Alkuperäinen Doom on legenda. Se oli edelläkävijä 90-luvun alkupuolella mielettömän grafiikkansa ja hyvien kontrolliensa ansiosta. Näennäinen kolmiulotteisuus ja maaginen soundtrack on varmasti naulautunut kaikkien sen ajan pelaajien mieliin ja suuri osa muistaa vieläkin kuolemattomuuden antavan koodin ulkoa. Bethesda on sittemmin ostanut pelin julkaisuoikeudet ja se on varmastikin parasta, mitä tälle mahtavalle pelisarjalle olisi voinut käydä.


Uudelleen henkiin herätetty pelisarja tarjoaa juuri sitä, mitä pelaajat ovat odottaneet: Vauhdikas yksinpeli, vanhat ajat mieleen tuova moninpeli ja mahdollisuus luoda omia tasoja saavat fanit varmasti kehräämään kuin kissat. Yksinpelissä riittää vauhtia ensiaskeleista lähtien, kun pelaajan hahmo repii itsensä kahleista ja aloittaa helvetillisen lahtaamisen. Sen suuremmin sankarimme ei kerkeä esittäytymään, vaan räiskintä alkaa vauhdilla. Pelissä on myös tarina, mutta se jää taka-alalle. Tiivistettynä - marsilaisen tutkimuslaboratorion kokeilu menee metsään ja helvetin portit ovat auenneet demoneille – sen tietää, mitä siitä seuraa.



Yksinpelissä vastaan asettuu monenmoista demonia ja yhteydet vanhoihin Doomeihin löytää hahmoista melko nopeasti. Impit, Pinkyt ja monet muut alkuperäisen Doomin sitkeät demonit lukeutuvat viholliskavalkadiin, joka laajenee pelin mittaan ja pitää helvetillistä virettä yllä. Aseita keräytyy pelaajalle pikkuhiljaa ja niissäkin on pitkälti kumarrettu alkuperäisteokselle. Panoksia ei tarjota pelaajalle hirveitä määriä kerralla, joten ne loppuvat melko nopeasti ainakin suosikki-aseista. Myös legendaarinen moottorisaha on käytettävissä, mutta sen kanssa saa olla tarkkana, jotta polttoaine ei pääse loppumaan.


Pelin aseita ei tarvitse ladata, mikä ärsytti ainakin alkuun hieman. Sotapeliveteraanina olin aina mäiskeen rauhoittuessa painamassa vanhasta tottumuksesta latauspainiketta, joka vaihtoikin käytössä olevan aseen moottorisahaan. Ammuntapelissä lataaminen on pakollinen refleksiliike, minkä vuoksi moottorisaha käynnistyi harvakseltaan turhaan. Nykyaikaisesti peliin on lisätty myös hahmon- ja aseiden kehitys, mikä pitää myös osallaan yllä intoa pelin jatkamiseen. Esimerkiksi haulikkoon pystyy liittämään kranaatinheittimen, jonka käyttö hoidetaan toisella liipaisimella.

Yleisesti pelin kontrollit ovat erittäin toimivat ja vauhdikkaasti liikkuvaa hahmoa on helppo ja tarkka ohjata. Graafisesti peli on hieno, mutta ei millään tavalla mullistava – sen helvetin tulet sulattavat pelaajan sydämen tapahtumarikkaalla toiminnalla ja nostalgisuutta sykkivällä ytimellä. 90-lukua kaipaavat innostuvat varmasti myös pelin salaisuuksista, joissa nähdään tuttuja tasoja alkuperäisestä Doomista.




Yleensä arvostelun kirjoituksen yhteydessä varmistan käsiteltävän pelin ikärajoituksen ikärajoja säätelevän Pegin virallisilta sivuilta, mutta tällä kertaa sitä ei tarvinnut tehdä. Doomin vastustajien saadessa osumaa tarpeeksi kuoleman porttien kolkutteluun, alkaa vihulainen vilkkua ja pelaaja voi tatin painalluksella iskeä teloituksena viimeistelevän brutaalin iskun. Veri lentää, eikä suolenpätkien näkemiseltä voi välttyä. Montaa minuuttia ei tarvitse pelata, jotta voi jo päätellä pelin ansaitsevan K18-leiman.

Pelin verkkopeli on perinteistä sinkohippaa, jossa pelaajat ammuskelevat vauhdikkaasti pienissä ja sokkeloisissa kentissä. Tarjolla on kuusi eri pelimuotoa, jotka sisältävät tuttua joukkueiden välistä tappohippaa ja sen sellaista. Mielenkiintoisimpina esiin nousevat King of The Hill –tyyppiset muodot, joissa ensimmäinen kuolema on todennäköisesti se viimeinen. Clan Arenassa näin onkin – se joukkue jolla on erän päätteeksi pelaajia hengissä, voittaa. Freeze Tagissa meno on samankaltaista, mutta kuolema tarkoittaakin jäätymistä. Jäätyneen kaverin voi käydä sulattamassa henkiin ja loppujen lopuksi täysin jäätynyt joukkue häviää.




Nykyään suosiossa olevat askartelunurkat on tuotu mukaan myös uuteen Doomiin. Snapmap-moodissa pelaajat voivat luoda itse omia kenttiään ja jakaa niitä verkkoon. Itselläni ei ole ollut koskaan suurta innostusta omien karttojen puuhasteluun missään pelissä, joten tälläkin kertaa kokeilin luontityökalua vain pikaisesti. Tutoriaaleja riittää selattavaksi, ja niiden jälkeen uskoisi pelaajan olevan valmis omien luomusten kehittelyyn. Sen sijaan olin kiinnostunut mitä muut ovat luoneet, ja löytyihän sieltä muun muassa hauska muistipeli ja roolipelielementein höystetty laaja Doom-taso. Osa kentistä oli hyviä ja osa taas niin huonoja, että raivaussahalle olisi käyttöä.


Uusi Doom on monella tapaa onnistunut kokonaisuus, joka on erityisesti Doom-lasien läpi katsovien mieleen. Peli on onnistuttu viimeistelemään vimpan päälle ja bugeja ei itselläni tullut vastaan lainkaan. Yksinpelin ensimmäinen puolisko vie mennessään pelaajan kuin pelaajan, siitä pitävät huolet vaihteleva toiminta ja jatkuvasti pelaajalle tarjottavat uudet aseet ja muut uudistukset. Loppua kohden homma selkeästi tasautuu ja peli-into hieman hiipuu. Isompia pomovastuksiakin olisi voinut olla jokunen enemmän – nyt niitä on vain muutama. Moninpeli saattaa olla COD- ja BF-kansalle melko kuiva kokemus, mutta Snapmap on hyvä lisä pakettiin ja tuo peliin paljon kaivattuja lisätunteja, jos onnistuu löytämään mansikat ryönän seasta.