Joulun alla saimme pelattavaksemme uuden Rainbow Sixin, josta on muodostunut allekirjoittaneelle melkoinen rasite uusia arvostelupelejä ajatellen – se vie siis edelleen paljon peliaikaani erittäin koukuttavan verkkopelinsä vuoksi. Sateenkaarikuusikko on kuitenkin kohta kaksikymmenvuotias pelisarja ja Tom Clancykin siirtyi ajasta iäisyyteen useampi vuosi sitten, joten jotain ihan uuttakin välillä kaipaisi. Vastaus huutoon on The Division, joka julkistettiin alun perin vuoden 2013 E3-messuilla. Myöhästelemisten jälkeen peli on vihdoin saapunut ja kyllä - sitä on kannattanut odottaa.




Kaikki alkaa Black Fridaysta. New Yorkissa ihmiset ryntäävät kauppoihin toisiaan raivokkaasti tönien alennetut hinnat mielessään. Kukaan ei kuitenkaan osannut odottaa, että luvassa olisi jotain pahempaa kuin viimeisen alekorun havittelemisesta aiheutuneet mustelmat. Pahaa halajavat bioterroristit ovat levittäneet maksuvälineinä käytettyihin seteleihin virusta, joka pistää koko kaupungin polvilleen. Epidemian levitessä joudutaan koko Manhattanin saari eristämään ja loput henkiin jääneet taistelevat kuoleman rajamailla. Hallitus hälyttää hätiin The Divisionin koulutetut agentit, jotka ovat kinkkisen tilanteen viimeinen mahdollisuus.

The Division näyttää sivusta katsottuna perinteiseltä kolmannen persoonan räiskinnältä, mutta todellisuudessa se on enemmän. Ammuskeluun ja Manhattanin tutkimiseen tuo paljon syvyyttä pelin roolipelielementit. Osa vastapuolen terrorintekijöistä pudottaa kuollessaan maahan roinaa, jota pelaaja kerää mielellään. Välillä saaliina tarjotaan lippaan täytettä ja terveyspaketteja, mutta toisinaan pelaaja saattaa tehdä jymylöytöjä. Uudet aseet ja varusteet kannattaa panna visusti talteen, koska niillä kehitetään hahmoa taistelutannerta varten. Normaaleista räiskinnöistä peli eroaa myös sillä, että samalla tasolla olevat viholliset eivät kuole parista osumasta. Mitä parempi varustus omalla pelihahmolla on, sitä enemmän yksi osuma tuottaa damagea. Joskus yhteen viholliseen kuluu useita lippaallisiakin, mikä tekee pelistä epärealistisen tuntuisen, mutta samalla sen roolipelielementit korostuvat.




Peli on tehty ensisijaisesti co-op-verkkopeliksi, mikä näkyy jo siinä, että peliä ei voi mitenkään pelata ilman toimivaa verkkoyhteyttä. Siitä huolimatta se toimii hyvin myös yksinpelinä. Seuranhaku on kuitenkin suotavaa, koska peli on melko haastava. Vihollisten määrään toki vaikuttaa peliseurueen koko (1 – 4 pelaajaa), mutta yksinpelissä maahan putoaminen tarkoittaa automaattisesti palaamista edelliseen checkpointiin kun taas kavereiden kanssa pelatessa voi pelihahmon vielä pelastaa kuoleman partaalta. Jos omalta kaverilistalta ei satu löytymään sopivia pelaajia, voi pelin matchmakingissa hakea seuraa. Pelaaminen toimii hyvin myös tuntemattomien kanssa, koska pelaajilla on yhteinen tavoite – kerätä mahdollisimman paljon kokemuspisteitä ja uusia varusteita.

Pelin kontrollointi pelikapulalla toimii oikein hyvin ja koska pelihahmo on kuvattu kolmannesta persoonasta, on suojien käyttö elintärkeää. Niitä kaupungissa riittää joka puolella, koska kadut ovat täynnä hylättyjä autoja ja kulkuesteitä. Suojasta toiseen liikkuminen on helppoa ja muutenkin toiminta on sujuvaa. Kontrollien kanssa tulee vasta sitten tenkkapoo, kun päälle juoksee pesismailalla varustettu vastapuolen edustaja. Lähitaistelussa tuppaa olemaan aina ongelmissa ja aseen tukilla lyöminen ei paljoa tässä auta.




Dark Zone on monella tapaa pelottava alue. Se sijaitsee keskellä pelialuetta ja on samalla koko pelialueen saastunein paikka. Siellä ei kannata ilman maskia hengittää ja aina pitää olla varma selustastaan. Alueella voi pyöriä yhteensä 24 eri verkkopelaajaa ja he voivat toimia joko yhdessä, tai erikseen. Lisäksi alueella partioi terroripuolen tekoälyedustajia, jotka haluavat viedä ihmispelaajien hengen hinnalla millä hyvänsä. Jos pelaajat toimivat yhdessä, he torjuvat vihollisaaltoja ja keräävät normaalia paremmat lootit. Yhteistyön voi kaataa nopeasti kuitenkin ihmispelaaja, joka asettuu muita ihmispelaajia vastaan. Ihmisohjasteiset porukat voivat kääntyä siis omiaan vastaan ja kerätä vielä mehevämmät palkinnot. Sinänsä melko sekavan tuntuista toimintaa, mutta omalaatuisuudellaan melko kiehtovaa. Dark Zone on temmellyskenttänä todellakin sellainen, joka kerää kannattajia ja vihaajia.

Peli on rullannut testin ajan hämmentävänkin hyvin, varsinkin kun kyseessä on Ubisoftin julkaisema tekele. Pariin kertaan ruudunpäivitys putosi rasittavan alhaiseksi, mutta vain muutamien sekuntien ajaksi. Toinen selkeä bugi, joka esiintyi allekirjoittaneella pariin otteeseen, oli putoaminen kadun lävitse tyhjyyteen, josta pääsi kuitenkin pois kuoleman ja hetken odottelun kautta. Kerran peli katkesi vain verkko-ongelman vuoksi, vaikka ennakkoon pelkäsin paljon pahempaa, koska peli on jatkuvasti yhteydessä peliservereihin. The Divisionia on selkeästi testattu huolella ja pelaaja säästetään täten suuremmilta ärräpäiltä. Vaikka peli onkin hyvin hiotun ja valmiin tuntuinen, pitää julkaisija asiakkaistaan huolta ja peli on saanut jo massiivisen kokoisia päivityksiä. Lähitulevaisuudessa peli tulee saamaan nykystandardien mukaisesti lisää pelattavaa, osan ilman lisäveloituksia ja suuremmat lisäykset tulevat noin 40 euroa maksavan kausipassin ostaneille.




The Division on monella tapaa mahtava peli, mutta on silläkin kääntöpuolensa. New York on alueena mallinnettu erittäin hienosti ja siinä on havaittavissa paljon vaihtelevia yksityiskohtia. Graafisesti peli on parhaita tähän mennessä nähtyjä ja äänimaailmassakin korvat lepäävät. Varusteiden keräilyyn ja hahmon tasojen korotuksiin jää koukkuun, mutta tällä ei saada vielä kiinni täysistä pisteistä. Roolipelimäisistä elementeistä huolimatta pelin suurin juttu on räiskintä ja se on valitettavasti itseään toistavaa. Erilaisia reittejä taistelutilanteisiin vapaasta maailmasta huolimatta on vähän ja senkin puolesta toiminta on jatkuvasti hyvin samankaltaista. Myös tarina on melko lailla taka-alalle jäävä ja sen päätarkoitus tuntuukin olevan vain pitää homma jollain tapaa kasassa.

Toiminnan toistaessa itseään saattaa moni pelaaja luovuttaa jo muutamien pelituntien jälkeen. Se ei kuitenkaan kannata. Itsekin meinasin luovuttaa alkumetreillä, mutta pelille kannatti todellakin antaa kunnon mahdollisuus. Heikkouksistaan huolimatta The Division on mahtava tekele. Tavaran kerääminen ja hahmon kykyjen parantaminen luo pelille sellaisen pohjan, että alun tasapaksuus-järkytyksen jälkeen on saatava vain lisää ja lisää. Tarina on taka-alalla, mutta siihen kytkeytyy monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, kun keräilee piilotettuja nauhoja ja yhdistelee niitä päätarinaan. Dark Zone on erikoinen keksintö ja se tukee pelin biotuho-tunnelmaa hyvin. Jos jotain olisin kaivannut, niin se olisi ollut perinteisempi PvP-muotojen kirjo. Olisi ollut hauska kokeilla miten oma hahmo vääntyy perinteiseen tappomatsiin tai vaikkapa lipunryöstöön. Yhtä ja kaikki, Destiny sai markkinoille erittäin kovan räiskintä-RPG haastajan. Niin kovan, että sen selkä ei ehkä kestä.

Pelissä on suomenkielinen tekstitys. On kuitenkin hyvä muistaa ettei peli sovi alle 18-vuotiaille.