Loistavista lähtökohdistaan huolimatta todelliset helmet Wiin pelivalikoimassa voi edelleen laskea yhden käden sormilla. Positiivisena puolena asiassa voidaan kuitenkin pitää sitä, että täysin turhia tusinatekeleitäkään ei toistaiseksi ole julkaistu kuin muutamia. Valitettavasti Wing Island ei tuota tilastoa ainakaan kaunista.



Jo pelin kansitaide herättää pahoja aavistuksia tulevasta työrupeamasta, ja kuinka ollakaan, paketista paljastuu ylisöpöillä eläinhahmoilla kuorrutettua siviili-ilmailua, jossa kaikki ovat kilttejä toisilleen ja pommejakin pudotellaan vain siksi, että ikävät kalliot saataisiin raivattua pois mukavan rahtilaivan kapteenin purjehdusreitiltä. Tämän vielä kestäisin, mutta pahempaa on luvassa. Esimerkiksi juonesta ei Wing Islandin kohdalla voi puhua. Pelaaja istutetaan teini-ikäisen lentäjä-ässän saappaisiin, joka saa hoidettavakseen vaarinsa ilmailuyrityksen. Tämä käy ilmi alkudemosta ja loppuosa ”tarinasta” perustuukin sitten vain löyhästi muutamalla lauseella toisiinsa liitettyihin yksittäisiin tehtäviin.

Wing Islandin tekijöiden perusoletuksena näyttäisi olleen, että pelkkä liikkeentunnistukseen perustuva ohjaus riittää tekemään pelistä mielenkiintoisen, ja näin ollen kaikesta muusta voidaan tinkiä. Lähtökohtaa sinällään ei voi suoralta kädeltä tuomita, sillä esimerkiksi Wii Sports ja Excite Trucks onnistuivat mielestäni vallan hyvin tuon filosofian toteuttamisessa, kun taas Wing Island rysähtää pahasti pöpelikköön jo alkumetreillä. Erityisesti Excite Trucksin tapauksessa ohjauksen suurpiirteisyys vain lisäsi peli-iloa ja vahvisti tunnetta siitä, että pelaaja kyllä hallitsee tapahtumia, mutta vain juuri ja juuri. Wing Islandissa tämä epämääräisyys ja välillä varsin satunnaisen tuntuisesti rekisteröityvät ohjausliikkeet taas johtavat siihen, että tapahtumien sijaan juuri ja juuri hallinnassa ovat pelaajan hermot ja kärsivällisyys, eivätkä nekään välttämättä pitkään.



Kontrollit ovat periaatteessa yksinkertaiset ja toimivat. Konetta ohjataan Wii Remotea liikuttamalla: nopea nykäisy sivulle saa aikaan vauhdikkaamman käännöksen ja samanlainen riuhtaisu eteen- tai taaksepäin suoritettuna aiheuttaa hetkellisen buustin tai voimakkaan jarrutuksen. Nopeutta voi säätää ristiohjaimella ja kun liikkeellä ollaan useamman koneen voimin, voi muodostelman valita kolmesta vaihtoehdosta A-napin ja ohjaimen heilautuksen yhdistelmällä. Näin siis periaatteessa. Käytännössä kuitenkin erityisesti huitomista vaativat käännökset, buustit ja muodostelmien vaihdot toimivat miten sattuu, mikä ei ole omiaan nostamaan hyvää mieltä etenkään muutamassa hankalammassa urakassa.

Kolmelle saarelle jaetut tehtävät sisältävät mm. tavaroiden toimittamista, kadonneiden lehmien metsästämistä, metsäpalojen sammuttamista, harvinaisten puulajien etsimistä ja kilpailuihin osallistumista. Valitettavan usein tämä vain käytännössä tarkoittaa joko tavaran pudottamista merkitylle alueelle tai kilpailujen tapauksessa ilmapallojen puhkomista ennalta määrätyltä reitiltä. Jokaisen saaren tehtävät voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä, mutta pääsy seuraavalla alueelle ei aukea ennen kuin kaikki tehtävät on hyväksyttävästi läpäissyt. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tehtävät sentään läpäisee parilla yrityksellä, mutta osaa joutuukin sitten tahkoamaan oikein tosissaan. Tästä huolimatta tarinamoodi on pelaajan hermoista ja mielenkiinnon kestosta riippuen läpäisty illassa tai parissa, ja edes mahdollisuus uusien lentokoneiden hankintaan tai entisten virittelyyn tehtävistä saaduilla palkkioille ei juuri uusintakierrokselle houkuttele.



Tarinamoodin lisäksi tarjolla on tarkoituksetonta ja kaikesta älyllisyydestä vapaata lentelyä pelin pienillä, karuilla ja pystyyn kuolleilla alueilla, sekä moninpeli konetta tai kaveria vastaan ilmapallojen puhkomisen merkeissä. Kahta tarjolla olevaa moninpelitilaa jaksaa hyvässä seurassa tahkota ehkä viisikin minuuttia, mutta pelikokemuksen pelastajiksi näistä ei ole. Mielenkiintoisena yksityiskohtana moninpelissä kaveri ei tarvitse toista remotea, sillä homma hoituu yhtä näppärästi nunchukilla. Ainakin siihen asti, kunnes samanaikaiset, liian rajut ja erisuuntaiset ohjausliikkeet tekevät selvää kuitenkin suhteellisen lyhyellä piuhalla toisiinsa yhdistetyistä palikoista.

Ulkoisilta ominaisuuksiltaan Wing Island vastaa lähinnä edellisen sukupolven ensimmäisiä pelejä. Grafiikka on perin yksinkertaista ja ympäristöistä saa oikein hakemalla hakea animoituja elementtejä, jotka edes hieman elävöittäisivät pelimaailmaa. Musiikista ei kannata edes puhua, ja ”ääninäyttely”, mikäli lintujen piipitystä nyt sellaiseksi voi edes kutsua, ei hirveydessään häviä kovinkaan merkittävästi esimerkiksi Smurffien tanssihiteille. Kun toisiaan toistavat tehtävätkin ovat niin tylsiä, että uuden yrityksen sijaan kuukauden tiskialtaassa lojuneiden astioiden peseminenkin alkaa tuntua mielekkäältä vaihtoehdolta pelaamiselle, voi vain todeta, että tämän pelin tapauksessa varsin vähäinen sisällön määrä on sen ehdottomasti paras ominaisuus.