei kertonut tarpeeksi, varsinkin kun ympäristössä oli ampumalla aktivoituvia nappeja.


Oma sotajoukko kasvaa pelin edetessä yhdestä aina kolmen hengen ryhmään. Myös aseita avautuu kaikkiaan kolme erilaista, ja jokaiselle ryhmän sotilaalle voi antaa käyttöön näistä minkä tahansa. Koska kaikki hahmot ampuvat samalla komennolla, ehtii nopeasti lämpenevä haulikko usein ylikuumeta siinä vaiheessa, kun rynnäkkökivääri vasta aloittelee lauluaan. Erityyppisistä aseista on silti ryhmässä hyötyä, ja toisinaan tehtävän onnistumista helpottaa huomattavasti, kun valitsee siihen parhaiten sopivat aseet.



Suoritettavana on yhteensä 35 tehtävää, joista kukin on yleensä parin-kolmen minuutin mittainen. Vaikka monia joutuukin yrittämään useampaan kertaan onnistuakseen, ei pelistä kovin monen illan viihdykkeeksi ole. Pientä lisätekemistä tarjotaan kerättävillä sarjakuvamuotoisilla tarinanpalasilla, joita osaan kentistä on piilotettu. Tarina avautuu selkeästi lisää näiden sarjakuvien myötä, ja ne tuovat muuhun graafiseen tyyliin myös visuaalista virkistystä, joten niitä keräsi ihan mielellään.


Sotilasryhmää ohjataan oletusarvoisesti pelkällä hiirellä, jonka takana ovat niin liikkuminen, ampuminen kuin kranaattien heittelykin. Hiiriohjaus tuntuu mukavan leppoisalta, ja jättää toisen käden vapaaksi. Optimaalinen se ei kuitenkaan aina ole, ja halutessaan ohjauksen saakin vaihdettua näppäimistön ja hiiren yhdistelmään. Näin pelattuna näppäimistö kuitenkin aina liikuttaa joukkoja ja hiiri ampuu. Itse olisin halunnut, että liikkua voisi sekä näppäimistöllä että hiirellä, tai että näppäimistö liikuttaisi karttaa kun joukkojen liikkuminen tapahtuisi hiirellä, mutta nämä ohjaustavat eivät olleet mahdollisia.



Pienempää valitettavaa riittää enemmänkin. Käyttöliittymä ei anna pelaajalle kaikkea tarvittavaa tietoa, joten esimerkiksi ylennysten myötä tapahtuva hahmonkehitys jää mysteeriksi. Peli kertoo, että sotilasarvojen myötä myös hahmo paranee, mutta pelatessa ei eroja nähnyt tai huomannut. Kovin monia ylennyksiä eivät omat alaiseni ehtineet myöskään enää pelin loppupuolella saamaan, kun kuolo korjasi koko joukkion vähintään parin tehtävän välein. Myös sotilaiden kestopisteet jäävät mysteeriksi. Sotilaat tuntuvat kestävän muutaman osuman ennen kuolemaansa, ja haavoittuneista sotilaista alkaa roiskua verta ympäriinsä vähän turhankin koomisesti. Varsinaista elinvoimaa ei kuitenkaan näy, joten koskaan ei voi olla varma siitä, miten lähellä hautaa joku on.


Pelin aikana tuli vastaan myös pieniä teknisiä nikotteluja erityisesti grafiikan osalta, mikä ei sinänsä pelaamista juuri haitannut. Liekö sitten myöhemmin julkaistu päivitys rikkonut jotain vai kävikö vain huono tuuri, mutta peliin vielä uudelleen palatessa kohdalle osui myös todellisia pelinpysäyttäjiä. Muutamaa tehtävää uudelleenpelatessa parinkin kentän eteneminen päättyi siihen, että eteen tuli näkymätön muuri, jonka läpi eivät niin omat kuin vihollisenkaan joukot päässeet kulkemaan, eikä vika korjaantunut uudella yritykselläkään. Koska tehtävän keskeyttäminen tappaa tehtävää suorittamassa olleen ryhmän, vievät tämänkaltaiset ongelmat pahimmillaan kokeneen konkarijoukon aikaiseen hautaan.



Action Legion on ihan kelvollinen peruspeli, jonka taustalla olevat ideat tuntuvat periaatteessa ihan toimivilta mutta jonka toteutus jää harmillisen vaisuksi. Tällainen peli suorastaan huutaisi hirmuisen kokoisia vihollismääriä ja räjähtävää toimintaa. Nyt vilkkaammat toimintaosuudet jäävät melko lyhyiksi ja suurempi osa pelistä on hiljaisempaa etenemistä. On myös harmi, että Action Legion ei sisällä minkäänlaista moninpeliä, sillä ryhmätehtävät sopisivat siihen erinomaisesti. Tehtävät olisivat paljon hauskempia, jos mukaansa saisi kavereita, vaikka sitten saman näytön ääreen. Tällöin myös pelin turhan rauhallista tempoa olisi voinut kasvattaa huoletta.