Olen varmaan vuosien varrella toistellut itseäni näissä arvosteluissa monesti, mutta kerrattakoon nyt vielä kerran, että en ole PC-pelaaja. En halua istua ‘vapaalla’ samassa tuolissa saman ruudun ääressä, kuin olen koko työpäiväni tehnyt. Yksi poikkeus tähän kuitenkin on: TrackMania-pelit ovat saaneet minut jo kahdesti sen kynnyksen yli, että oli aika päivittää grafiikkakorttia. Toki niitäkin olen pelannut Xboxin ohjaimella, mutta tuulahdus 90-luvun addiktiivisesta arcadeautoilusta maistui aina, vaikken siinä mestariksi kehittynytkään. Nyt sitä herkkua saa sitten konsolilla, aah jeah!




Ja taas ne autot tuntuvat turhauttavan kiikkeriltä. Eihän niillä ajamisesta tule mitään. Yksikin virhe niin metsässä ollaan. Eihän tuota kultamitaliaikaa saa millään. Eikä edes pronssia. Aivan syvältä tämmönen. No nyt meni vähän paremmin, jos otan vielä yhden kisan. Eihän tätä pääse millään edes maaliin asti. Jaa nyt pääsinkin melkein. Uudestaan. Uudestaan. Uudestaan. Nythän tämä jo sujuukin. Zen! Vauhdin hurma! (Ei, Peltosta ei päästetty kirjoittamaan tähän väliin).

Kyllä, autot voisivat olla hieman paremmin radassa kiinni pysyviä, sen sijaan, että ne helposti seilaavat reunasta toiseen, kun vähän tattia tökkää. Vähitellen aivot ja peukalot löytävät sen kultaisen keskitien, jolla haamukuskit aikarajoineen voitetaan. Melkein joka radalla on kohtia, jotka ovat ikävästi mutkan takana, loikan tuolla puolen tai esteitä yllättävässä paikassa. Niiden ulkoa opettelusta on siis hyötyä, sillä läheskään aina ensimmäisellä yrityksellä ei mitalia napsahda, ainakaan kun vaikeustaso hieman kiristyy. Kaiken kaikkiaan haasteena on 200 rataa.


Koukuttavuuden tärkeimmän säännön TrackMania on aina osannut: kun mokaa, uudelleen aloittaminen pitää olla salamannopeaa. Jos radat mutkat ja “zonessa” oleminen häiriytyvät turhalla odottelulla, sitä mielummin jättää pelin hyllyyn kun yrittää heti uudelleen. Sen sijaan uuden radan latautuminen on tus-kas-tut-ta-van hidasta! Usein kävi niin, että radan läpäisi paljon nopeammin, kuin seuraavan latautuminen kesti - puhutaan siis pahimmillaan minuuteista. Lataustaukoja eivät pelasta edes taustakuvissa esiintyvät hauskat lausahdukset, vaikka ne vähän auttavatkin.




Kun tatsin on saanut kohdalleen ja edessä on rata, jossa on kaikki mutkat ja kolot näkyvissä, maailmassa on kaikki hyvin. Valitettavaa ei ole tekniselläkään puolella, sillä konsoliversio pelistä pyörii moitteettomasti - ehkä siitäkin syystä, että rata tosiaan ladataan kerralla muistiin sen lataustauon aikana. Ääniraitapuolella ei ole mitään järin muistettavaa, mutta kivana yksityiskohtana silläkin koetetaan automaattisesti korostaa vauhdin huuman tunnetta - kun vauhti kiihtyy, musiikki yltyy ja kovenee.

Vaikka olen TrackManioihin kuluttanut huomattavan määrän tunteja, en silti kuulu siihen sakkiin, jonka on pakko saada kultaa joka kisasta hioen jokaisen mutkan ajolinjaa peukalot vereslihalla, kunnes se viimeinenkin sadasosa on tikistetty. Homma pysyy viihdyttävänä, kun pronssikin
kelpaa ja pääsee vaikkapa sadan parhaan suomalaisen joukkoon - tai 10 prosentin sisään maailmanlaajuisesti. Minulle se ainakin riittää. Tosin kaikkia ratoja ei saa silloin auki.

TrackManiassa perusrundaus ei lopulta ole kovin syvällistä ja Turboon on lisätty mukaan kaikenmoista lisätekemistä. Hyödyllisemmästä päästä on rataeditori, jonka käyttöön on helppo päästä portaittain sisään. Ellei ratojen väsääminen kiinnosta, hupia irtoaa testaamalla muiden tekemiä kisoja, ja kuten arvata saattaa, niiden laatu vaihtelee nerokkaista surkeisiin. Itse osuin muutamaan, joiden kanssa viihdyin pidempäänkin, vaikka toisessa niistä maaliin pääseminen olikin täysin onnesta kiinni.




Moninpelikisaamista löytyy tietenkin verkosta (ja peliseuraa löytyy aina), mutta kerrotaan pari mielenkiintoisempaa seikkaa: Ensinnäkin iso kyllä - KYLLÄ, pelissä on jaetun ruudun, saman sohvan, kuinka sitä haluatkaan kutsua, moninpeli! Lisäksi mukana on vallan erikoinen co-op-tila Double Driver, jossa kaksi pelaajaa ohjaa samaa autoa. Ei vuoron perään, vaan yhtä aikaa. Tuplaktirehtöörinä voi kisata kaikilla yksinpelikisoissa avautuneilla radoilla. Isommissa bileissä hupia irtoaa Hotseat-tilassa, jossa voi vuorotella 8 pelaajaa - tai kaksoiskuskeilla 16.

Olin hyvin pitkään kahden vaiheilla siitä, saiko TrackMania Turbo minut hurmioihinsa vai ei. Noin kymmenennen peli-illan kohdalla oli myönnettävä, että kyllä se minut taas koukutti. Simulaatiota sivuavien autopelien sekaan on aina hienoa saada kunnon arcadekaahausta.

Peliä saa kaupasta alle 40 euroon.