Harmaaksi saturoitujen, näennäisrealististen sotayrmyilyjen aika ei kenties ole ohi, mutta kevään väriloisto näkyy kerrankin myös turpajuhlien tarjonnassa: toukokuun aikana ilmestyvät Battleborn ja Overwatch siirtävät rynnärinsä pirtsakoihin scifi-maisemiin, joissa aurinko paistaa ja värit loistavat.




Erityisesti Borderlands-pelisarjastaan tuttu Gearbox ei levähdä laakereilleen, vaan kokeilee varpaitaan uuden pelisarjan vesissä. Uudesta nimestä huolimatta tekijöiden aiempi pelisarja muistuttelee itsestään jatkuvasti: Battlebornin ohjaustuntuma, visuaalinen tyyli ja huumori tekee selväksi, että pelin DNA:ssa on myös aimo annos Borderlandsia. Soppaa on tällä kertaa sekoitettu tehtävien grindaamisella ja MOBA-genrestä ideoita lainaavalla moninpelillä, mutta tuntikausien pelaamisen jäljiltä en ole vieläkään täysin varma, millainen peli Battleborn lopulta on. Mukana on kampanja - joka painottaa co-opin tärkeyttä - sekä kolme erilaista moninpelimuotoa, mutta onnistuuko Battleborn tasapainottelemaan kaikkia osasiaan?

Universumin viimeinen tähti hohkaa yksinäisenä. Ympäröivä avaruus on yhtä hautausmaata, joten eri rotujen eloonjääneet täyttävät pikaisesti Soluksen aurinkokunnan planeetat. Hatarasti väkerretty juoni kertoo eri rotujen parhaista sotureista koostetusta Battleborn-ryhmästä, joka kiertää planeetalta toiselle ratkomassa ongelmia. Yrittävätkö battlebornilaiset kerätä isompaa ryhmää kasaan, estetäänkö tehtävissä jättimäisiä katastrofeja vai ovatko kaikki kentät hidasta valmistelua iskuun suurta pahaa vastaan? Liuta hyviä kysymyksiä, joihin itselläni ei ole vastauksia, sillä Battleborn on päättänyt kertoa tarinansa radiokeskusteluilla, jotka pyörivät taustalla juuri silloin, kun toiminta on kiihkeimmillään. Lopputuloksena ainoat mieleenjäävät turinat ovat toimintakohtausten välissä heitetyt, väsyttävät letkautukset, joiden huumoriarvo heittelee laidasta toiseen.


Tarinankerronta takkusi jo Borderlandseissa, mutta viimeistään Battlebornissa tuntuu, että käsikirjoituksen tärkeys on heitetty listan alimmalle sijalle. Kampanjan lyhyydestä - alle kymmenen kenttää, joiden pituus vaihtelee puolesta tunnista tuntiin - huolimatta ehdin tippua kärryiltä useammankin kerran, kunnes luovutin lopullisesti. Battlebornilaiset juoksevat hirviöiden luokse, räiskivät ja mäiskivät ne kasaan kunnes matka jatkuu, ja siinä se. Välillä suojellaan raiteilla kulkevaa robottia tai puolustetaan aluetta, ennen kuin pomohirviö astuu estradille. Kampanja tuntuu ikävän lattealta sivukuriositeetilta, jonka tehtävänä on avata ja tutustuttaa pelaajalle liuta erilaisia sankareita. Tehtävien pelaaminen on myös päätetty tehdä harvinaisen ärsyttäväksi kokemukseksi: peli on jatkuvasti yhteydessä servereihin, joten yhteysongelmat saattavat keskeyttää hyvin menneen seikkailun soolotessakin, ja tuntemattomien kanssa co-opatessa kenttää ei saa itse päättää, vaan koko ryhmä äänestää muutamasta vaihtoehdosta mieleisensä.



Räiskintäpuoli on totetutettu yhtä laadukkaasti kuin yhtiön aiemmissa peleissä. Ohjaus on tarkkaa sekä terävää, hahmosuunnittelu mielikuvituksellista ja battlebornilaisten kyvyt tarpeeksi vaihtelevia erilaisten ryhmäkokoonpanojen luomiseen. Tankin seuraksi on esimerkiksi hyvä napata parantaja, korkeaa vahinkoa tekevä tarkka-ampuja taas hyötyy vähäpätöisempiä monstereita etäällä pitävästä taistelijasta. Battleborn ei mukavasti rajoita sotureitaan erilaisiin kaukotaistelijoihin, vaan sotatantereella voi riehua myös miekat tanassa. Erilaiset pelityylit ovat myös tarpeeksi varteenotettavia, joten korkean K/D:n (kuolemien ja tappojen suhde) hankkiminen ei ole ainoa tapa onnistua.


Hauskana yksityiskohtana hahmot eivät MOBA-genren tavoin kehity pysyvästi, vaan jokaisen pelin käynnistyessä sankari palaa alkutekijöihinsä. Tämä paitsi pienentää veteraanien ja aloittelijoiden tasoeroa, antaa myös mukavan mahdollisuuden kokeilla sankarien erilaisia ominaisuuksia. Kyvyt pysyvät aina samoina - jokaisella hahmolla on kaksi kykyä sekä viidennellä tasolla avautuva erikoiskyky - mutta kokemustason myötä sankarille saa valittua erilaisia buffeja ja bonuksia; suurempi vaikutusalue vai tehokkaampi isku, parempi osumatarkkuus vaiko kenties suurempi lipas? Vaikka yksittäiset bonukset eivät muuta kokonaistilannetta järisyttävästi, kokonaisuutena valinnat rakentavat hahmosta juuri omanlaisensa, kulloiseenkin tilanteeseen sopivan sankarin.

Pelintekijöiden mielikuvitus ja tyylitaju on eittämättä Battlebornin suurin vahvuus. Kaikki 25 sankaria ovat omanlaisiaan taistelijoita, joiden kyvyt ja design vaihtelevat ääripäästä toiseen. Battlebornin riveistä löytyy niin rautakädellä silpovaa scifi-haltiaa, raketinheittimellä varustettua haukkaa kuin mechaa ohjaavaa pingviiniä. Mielikuvitukselliset hahmot, sarjakuvamainen tyyli sekä vahvat, räikeät värit tekevät Battlebornista yhden tyylikkäimmistä ja pirteimmistä räiskintäpeleistä, mitä on hetkeen nähty. Räiskyvät värit ja efektit eivät ole kuitenkaan aina pelkkää plussaa. Erityisesti moninpelin hektisissä otteluissa ruutu täyttyy ajoittain niin monista indikaattorista, ilmoituksista ja efekteistä, ettei ruudun tapahtumista pysy mitenkään perillä.




Mitä enemmän Battlebornin parissa viettää aikaa, sitä selvemmäksi pelin pääpointit tulevat. Ikävä kyllä ensimmäisen niistä, eli kaman ja kokemuksen selittäminen yksinkertaisesti on mahdoton tehtävä. Vaikka pelihahmo nollautuu taistelusta toiseen siirryttäessä, pelin aikana noukitut rahat (erillinen yksittäisen taistelun sisäisestä rahasta), kokemus (erillinen yksittäisen taistelun sisäisestä kokemuksesta) ja varusteet pysyvät pelaajalla hallussaan. Monimutkaiselta kuulostavassa systeemissä kokemuksella availlaan paitsi uusien vaatteiden kaltaista tilpehööriä, myös uusia sankareita.

Varusteet taas ovat sankarista riippumattomia, pelistä toiseen kulkevia bonuksia - kuten suurempaa tulivoimaa, vahvempia kilpiä tai nopeampaa parannusta - joita voi aktivoida pelien aikana rahaa (yksittäisen taistelun sisäinen raha) vastaan. Jos tilannetta haluaa vielä mutkistaa, voidaan mainita, että kokemusta on paitsi pelaajalla itsellään, myös jokaisella sankarilla, jonka lisäksi pelistä löytyy liuta haasteita ja titteleitä, joita voi yrittää availla makunsa mukaisesti. Edellä mainittu selitys kuvastaa myös koko Battlebornin luonnetta: monimutkaiselta kuulostavaa ja ensihetkillä vieraannuttavaa, mutta askel askeleelta ymmärrettävämpää.

Kun inventaario on täytetty sopivalla tauhkalla ja sankarit ovat käytössä, suunnataan moninpelin autuaille niityille räiskimään vastapuolen sankarit seulaksi. Battlebornin 5v5 PvP:hen kuuluu kolme eri pelimuotoa: Capture on perinteistä kolmen pisteen valtausta, Incursion rynnimistä kartan päästä toiseen ja Meltdown raiteilla liikkuvien minioneiden johdattamista määränpäähänsä. Capture on pelimuodoista selvästi helpoiten lähestyttävä; tuttu pelimuoto ja tiiviit kentät tarjoavat hektisiä otteluita, jotka ovat usein ohi minuuteissa. Incursion ja Meltdown taas lainaavat oppeja MOBA-peleistä, sekoittaen soppaa raiteita pitkin kulkevilla minioneilla. Meltdownissa tekoälyn ohjastamat pikkurobotit saatetaan sulatusuuniin ennenkuin vastapuoli ehtii tehdä samoin, Incursiossa minionit auttavat väylällä puskemista kohti vastustajan päätyä - ja siellä odottavaa jättirobottia. Jokaiseen pelimuotoon kuuluu 2 mappia, joten painopiste on selvästi karttojen ulkoa oppimisessa ja eri sankareiden mestaroinnissa.


Moninpelissä on hyvin eväitä pitkäaikaiseen hupiin, mutta toistaiseksi kokemus ei ole suoranaisesti virheetön. Tiimien tasapainotusi ei tunnu toimivan erityisein mainittavasti, joten turhauttavan usein matsin lopputulos on selvää ensihetkistä lähtien. Vahvaa koordinaatiota ja taktikointia vaativat pelimuodot tuntuvat myös usein taantuvan puhtaaksi team deathmatchiksi, jossa muutamat yksittäispelaajat yrittävät epätoivoisesti luotsata tiimiään voittoon. Ehkä tärkein yksittäistieto Battlebornin moninpelistä onkin, ettei kyseessä ole millään muotoa tavallinen sunnuntairäiskintä: voittaminen ei vaadi koko vapaa-ajan omistamista kykyjen ja karttojen hiomiselle, mutta omaa kunniaa sekä korkeaa K/D:ta kaipaavien kannattaa katsella muualle. Battleborn on puhdasta ryhmäpelaamista, jossa sankareiden kykyjen yhteensovittaminen ja tiimikavereiden tukeminen ovat avain voittoon.

Battleborn osaa olla hauska, pirteä ja syvällinen peli, kun onni on myötä ja peliseura sen arvoista, mutta monimutkainen kokonaisuus, sekä vaativat pelimuodot saattavat olla liikaa keskivertopelaajalle, joka kaipaa nopeaa ja aivotonta räiskintää hauskoissa maisemissa. Kun Battleborniin uhraa hieman aikaa ja ajatusta - ja löytää samanmielisiä pelaajia - erilaiset ryhmäkokoonpanot ja uuden kaman keräily jaksavat viihdyttää aikansa. Vertaisin epätavanomaisesti Battlebornia Dreamworksin animaatioelokuviin. Vitsit ovat mauttomampia ja tarinat latteampia kuin Pixarilla, mutta toiminta on värikästä ja ajoittain sitä huomaakin nauravansa ruudun tapahtumille, jotka hetkeä aiemmin ärsyttivät. Ehkäpä Overwatch tarjoaa sitten ilmestyttyään vastaavasti Pixar-kokemuksen.