Kasvien ja elävien kuolleiden väliset kinastelut eivät ota loppuakseen vuosienkaan väännön jälkeen. Kaksi vuotta sitten pelisarja muovautui kevyestä tornipuolustustuspelistä kolmannesta persoonasta kuvatuksi 3D-räiskinnäksi. Rento, mutta kilpailullinen verkkopeli yhdistettynä lapsenmieliseen ulkoasuun sai myös allekirjoittaneelta kehuja. Resepti kävi kaupaksi ja ensimmäisessä Garden Warfaressa nähtyä on viety kakkososassa rutkasti eteenpäin.


Ensimmäisestä Garden Warfaresta puuttui vallan kunnollinen yksinpeli ja pelimuodosta toiseen siirtyminen hoidettiin perinteisten valikoiden kautta. Asiat ovat muuttuneet ja olennaisimmat valinnat tehdään vapaan pelimaailman sisällä. Pelimaailman muodostavat kasvien ja zombien omat alueet, joista löytyvät kummankin kiistapuolen omat tukikohdat. Näiden välille jäävä alue täyttyy jatkuvasti molempien puolien yhteenotoista. Pelaaja voi halutessaan nostaa lipun alueen keskellä sijaitsevaan lipputankoon, jolloin vastapuolen saa erityisen agressiiviseksi.



Yksinpeli etenee vapaan maailman maisemissa, jossa tehtäviä voi käydä vastaanottamassa mielensä mukaan omasta tukipisteestään. Erityistä tarinaa peliin ei ole kehitetty, vaan molemmat puolet taistelevat vaikka maailman tappiin olemassaolostaan. Vapaasti koluttava pelimaailma ei ole äärimmäisen suuri, joten välillä tehtävissä matkataan moninpelikarttojen maisemiin. Osapuolien välillä puolia voi vaihtaa mielensä mukaan ja se onkin suotavaa, koska molemmilla puolilla on omat tehtävänsä. Enimmäkseen tehtävät ovat puolustautumista vastapuolen vihollisaalloilta, mutta kevyttä vaihteluakin on saatu aikaan esimerkiksi ilmasodinnalla ja hyökkäystehtävillä. Yksinpeli ei itsenäisenä kovin pitkälle kanna, mutta siitä saa hyvät lämmöt moninpeliä ajatellen ja taskun täyteen pelivaluuttaa.


Muihin näkyviin uudistuksiin kuuluvat uudet pelihahmot. Sekä söpöt kasvit, että pelottavat zombit ovat laajentaneet rivejään. Mieleenpainuvin uusista tulokkaista on pieni ja heikko zombie Imp, jonka todellinen potentiaali tulee esiin vasta pienen odottelun jälkeen – mechapuvun kanssa pikkuotus muuttuu yllättävänkin suureksi riskiksi. Ruusun kykyihin lukeutuva vastustajan muuttaminen vuoheksi on myös melko huvittava keksintö. Molemmissa joukkueissa on nyt kuusi täysin toisistaan erottuvaa hahmoa ja jokaisesta yksittäisestä hahmosta on kymmenen erilaista versiota. Saman hahmon muunnelmat tekevät hahmon pääaseista erilaisia ja erikoiskykyjäkin pääsee pelissä muokkaamaan.

Kaikkien hahmojen perusversiot ovat heti pelaajan käytettävissä ja niiden välille on onnistuttu luomaan melko hyvä tasapaino. Pelivaluutalla ostettavat korttipakat avaavat pikkuhiljaa lisähahmoja, jotka muuntelevat hieman perusvarianttiensa ulkoasua ja aseistusta. Erikoishamoilla kahdentoista hahmon valikoima nousee yli sataan ja tällöin hahmojen välisiä balanssierojakin alkaa huomata. Pelivaluuttaa ansaitsee onnistuneiden verkkopelierien jälkeen vauhdikkaasti, mutta jos vauhti ei omasta mielestä piisaa, niin omat euronsa voi muuttaa pelirahaksi.




Verkkomoninpelin puolella muutokset edelliseen osaan ovat pieniä. Mukana on tutut pelimuodot edellisestä osasta joukkueiden välisine tappomatseineen ja sen sellaisineen. Mieleenpainuvin muoto lienee Turf Takeover, jossa toinen puoli hyökkää ja toinen puoli puolustaa kuutta eri pistettä. Kun yksi piste on menetetty, siirrytään taka-alalle seuraavalle pisteelle ja pyritään suojaamaan sitä. Lisäksi mukana ovat muistakin räiskinnöistä tutun oloinen Kill Confirmed -variantti Vanquished Confirmed, Rush-muotoa mukaileva Gnome Bomb, sekä Conquest-tyyppinen Suburbination. Kaikkia muotoja sekoittava Mixed Mode oli yleisesti oma valintani, koska pelimuodot rullaavat siinä vuoronperään.

Tulokkaita moninpelissä hellii Welcome Mat -pelimuoto, jossa muista muodoista poiketen pelaajat voivat valita vain pelihahmojen perusmuotoja. Pelimuoto vaikuttikin olevan erityisen suosittu, koska ensikertalainen on samassa asemassa kymmeniä tunteja pelanneiden konkareiden kanssa, eikä pelissä kerätyillä erikoishahmoilla voida hakea etua. Pelaaminen itsessään tässä muodossa on kuitenkin sitä kaikkein perinteisintä - joukkueiden välistä tappomatsia. Kaikkia moninpelimuotoja pääsee pelaamaan yhteensä 24 pelaajan voimin, joten tapahtumia pelikartoilla riittää jatkuvasti. Pelin suosio näkyy hyvin pelaajamäärissä – pelisessio löytyi aina hetkessä ja serverit olivat yleensä miltei täynnä.


Yhteistyön harjoittaminen onnistuu Garden Ops –tilassa, jossa neljän pelaajan voimin puolustetaan merkittyä kohtaa kymmeneltä erilaiselta aallolta. Perusvihuista koostuvat aallot ovat melko helppoja, mutta pomovastuksilla kuorrutetuissa hyökkäyksissä puolustajan on vaikea hymyillä.



Graafisesti peli näyttää hieman edeltäjäänsä paremmalta. Pelimaailma on söpön värikäs ja monen tosimiehen on siten varmasti vaikea innostua pelistä. Kokonaisuus on kuitenkin täysverinen räiskintä. Koska pelissä on lähes kaikki, mitä oikeat räiskinnät tarjoavat, niin paketoisin Pikku-Pertin syntymäpäivälahjapakettiin paljon mieluummin tämän, kuin oikeasti väkivaltaisen Call of Dutyn.


Kasvien ja zombien välinen värikäs räiskintä tekee sen mitä edeltäjänsäkin, lisäten soppaan aiemmasta puuttuneita elementtejä. Yksinpeli ei ole mullistava, mutta sitä pelailee kentän pari silloin tällöin ihan mielellään. Pelin pääpaino on verkkopelissä ja sen kymmenen kentän valikoimaan ei hetkessä kyllästy. Bugeja pelissä ei juuri tullut vastaan, joten viimeistelytyö on tehty huolella. Ainoa suurempi ihmetyksen aihe muodostuu jatkuvan verkkoyhteyden vaatimuksesta, peliä voi kuitenkin pelata ihan yksikseen tai vaikkapa jaetulla ruudulla kaverin kanssa.