Etter Studiolle pitää antaa kiitosta ainakin siitä, että he yrittävät luoda pelinsä reilusti valtavirran ulkopuolelle. Viime vuonna Etteriltä ilmestyi erikoinen Plug & Play -taidepeli, joka hämmensi, mutta herätti myös kiinnostusta. Dreii ei sentään ihan yhtä kokeellinen teos ole, mutta kivaa indie-fiilistä siitäkin huokuu. Juuret pelillä ulottuvat vuoteen 2013 asti, jolloin pelin aiempi versio kahmi palkintojakin.




Pohjimmiltaan Dreii on fysiikkapohjainen pulmanratkontapeli, jossa sympaattisen näköinen hahmo nostelee palikoita päällekkäin. Grafiikat ovat hyvin yksinkertaiset mutta elegantit – palikat ovat yksinkertaisia geometrisia muotoja, kenttiä kuvaava kartta pelkkiä avaruudessa liikkuvia pisteitä. Tavoitteena on saada valkoisia palikoita peittämään maaleina toimivat hehkuvat pisteet. Tämä tarkoittaa usein jonkinlaisen tornin rakentamista siten, että osa palikoista yltää pisteisiin asti. Palikoilla rakentelu on noin yleisesti hauskaa puuhaa, joten pulmien parissa viihtyi mielellään. Osa pulmista on itsestään selviä, toiset vaativat enemmänkin pohtimista, kun taas joissain ratkaisu on pian keksitty mutta toteutus hankalaa.

Palikoita kannatellaan heiluvan ketjun varassa, joten niiden asettelu vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Ohjaustapa on tavallaan kekseliäs ja hauska, mutta tuo mukanaan omat ongelmansa. Toisinaan palikoita tulee asetella tasapainoon hyvin tarkasti, jolloin ohjaimen tatin pienikin virheliike on kohtalokasta. Ärsyttävimpiä olivat tuulikentät, joissa tulee rakentaa usein korkeaa tornia. Tasaisin väliajoin kentän valtaa tuulenpuuska, joka kaataa tornin. Pelaajan tulisikin pinota palikat hyvin nopeasti ennen tuulen palaamista ja prosessin nollautumista. Ohjaustapa ja nopeus eivät ole hyvä yhdistelmä, joten tuulikentät aiheuttivat lukuisia turhautumisen hetkiä.


Vielä turhauttavampaa on pelin tapa poistua kentästä, kun pelaaja on ollut liikkumatta vaivaisen vajaan minuutin. Useat kentistä ovat monivaiheisia, joissa pitää ratkaista useampi pulma peräkkäin. Tämä edistyminen katoaa, kun pelaaja heitetään takaisin karttatilaan, joten vaikkapa Facebook-tauolla kiperien tehtävien välissä on erityisen ärsyttävät seuraukset.



Moninpeli on ehkä Dreiin isoin juttu ja se tuo etäisesti mieleen kohtaamiset Journeyssä. Peliä voi pelata yksin, mutta matkan varrella kohtaa satunnaisia pelaajia, joiden kanssa kulkee hetken yhtä matkaa ja ratkoo ongelmia yhdessä, kunnes tiet taas eroavat. Kommunikointi on rajallista, muttei täysin sanatonta, sillä viesteikseen voi valita yksinkertaisia ennalta valittuja tervehdyksiä ja pyyntöjä.


Kohtaamisissa on hauskaa myös se, että hahmot ovat erilaisia ja pitävät erilaista ääntä liikkuessaan. Erinäköiset hahmot voivat jopa luoda liikkeillään improvisoitua musiikkia. Omaa hahmoaan ei voi valita tai vaihtaa, sillä se luodaan satunnaisesti pelin alussa. Ihan viatonta ei tälläkään kertaa moninpelaaminen tuntemattomien kanssa ole. Eksyin kahden muun vieraan kanssa kenttään, jossa jostain syystä toinen veti palikan rakennelman alta juuri, kun tavoite oltiin saavuttamassa. Tätä ei tapahtunut vain kerran, jolloin kyseessä olisi voinut olla vahinko, vaan useamman kerran peräkkäin. Trollit, ne ovat kaikkialla.

Yhteistyö on oleellinen osa pelikokemusta, ja mukana on kenttiä, joissa pelikaveri on jopa pakollinen. Nämä voi kuitenkin kiertää kulkemalla eteenpäin vaihtoehtoista reittiä, joten pelaaminen onnistuu yksinkin. Monissa yksinpelikentissäkin – kuten aiemmin kirotuissa tuulikentissä – kaverista on kuitenkin arvaamaton apu. Eräskin loppuvaiheen kenttä muuttui mahdottoman oloisesta lähes triviaaliksi, kun palikan pitelijöitä oli kaksi yhden sijaan. Harmillisesti peliseura oli testisessioiden aikana hyvin harvassa. Toisinaan maailmassa näkyi yksi tai kaksi muuta pelaajaa, toisinaan ei ketään.


Yhteistyö onnistuu satunnaisten vastaantulijoiden lisäksi kaverin kanssa, mutta moninpeli tutun kanssa toimii täysin samoin kuin vieraankin. Yhteistyö onnistuu täten vain silloin kun on kaverin kanssa samassa kentässä, eikä esimerkiksi avun kutsuminen myöhempiin kenttiin onnistu. Tämä on sääli, sillä aiemmassa vaiheessa olevan kaverin hoputtaminen tuntuu ikävältä, kun kaipaisi pientä apua myöhemmässä kentässä. Lokaalia moninpeliä ei peli tue lainkaan.



Peli koostuu yhteensä 50 tasosta, mutta ihan kaikkia ei tarvitse pelata päästäkseen loppuun asti, sillä toisinaan polku haarautuu kahtia jättäen toiseen haaraan jäävät kentät vapaaehtoisiksi. Vaikka kaikki kentät ratkoisikin, ovat ne kuitenkin määrästään huolimatta suhteellisen nopeasti pelattu – ellei sitten jää pidemmäksi aikaa jumittamaan ratkaisua pohtiessaan. Uudelleenpeluuarvoakaan ei juuri ole ennen kuin on unohtanut oikeat ratkaisut. Hukkaan ei pelaamiseen käytetty aika ole tämänkään jälkeen mennyt, sillä Dreii jättää jälkeensä mukavat fiilikset ja kivoja muistoja.