Vanha arkkiviholliseni Level-5, tapaamme jälleen. Joskus muinoin et tosin ollut nemesikseni, vaan rakastettu, joka Professor Laytonien ja Inazuma Elevenin syleilyssä kuiskaili korvaani sanoja ikuisesta onnesta. Silloin en vielä tiennyt, kuinka huuruiseksi menestyssarjojesi jatko-osat kävisivät, tai miten ympäripyöreän fiiliksen esimerkiksi Fantasy Life tai Ni no Kuni tulisi jättämään. Uuden poikkiviihteellisen jättihitin luominen tuntuikin olevan sinulle niin ensisijaista, että lempeni muuttui ennen pitkää kyynisyydeksi. Nyt seisot ovellani kolme vuotta vanha lastenpeli hyppysissäsi, ja toivot Yo-Kai Watchin korjaavan rypyt rakkaudessamme. No suksi kuule he–– eikun hetkinen, sanoiko joku sanan yokai? Eipäs nyt hätäillä, vaan puhutaan hetki. Tai kymmenen.



Vähemmällä venkoilulla ilmaistuna: vaikka Level-5 harvoin pettää teknisesti, viime vuosien peleistä on jäänyt puuttumaan sitä Jotain. Laytonit ovat kärsineet älyvapaista juonista ja LBX:n kaltaiset pelit kankeasta pelattavuudesta. Pahimmillaan uuden Level-5:n 3DS-nimikkeen julkaisu on tuntunut vanhan pelin lätkäisyltä uusiin kuoriin, kun pelitalo on yrittänyt toisintoa aiemmista hiteistään. Koska käsikonsolimarkkinat uivat jo valmiiksi erilaisissa Pokémon-apinoinneissa, pikkuhirviöiden keräilystä kertova Yo-Kai Watch nosti sekin niskavillat pystyyn. Mitä happoa täällä pitää juoda, että Level-5:n ideat tuntuisivat jälleen tuoreilta?

Ennakkoasenteet toimivat kuitenkin vain, jos niitä on valmis myös muuttamaan. Yo-Kai Watchin kohdalla ei nimittäin ole kyse siitä, että Level-5:n kaverit kaivelisivat tynnyrin pohjia tuupatakseen epätoivoisesti länsimarkkinoille uutta ostettavaa. Kyseessä on Inazuma Elevenin tavoin supersuosituksi paisunut sarja, josta löytyy niin piirrossarjaa, sarjakuvaa kuin elokuvaakin lukuisten pelien rinnalle. Yhtenä 3DS:n parhaiten myyneistä peleistä lokalisaatio on vienyt yllättävän kauan, mutta hyvää kannattaa odottaa. LBX:n kaltaisten pettymysten sijaan Yo-Kai Watch osoittaa Level-5:n olevan yhä tosissaan, kun sille päälle sattuu.

Juoni on toki simppeli, ja kyseessä on ehdottomasti nuoremmille suunnatusta pelistä. Päähahmo Nate (tai Katie, jos kiintiötytystä on kiinnostunut) löytää puolivahingossa ikiaikaisen kapseliautomaatin, josta putkahtaa ilmoille Whisper-niminen haamu. Whisperin ja taianomaisen Yo-Kai-rannekellon avulla Natelle aukeaa täysin uusi maailma kotikaupungin kaduilla, kun arkisimpienkin hetkien taustalta paljastuu ilkikurisia yokai-olentoja. Näitä keräilemällä ja niiden kanssa taistelemalla Nate ratkoo niin lähipiirinsä pulmia kuin vähän isompiakin henkimaailman arvoituksia. Mutta voiko tässä kaikessa todella olla jotain niin erityistä, että väljähtyneet tunteeni Level-5:ta kohtaan ottaisivat uudelleen kipinää?



Ensimmäisenä Yo-Kai Watch yllättää viis veisaamalla tiukasta vuoropohjaisuudesta. Yokait ottavat matsia kolmen hirviön tiimeissä, mutta kosketusruutua pyörittämällä näitä saa taisteluihin mukaan yhteensä kuusi. Itse yokait käyttävät kykyjään mielivaltaisesti käymällä toisinaan kesken taistelun jopa päiväunille, joten pelaajan vastuulle jää huolehtia näiden terveydestä sekä henkienergiaa käyttävistä erikoishyökkäyksistä. Muu toiminnallisuus näkyy paitsi pomotaistelujen taktikoinnissa, myös ruudulle leijuvina bonuksina ja negatiivisten statustaikojen puhdistamisessa. Edellä mainitut hyödyntävät 3DS:n kosketusruutua, mikä puolestaan lisää suoraa interaktiivisuutta.

Yokaiden taidot vaihtelevat laidasta laitaan, joten peli rohkaisee avoimesti strategiseen ajatteluun. Tässä auttaa tietenkin laaja yokai-rosteri, jota kasataan kirjaimellisesti pieksemällä hirviöistä kavereita. Liittolaisia saa onneksi myös vähemmän sattumanvaraisesti: osa yokaista liittyy remmiin tarinasyistä, ja hirviöitä voi sattumalta saada myös kapseliautomaatista. Jos Yo-Kai-rannekellon päivitys ajaa juoksemaan aina vain kovatasoisempien yokaiden perässä, muistuttaa peli myös rupuisempien ötöjen arvosta tarjoamalla mahdollisuuden sulauttaa näitä toisiinsa. Fuusio-toiminto lisääkin yksinkertaisella mutta toimivalla tavalla geneerisempien hirviöiden keräilyvimmaa.

Mielenkiintoinen hirviörosteri on yksi Yo-Kai Watchin parhaista puolista. Sana yokai viittaa tietysti perinteisiin japanilaisiin henkiolentoihin, jotka ovat usein hieman ilkikurisia. Yo-Kai Watchin hirviöt ovatkin sopivassa määrin söpöjä, mutta myös riemastuttavan vinksahtaneita. Vaikka kyseessä on selvästi nuoremmalle yleisölle tarkoitetusta pelistä, edes dialogin lokalisaatio ei ole menettänyt eriskummallisesta huumorintajuaan. Ilman tätä peli kadottaisi ison osan viehätyksestään, sillä ihmishahmot ovat yokaihin verrattuna kumman persoonattomia pällejä.



Suurin positiivinen yllättäjä Yo-Kai Watchin kohdalla on kuitenkin sen kyky rönsyillä leviämättä reisille. Valitan usein päälleliimatun mikromanageroinnin määrästä peleissä, sillä ylimääräisellä sälällä peitellään usein mielikuvituksetonta pelisuunnittelua. Yo-Kai Watchista löytyy niinikään tuntitolkulla sivutehtäviä, mutta yksityiskohdat on osattu naittaa osaksi kokonaisuutta. Et pääse läpi pomoa? No levuta vähän. Ei kiinnosta grindata? No juokse kylillä pari sivutehtävää ja kerää kokemuspojot siitä. Et saa taisteluista tarpeeksi kovia yokaita? Keräile vähän ötököitä, vaihda niitä kolikoiksi ja rukoile kapseliautomaatilta Jeesusta. Yo-Kai Watchin tapa tulla pelaajaa vastaan ilahduttaa, etenkin kun kaupunkikaava paisuu liian suureksi jalan tai edes pyörällä taitettavaksi.

Yo-Kai Watch korostaa mahtipontisuuttaan nimenomaan eloisalla maailmalla. Omistautuminen näkyy yksityiskohdissa, kuten Naten kenkien jäämisessä eteisaulaan sisätiloissa, tai vihaisen yokain ilmestymisessä pelaajan juostua liian monta kertaa päin punaisia valoja. Vuorokaudenajat, säänvaihtelut ja sinne tänne piiloutuneet yokait saavat kaupungin tuntumaan tuoreelta pitkään. Vaikka moni sivutehtävä on yksinkertaista toistoa, kestää yllättävän kauan ennen kuin ähky lopulta iskee. Osansa kunniasta nielee kenttäsuunnittelu, joka on tajunnut pitää luolastojen virkaa toimittavat alueet tarpeeksi simppeleinä.

Simppeliys on toisaalta se pakollinen Mutta. Yo-Kai Watch on paikoitellen aidosti haastava, mutta yhtä usein myös korostetun suoraviivainen. Konsepti kannustaa taktikointiin, mutta ei lopulta vaadi kovin strategista silmää. Nuoremmille pelaajille tämä toimii eittämättä hyvänä kannustimena, mutta intensiivisiä onnistumisen tunteita Yo-Kai Watchista ei kannata etsiä. Sellaisenaankin se on silti tuulahdus sitä Level-5:ta, joka ei kompastu omaan nokkeluuteensa tai pireissä keksittyjä juonia. Ehkä tämä omanlaisesta lepyttelysuklaarasiasta ja kukkapuskasta siis käy – etenkin jos niiden kukkien joukosta löytyy ilkikurinen pieni yokai.