Se on täällä taas! Ideointiriihi kehitystiimin kesken, tällä kertaa Atelier-peleistä tutun Gustin toimistossa. “Hei miten ois tää: toimintarope. Demoneja, goottikirkkoja, painovoimaa uhkaavia vaatteita.” “Joo! Ja taustalle ylijäämäriffit Symphony of the Nightista.” “Mut miten ois tää: tissit.” “Pistän paremmaks: lesbiaaneja.” “No nyt alkaa kuulostaa jo joltain.” Ja niinhän se kuulosti, ja niin vain kummasti kävi että lopputuloksena ei ole pelkkää tuubaa – Nights of Azuren fanipalvelukuoren alta kun paljastuu oikeasti hauska toimintapeli, jonka kompakti toteutus on sekä sen suurin etu että heikkous.




Nights of Azure sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, fiktiiviselle Rusewallin saarelle. Hirviölaumat vilistävät kaduilla ja Yön Herra tekee jälleen tuloaan, joten puolidemoni Arnicella on työsarkaa edessään. Homma mutkistuu siinä vaiheessa, kun tämän hyvä ystävä Lilysse paljastuu pääpahan kohtaavaksi Pyhimykseksi. Ei-niin-yllättäen Arnice vannoo tekevänsä Tidukset ja puolustavansa niin ihmiskuntaa kuin ystäväänsä keinolla millä hyvänsä. Mutta kuka on Arnicelle salaperäisiä viestejä lähettävä Opas? Ja onko Arnicen palkanneella pyhällä Curiallakaan täysin puhtaat jauhot pussissaan? Kohtalon uhmaa ja vinoutuneita kirkonmiehiä, no tätä nyt ei varmaan kukaan osannut odottaa!

Perusjuoni on sitä samaa haipakkaa, jota Nights of Azuren ulkokuoren perusteella voisi olettaa. Hahmokaarti on pieni, ja sisältää Arnicen ja Lilyssen lisäksi vain kourallisen sivuhahmoja. Suurin osa tarinasta aukeaakin näiden välisissä kohtauksissa, jossa pääosaan nousee kevyt jutustelu. Yksikään hahmoista ei suoranaisesti loista persoonallisuudellaan, mutta tässä päästään Nights of Azuren ensimmäiseen yllättäjään: ennalta-arvattavuudestaan huolimatta Arnicessa ja kumppaneissa on jotain sympaattista näiden turistessa maailmansa kummallisuuksista. Kun peli alkaa lisäksi heitellä ei-niin-hienovaraisia vihjeitä Arnicen ja Lilyssen välisistä tunteista, huomaa juonesta kiinnostuvansa kuin vahingossa.


Sympaattista on myös pelin häpeilemättömyys. Ensimmäisen viiden sekunnin aikana pääparin rintavarustus hyllyy välianimaatioissa siihen malliin, ettei pelin kohdeyleisöstä ole epäilystäkään. Alle tuntia myöhemmin Arnice kirmaa unimaailmassa hädin tuskin nenäliinaa suuremmassa vaatetuksessa, mutta Nights of Azure viittaa itsekin logiikalle kintaalla. Japanilaisittain kärjistetty seksualisointi saattaa tuntua joistain pelaajista aliarvioimiselta, mutta anteeksipyytelemätön asenne voittaa nopeasti myös puolelleen. Epärealistisesti tutisevia tissejä tai ei, on pelillä nimittäin annettavaa myös niillä osa-alueilla, joilla pitkäaikaisempi viihde määritellään.



Pelattavuus taisteluissa rakentuu Arnicen reaaliaikaisten hyökkäysten ja tämän manaamien familiaarien ympärille, joten yksinpelistä huolimatta ryhmässä vilistää kerrallaan parhaimmillaan viisi henkeä. Uusia apureita luodaan löydetyistä esineistä, ja keräämällään verellä Arnice saa itselleen uusia aseita. Näihin sidotut kyvyt ovat keskenään jo valmiiksi sopivan erilaisia, mutta vahvin kaikista on Arnicen erikoismittarin laukaisema demonimoodi. Tämän muoto puolestaan riippuu käytössä olevista apureista, mikä nokkelasti pakottaa pelaajan toisinaan myös tutun ja turvallisen pakkansa ulkopuolelle.


Valtaosa toiminnasta on toki tuttua ja turvallista mättöä, jossa hirviölaumat lakoavat jalkoihin pelkästä neliön takomisesta. Pomotaisteluissa kuviota varioidaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta vaikeustaso ei aina onnistu pysyttelemään pelaajan perässä. Haastavaksi Nights of Azurea ei siis voi hyvälläkään tahdolla sanoa, etenkin jos aseiden perässä intoutuu grindaamaan verta. Täysin hampaatonta toiminta ei sentään ole, sillä etenkin alkupuolella energiamittarit saavat hankalammilta vastuksilta kyytiä. Kuollessaan Arnicen apureilla on huomattavat cool down -tauot, joten ramboilu ei ylipäätään ole automaattinen avain onneen.

Pelattavuuden toinen koukku on sen interaktiivisuus taistelujen välissä. Päiväsaikaan Arnicelle voi asettaa tehtäviä, joista kerättävillä pisteillä kehitetään kykyjä. Kentistä kahmittavien esineiden attribuutit arvotaan satunnaisesti, joten aarteenmetsästys kiinnostaa pitkälle pelin loppuun asti. Välitehtävät ja tukikohdan kellarista löytyvä areena tarjoavat vaihtelua peruskampanjaan sekä syventävät sivussa hahmojen historiaa. Uunituoreet apurit ja Arnicen oppimat aseet houkuttelevat usein palaamaan jo aiemmin koluttuihin kenttiin, joissa vanhoja pomoja vastaan voi ottaa uudelleen matsia.




Nights of Azure onnistuu edellä mainituissa seikoissa ennen kaikkea siksi, että se on pelinä myös maltillinen: ylimääräistä sälää ja mikromanageroitavaa löytyy, muttei monien jrpg:iden tapaan hukkumiseen asti. Toisaalta tämä kääntyy peliä vastaan nimenomaan kestossa. Seitsemän lukua saa kevyesti ahdettua kymmeneen tuntiin, kaikkine sivutehtävineen ehkä tuplasti. Vähemmän suoraviivainen ote saisi juonen todennäköisesti maistumaan puulta, mutta loppu koittaa silti auttamatta liian varhain. Pelissä huhutaan onneksi olevan useampia lopetuksia, joista sen “parhaan” saa vain uudelleenpelaamalla.

Se, houkutteleeko Nights of Azure uudelleenpelaamaan, riippuu paljolti omista mieltymyksistä. Sinällään peli ei tee mitään erityisen mieleenpainuvaa: taso- ja hirviösuunnittelu on parhaimmillaan söpön vinoutunutta mutta usein myös aika yhdentekevää. Animointi on välikohtauksissa tönkköä ja visuaalinen ilme anime-estetiikassaan geneeristä, jopa vanhahtavaa. Alueet sen sijaan näyttävät usein kummallisen tyhjiltä, kun massiivisissa huoneissa tai tyhjillä kadulla juoksee minikokoisia hahmoja. Pienellä skaalauksella kenttäsuunnittelun olisi saanut tuntumaan vähemmän ontolta, mitä liian lepsu vaikeustaso toisinaan vain korostaa.


Vaikka itse tarina ei sekään kohottaisi Nights of Azurea jrpg:iden kulttikastiin, saavat kliseiset juonenkäänteet kuitenkin yllättävää lisäpontta Arnicen ja Lilyssen suhteesta, jossa kerrankin mennään pelkkää sapphista vihjailua pidemmälle. Tämä tuntuu oudolla tavalla palkitsevalta, sillä vaikka tarina olisi päällisin puolin hörönlöröä, ainakin peli omistautuu sille täysin rinnoin (sanaleikki itse keksitty). Kun sama palkitsevuus toistuu lisäksi toiminnassa, riittää tämä nostamaan Nights of Azuren selvästi keskinkertaisuuden yläpuolelle. Pienellä haasteen ja keston viilaamisella kyseessä voisi olla jopa erinomainen peli, mutta tällaisenaankin Arnicen ristiretki kohtaloa vastaan on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.