Blizzard on tunnettu tekijä pelimaailmassa, mutta jostain kumman syystä olen täysin onnistunut ohittamaan kyseisen firman uusimpaan tulokkaaseen liittyvän hypen. Se, mitä ennakkoon pelistä luin (V2.fi:n betatesti, V2.fi:n konsoliennakko), ei onnistunut tekemään siitä erityisen odotettavaa, mutta ilmeisesti muu pelikansa on ollut eri mieltä. Paperilla peli kuulosti vähän turhankin perinteiseltä ja tutulta. Lopputulos on pitkälti oletukseni mukainen, mutta Overwatchiin on onnistuttu vangita sellaisia asioita, joita moni peli kaipaisi.


Peli on lyhykäisyydessään perinteistä verkkoräiskintää, jonka pelimuotoihin lukeutuu tuttua alueiden valtausta ja merkityn kohteen saattamista kohti määränpäätä. Tähän kun yhdistetään iloisen värikäs grafiikka, saattaa monelle tulla mieleen Team Fortress. Overwatch lainaa paljon sieltä suunnalta, mutta myös monista muista verkkopeleistä. Täysin uudet keksinnöt jäävät pieniksi, mutta tuttujen kaavojen yhdistelyssä peli onnistuu ennennäkemättömän hienosti.



Pelissä ei kerrota tarinaa pientä alustusta lukuun ottamatta ja yksinpeliä halajaville ei tarjota oikein mitään. Jos verkkopeliin suora hyppääminen jännittää, voi taitojaan käydä harjoittelemassa lyhyessä harjoitusmuodossa ja kenttien saloihin voi tutustua myös bottien tukemana. Harjoittelu antaa tarvittavat perustiedot ja loppu opitaan kentällä.

Ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintä vei allekirjoittaneen mennessään heti ensimmäisistä verkkopelieristä lähtien. Kontrollit toimivat erinomaisesti ja peliin on onnistuttu luomaan hyvä tasapaino erilaisten hahmojen ja niiden aseiden välillä. Iloisen grafiikan seassa eivät suolenpätkät lennä ja omakin kuolema saattaa useasti olla hupaisa kokemus.


Jottei pelaaminen tuntuisi erästä toiseen samalta, on pelissä tarjolla 21 erilaista hahmoa. Hahmot jaetaan karkeasti neljään eri luokkaan; hyökkäävät, puolustavat, tankit ja tukijoukot. Hyökkääjät ovat nopeita, puolustajat pystyvät virittelemään kentälle yllätyksiä ja muilla tavoilla hidastamaan hyökkääjiä, tankeilla tulivoimaa piisaa ja tukijat voivat parantaa tiimitovereitaan. Kaikkien hahmoluokkien käyttö yksittäisissä matseissa on tärkeää ja peli kertookin hahmonvalintaruudussa, jos joukkueen hahmovalinnat ovat epäbalanssissa.

Hahmot ovat paljon enemmän kuin toinen toistaan hupaisamman oloisia skinejä. Pelaaja löytää varmasti nopeasti oman suosikkinsa eri erikoiskyvyillä varustetuista hahmoista, mutta pelitilanteen ymmärtämisen kannalta on fiksua ainakin kevyesti tutustua kaikkien kykyihin. Kaikkien erikoiskykyjä on varmasti hankala muistaa ja tätä ongelmaa helpottaa pelitilanteessa käytettävissä oleva info-valikko. Esimerkiksi erän alussa on hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä minkäkin napin takaa tapahtuu ja informaation tästä asiasta saa painamalla nuolta oikealle. Tämä helpottaa myös uusiin hahmoihin tutustumista.




Peliin on kätketty myös mikromaksuja, jotka monen pelaajan iloksi eivät vaikuta millään tavalla pelitilanteessa pärjäämiseen. Peliä pelaamalla voi ansaita pikku hiljaa loottia tarjoavia laatikoita, mutta jos haluaa vauhdittaa näiden laatikoiden ansaintaa, voi pelaaja heittää tiskiin myös oikeaa rahaa. Lootboxeista pelaaja saa hahmoilleen sattumanvaraisesti uudenlaisia skinejä, voittoposeerauksia, emoteja, spray-maalauksia, profiilikuvia, taistelutantereella huudeltavia höpinöitä ja higlight-videoiden alkuihin erilaisia poseerauksia. Kaikki on siis täysin kosmeettista, joten pelillisiä vaikutuksia ei voi ansaita upottamalla ylimääräisiä euroja peliin.

Pelin värikäs maailma koostuu kahdestatoista erilaisesta kartasta. Pelimuoto määräytyy kartan mukaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että valitussa kartassa on pelattavissa vain tietty pelimuoto. Paperilla homma vaikuttaa kapeakatseiselta ajattelulta, mutta mukavana kääntöpuolena kartat on aina suunniteltu juurikin tähän nimenomaiseen pelimuotoon. Peli on haluttu pitää tarpeeksi simppelinä, jotta siitä on helppo nauttia.


Kartat tarjoavat jokaiselle hahmolle hyviä paikkoja hyödyntää omia erikoiskykyjään. Niistä löytyy aukeampia pääalueita, kapeampia sivukatuja, pieniä huoneita ja riittävissä määrin korkeuseroja. Jousipyssynsä kanssa liikkuva tarkka-ampuja Hanzo on omimmillaan korkeammalla sijaitsevissa parvekkeissa, kun taas haulikkoon luottava ja samalla vauhdikas Reaper pärjää hienosti taistelun keskipisteessä.



Pelierän päättyessä ruutuun ei läväytetä tiukkaa tilastotietoa siitä, kuka on saanut tappoja eniten aikaan ja kenet on taas lahdattu useimmiten. Peli hoitaa asian hienovaraisemmin, kannustavammin ja huomioi samalla myös muitakin pelielementtejä kuin teloitusten määrää. Pelierän huikein suoritus näytetään lyhyenä uusintana ja sen jälkeen pelaajille esitetään muutaman pelaajan parhaat meriitit, jotka saattavat olla esimerkiksi terveyden jakamista muille tai tappojen määrä kohdealueella. Näistä pelaajat voivat antaa vielä meriittiä toisilleen äänestämällä parasta suoriutujaa.


Graafisesti peli on värikkyydessään komeata katseltavaa ja peli rullaa tiukoistakin taistelutilanteista huolimatta skarpin näköisesti 60 ruudun sekuntitahtia. Pelin tunnelmaa korostaa suurin orkesterivoimin toteutettu mahtipontinen soundtrack, jonka eeppisyydestä nauttii mielellään.

Kun homma vedetään kasaan, voi kokonaisuus kuulostaa tosi kepeältä. Yksinpeli puuttuu täysin ja pelimuotojakin on tarjolla vain muutama. Erilaiset hahmot luovat peliin kuitenkin paljon syvyyttä ja mikä parasta, pelaaminen on aidosti hauskaa ja koukuttavaa. Pelaaja tarvitsee kuitenkin hyvän porukan ympärilleen, jotta pelistä tulisi mitään ja siitä pystyisi täysillä nauttimaan. Random-servereillä tämä on ihan sattumankauppaa ja peli-erä saattaa päättyä reilussa minuutissa huonosti yhdessä toimivan porukan vuoksi.

Huonoista puolista huolimatta Blizzard on onnistunut täydellisesti siinä, mitä on yrittänyt. Overwatch ei yritä olla kilpailevien verkkoräiskintöjen tapaan äijämeinkiä huokuva ja realistinen, vaan tekee kaiken positiivisemman asenteen kautta. Laatua tihkuu joka puolelta ja peli tarrautuukin nykyisten verkkopelien tähtiryhmään - tätä tulee pelattua jatkossa paljon.