Noviisivelhon elämä ei ole helppoa. Vuosikymmenten loitsupänttäyskään ei riitä diplomin saamiseen, vaan loppukoetta varten poloinen heitetään jättimäiseen labyrinttiin hirviöiden keskelle. Ainoastaan zigguratista ulos selviämällä voi ansaita itselleen paljon halutun hiippahatun. Harry Potterissa kaikki vaikutti niin paljon helpommalta.




Milkstone Studiosin Zigguratilla ei velhomiljööstään huolimatta ole mitään tekemistä monimutkaisten taikojen tai rohdospatojen keittelyiden kanssa. Menoltaan 90-luvun sinkohippaa muistuttava velhoräiskintä lähinnä uudelleentekstuuroi scifipyssyt ja singot taikasauvoiksi sekä loitsukirjoiksi. Plasmapallojen sijaan heitellään tulipalloja, laserin sijaan kepukka ampuu taikavasamia. Vauhdikas meno on tervetullutta vaihtelua hidastempoisempiin nykyräiskintöihin, joissa suojan takana huohottaminen palauttaa elinpisteet täysiin ja kangistuttaa mittelyn energisyyden. Zigguratissa jalkoihin ei parane sotkeutua, sillä jokaisessa huoneessa - eli pienessä areenassa - pitää pysyä liikkeellä, jos arvostaa hengissäpysymistä.


Lyhyen kestonsa (yksi labyrinttijuoksu kestää noin tunnin) vastapainoksi peli luottaa satunnaisgeneroinnin voimaan. Rogueliten hengessä labyrinttimainen ziggurat-rakennelma rakentaa itsensä proseduraalisesti uudelleen jokaiselle yritykselle, ja vihollisten sekä aseiden sijoituspaikat vaihtelevat kerrasta toiseen. Satunnaisuuden myötä myös taktikointi muuttuu jatkuvasti: yritänkö voittaa tason loppupomon nyt kun elinpisteet ja mana ovat täysissä, vai riskeeraanko hyvän alkuasetelman tutkimalla lisää huoneita? Tuttuun tapaan kuolemat ovat lopullisia ja palauttavat alkuruutuun, mutta erilaisilla saavutuksilla kaikki työ ei aina mene hukkaan; tarpeeksi etenemällä saa avattua uusia hahmoja ja varusteita, jotka helpottavat myöhempiä pelikertoja. Satunnaisuus on mukana myös kokemustasoissa, joiden myötä ansaitut perkit vaihtelevat paikkojaan.




Ziggurat muistuttaa ysärilukua vauhdikkaan räiskinnän lisäksi myös vihollis- ja kenttäsuunnittelullaan. Lentävät pääkallot, luurankosoturit ja hirviökasvit ovat pelin velhoestetiikassa kuin kotonaan, vaikka välillä vastaan tulee eksoottisempiakin kummajaisia, kuten raivotautisia porkkana-armeijoita. Vihollisten design puree nostalgian hengessä, mutta Ziggurat ei tuo juurikaan mitään uutta pöytään, jolloin lopputulos tuntuu lähinnä 90-luvun hirviöpastissilta. Pilke silmäkulmassa suunnitellut monsterit istuvat silti Zigguratin sarjakuvamaiseen tyyliin mainiosti, vaikka omaperäisyys ei loistakaan.

Labyrintin tyhjentämiseen annetut välineet ovat harmillisesti unohdettavan tasapaksuja. Neljää eri manaa - violettia, sinistä, oranssia ja vihreää - käyttäviä aseita voi jokaista kantaa yhden kappaleen, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aseet pysyvät harmillisen samankaltaisina: yksi vihreä taikasauva syöksee energiapalloja nopeasti, toinen taas ampuu useita kerralla. Velhokokelas voi löytää myös amuletteja, jotka aktivoituessaan antavat kertakäyttöisiä tai lyhytaikaisia boosteja esimerkiksi liikkumisnopeuteen tai manaan.


Velhojen loppukokeena toimiva labyrintti on pitkälti hirviöiden avoin temmellyskenttä, mutta tasot tarkasti tutkiva kokelas törmää myös erikoishuoneisiin, joissa riski-hyötysuhde eskaloituu. Huoneen keskellä odottavasta arkusta saattaa löytyä ties millaisia tuomionpäivän aseita, mutta huone saattaa yhtä hyvin täyttyä äärimmilleen vihollisista. Mukana on myös aimo annos tasohyppelyhuoneita ja alttareita, joille voi uhrata elinpisteitä ja manaa erilaisten siunausten toivossa. Sattumanvaraisuuden hengessä Zigguratin jumalten siunaukset saattavat mielialasta riippuen joko pelastaa tai rampauttaa pelaajan etenemisen.

Ziggurat on peli, josta keksii loputtomasti nipotettavaa, mutta joka silti onnistuu hurmaamaan hyvillä puolillaan. Ajoittain pelin luomat kentät toistavat itseään liiaksi, mutta haittaneeko tuo, kun niissä seikkaileminen on niin hauskaa? Pitääkö aseiden tylsästä designista antaa liiaksi miinuspisteitä, jos niillä ammuskelemisesta silti nauttii? Viidentoista euron peliksi sympaattisesta Zigguratista löytyy mieletön määrä sisältöä, mekaniikkoja ja sielua.

Päätoim.huom. Ziggurat julkaistiin konsoleille noin vuosi sitten, sen arvostelu oli vain jäänyt V2.fi:n pöytälaatikkoon.