Vaikka Gravity Rush julkaistiin PS Vitalle jo vuonna 2012, on monen mielestä kyseessä edelleen Vitan paras peli. Painovoimasyöksyt jäivät tästä huolimatta vuosiksi vaille jatko-osaa, kunnes Heksevillessä on jälleen alkanut tapahtua. Kuluvalle vuodelle kaavaillun Gravity Rush 2:n lisäksi PS4 on nyt saanut oman remasteroidun versionsa alkuperäisestä pelistä, mutta rahastuksen sijaan kyseessä on oikeastaan palvelus: jos Katin ja Dusty-kissan lentelyt jäivät aikanaan välistä, nyt on täydellinen hetki rikkoa muutamaa fysiikan lakia ja kokea kehunsa ansainnut seikkailu entistäkin komeammissa raameissa.




Kat on kuin kuka tahansa tyttö, joka tykkää kissoista ja sisustamisesta. Erona muihin tyttöihin lienee se, että sisustuskohteena on viemäri ja se kissakin on oikeasti energiamytty, joka sallii Katin halutessaan muuttaa painovoiman suuntaa. Tämä kyky tulee toisaalta enemmän kuin tarpeeseen, sillä palasiin repeytynyt Heksevillen kaupunki kaipaa kuumeisesti auttajaa. Kaupungin salaisuuksia ratkoessaan Kat kasaa myös oman muistinsa palasia, kun vihamielisten Nevi-olentojen taustalla piilee viitteitä jostain suuremmasta. Tie salaisuuksien ytimeen on kuitenkin kivinen, etenkin kun toisella painovoiman kääntäjällä, Ravenilla, on Katia kohtaan jotain selvästi hampaankolossa.


Tarina ei ehkä alkuperäisistä uomistaan irtoa, mutta remasterointi tuo juonenkäänteet nyt isolle ruudulle. Synkän ja söpön yhdistelmästä otetaan PS4:n tehoilla kaikki irti, kun Hekseville piirtyy ruudulle yhä tarkempana ja massiivisempana. Bluepoint Gamesin resoluutionosto on teknisesti onnistunut, joskin yksityiskohtaisuudessaan entistäkin sarjakuvamaisempi – se, kaipaako Vitan versiosta lievän suttuisuuden tuomaa unenomaisuutta lienee mielipidekysymys. Kaukana piirtyvät maisemat, valot ja varjot ovat kaikesta huolimatta komeaa katseltavaa. Toisaalta mittakaavanvaihdos korostaa myös väripaletin monotonisuutta ja kenttäsuunnittelussa ilmenevää toistoa, mutta vaihdossa saatu liikkumisen vapaus enemmän kuin hyvittää nämä puutteet.




Vapauteen tiivistyykin suurin syy Gravity Rushin uudelleenversioinnille. Pelattavuuden kulmakivi eli painovoiman flippailu kääntyy hyvin padiohjaukseen, joten kun vapaapudotusten kontrollit vihdoin lähtevät selkärangasta, ovat kaupungin katot ja henkimaailman syöverit laajakuvana tunnelmaltaan hengästyttäviä. Valitettavasti toiminnan suurimpia lapsuksia remasterointi ei sen sijaan ole korjannut, sillä kamera tekee hektisimmistä taisteluista pahimmillaan täyttä sähläystä. Kohdennus tiukentuu tasopisteitä korottamalla, mutta etenkin pelin alkupuoli kaipaisi yhä napakampia kontrolleja. Tällaisenaan taistelut jäävät yhä pelin heikoimmaksi lenkiksi, mihin Gravity Rush 2:n soisi ehdottomasti tuovan muutosta.


Mitään mullistavan uutta Gravity Rush ei toki alkuperäisen faneille anna. Koska kyse on kuitenkin käsikonsolipelin siirtämisestä huomattavasti suuremmalle resoluutiolle, ovat kosmeettiset muutokset itsessään tarpeeksi hyvä peruste pelin uudelleenhankinnalle. Toteutuksen puolesta puhuu myös se, ettei PS4-versio jätä montakaan perustetta valita alkuperäinen remasteroinnin sijaan. Vaikka vanhalla rahastaminen voisi tuntua helposti pelkältä kierrätykseltä, oikeuttaa Gravity Rush paitsi itsenäisen olemassaolonsa, myös ilmiselvän kuumotuksen jatko-osasta: tule pian takaisin, Kat! Törmäillään taas!